Lapiomiehestä kaivinkoneen kuljettajaksi, rekkakuskista ajojärjestelijäksi – ja lopulta koko yrityksen toimitusjohtajaksi. Jukka Aron taival Kuljetusrinki-perheyrityksessä on ollut vaiherikas. Muun muassa kiinteistöjen ylläpitoon, rakentamisen sekä kaupan ja teollisuuden jätehuolto- ja kuljetuspalveluratkaisuihin keskittyneen Kuljetusringin perusti vuonna 1989 Jukan isä, Veikko Aro. Nyt perheen patriarkka on hiljalleen astumassa toiminnasta sivuun, ja vastuu on siirtynyt Jukan ja hänen kahden veljensä harteille. Lainoitus järjestyi Finnveran takauksella ja Veikko-isän kanssa tehdyllä maksusitoumuksella.

– Kävin alkujaan Perheyritysten liiton sukupolvenvaihdosseminaarissa, jossa päädyin juttusille Finnveran edustajan kanssa. Puoli vuotta tämän jälkeen asia tuli meille ajankohtaiseksi. Saimme Finnverasta paljon konkreettista apua, ja edustajakin kävi meillä vierailulla monta kertaa. Arvostan kovasti sitä, että yrityksellä oli koko prosessin ajan kasvot, kertoo Aro ja toteaa, että asioi Finnveran kanssa tulevaisuudessakin erittäin mieluusti.

Sukupolvenvaihdos on sujunut kaiken kaikkiaan mutkattomasti, ja Aro iloitsee, että Veikko-isä pääsee viettämään leppoisia eläkepäiviä vaihdoksen myötä karttuneiden eläkerahojen turvin.

Muille sukupolvenvaihdosta harkitseville Arolla on selkeitä vinkkejä.

– Kannattaa ottaa asia rohkeasti ja avoimesti puheeksi vanhempien ja muiden perheenjäsenten kesken. Mahdolliset riskit on hyvä käydä yhdessä läpi ja muistaa, että vaikka kyseessä on perheyritys, työ kannattaa pitää aina työnä, eikä sitä saisi sotkea liikaa henkilökohtaisiin suhteisiin. Alan tapahtumista ja Finnverasta saa paljon vinkkejä prosessiin. Ja jalat pitää aina pitää maassa – työtä tulisi jatkaa sillä samalla intohimolla, jolla vanhemmatkin ovat yritystä pyörittäneet.

Aitoa asiakaskeskeisyyttä ja innovaatioita kierrätystalouteen

Kuljetusrinki työllistää tällä hetkellä 36 alan ammattilaista, ja yrityksen tähtäimessä on noin 15–30 prosentin vuosittainen kasvu, jota vauhditetaan sopivilla innovaatioilla. Näistä esimerkkinä on Hyötyrinki-jätekeskus. Ideanikkariksi tunnustautuva Aro keksi muutama vuosi sitten, että Kuljetusrinki voisi alkaa lajitella ja kierrättää keräämiään jätteitä. Viime vuonna Hyötyrinki-palvelu vastaanotti jo 20 000 tonnia jätettä, ja Aro heittää ilmaan toiveen, että jätteiden kierrättämiseen liittyviä säännöksiä järkevöitettäisiin EU-tasolla. Myös muita kehitysideoita kehitellään jatkuvasti Kuljetusringin toimiston seinien sisällä. Pienen yrityksen nopeus ja matalat hierarkiat luovat innovaatioille hyvän kasvu alustan.

Kuljetusringin monipuoliseen palvelurepertuaariin kuuluu Hyötyringin lisäksi muun muassa piha-alueiden kunnostustöitä, varastojen tyhjennystä ja työmaille ja talkoisiin tarjottavia vaihtolavapalveluita, jotka muodostavat isoimman siivun liikevaihdosta. Aro uskoo, että Kuljetusringin vuosikymmenten mittaisen menestyksen salaisuutena on aito asiakaskeskeisyys.

– Hoidamme kaikki keikat – tarjouksesta tilauksen suorittamiseen ja laskutukseen – suurella sydämellä, ja niinpä myös asiakaskeskeisyytemme on jatkuvasti korkealla tasolla, kehuu Aro ja jatkaa: – Myös hyväkuntoinen kuljetuskalustomme ja sähköiset tilaus- ja raportointijärjestelmämme tekevät meistä luotettavan ja läpinäkyvän kumppanin.

Vaikka tällä hetkellä yrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta, siintää horisontissa myös muutamia harmaita pilviä. Erityisesti alaa uhkaava kuljettajapula huolettaa yrittäjää. Kuorma-autokorttien korkea hinta ja kuljettajilta vaadittava, 140 tai 280 tuntia kestävä ammattipätevyyskoulutus on vähentänyt alalle pyrkijöitä. Aro toivoisikin, että tilannetta helpotettaisiin C-korttien hintoja laskemalla ja esimerkiksi määräaikaisten ammattipätevyyksien myöntämisellä kouluttamattomille kuljettajille. Näin töihin saataisiin esimerkiksi eläkeläisiä, nuoria ja opiskelijoita.

Toimisto Aroja täynnä

Kuljetusringin toimisto vilisee saman perheen jäseniä – Jukka Aron avovaimo Virpi Rämö istuu yrityksen rahakirstun päällä, ja muutama vuosi sitten myös vanhempi, 21-vuotias Ronja-tytär siirtyi Kuljetusrinkiin töihin. Nuorempi, 16-vuotias Inka-tytär oli puolestaan viime kesän yrityksessä kesätöissä.

– Hän sai paljon hyvää työkokemusta, mutta totesi kyllä, että taitaa vielä jatkaa koulunkäyntiä, nauraa Aro.

Perheen kanssa työskentelyssä parasta on Aron mukaan se, että voi aina luottaa toisten apuun. Välillä hermot ovat kuitenkin koetuksella – joskin mieli myös rauhoittuu nopeasti. Tasapainoa Arojen kiireiseen yrittäjäarkeen tuo suvun uusin jäsen, Jukka Aron vanhemman tyttären alle vuoden ikäinen Jasper-poika. Kukaties hänkin ottaa aikanaan yrityksen ohjat käsiinsä.

Aikajana:

1989: Veikko Aro perustaa Kuljetusringin, joka toimii aluksi toiminimen alla
1996: Kuljetusringistä tulee osakeyhtiö
2009: Jukka Aro siirtyy Kuljetusringin toimitusjohtajaksi
2013: Kuljetusrinki perustaa Hyötyrinki-nimisen palvelun, joka ottaa vastaan rakentamisen, kaupan ja teollisuuden sekä kiinteistöjen ylläpidosta syntyviä jätteitä
2017: Yrityksessä tehdään sukupolvenvaihdos. Jukka Arosta, Tommi Arosta ja Sami Arosta tulee Hyötyringin suurimmat omistajat

Kuljetusrinki Oy:

  • Rakentamisen, kiinteistöjen ylläpidon, kaupan ja teollisuuden jätehuolto- ja kuljetuspalveluratkaisuihin keskittynyt yritys.
  • Yrityksen toimitilat sijaitsevat Helsingin Tattarisuolla.
  • Työllistää 36 henkilöä. Lisäksi hyödyntää säännöllisesti aliurakoitsijoiden palveluita.
  • Vuoden 2017 liikevaihto 6,9 MEUR, viime vuosien keskimääräinen vuotuinen kasvu on ollut noin 20 %. Ennuste tilikaudelle 2018 on 8,0 MEUR.
  • www.kuljetusrinki.com