Content Section

Kouvolan Lakritsi Oy

Kouvolan Lakritsin Nisula: Lakritsista ensimmäinen suomalainen luksuselintarvike maailmalla

Timo Nisula vie Kouvolan Lakritsia maailmalle pohjalaisella päättäväisyydellä. Uusien markkinoiden valloitus edellyttää kovaa jalkatyötä ja lisää tuotantokapasiteettia. Siksi Kouvolaan onkin keväällä valmistumassa uusi lakritsitehdas.
Kouvolan Lakritsin lakutehtailija Timo Nisula

– Minulla on Kouvolan Lakritsin suhteen neljä tavoitetta. Haluan satakertaistaa yrityksen brändin arvon, tehdä lakritsista gourmet-ruoanvalmistustuotteen ja design-vientituotteen. Ja Kouvolasta on tultava Suomen positiivisin kaupunki. Yrittäjä Timo Nisula, tai El Presidente, The Republic of Liquorice, kuten hän itseään sähköpostiallekirjoituksessaan tituleeraa, ei turhaan kainostele. Etelä-Pohjanmaan kasvatti, jo monissa liemissä marinoitu elintarvikeyrittäjä, hyppäsi tunnetun lakritsiveneen ruoriin vuonna 2008. Lakuyrittäjä hänestä tuli monen sattuman kautta, ja sattumaa on ollut mukana myös Kouvolan Lakritsin menestystarinassa. 

Yrityksen perustukset valettiin jo vuonna 1906 Viipurissa, jossa perustettiin limonaditehdas Papulan Vesitehdas Oy. Sen sisaryhtiö, Makeis- ja Mehu Oy, näki päivänvalonsa 1942. Lakritsin valmistaminen alkoi yrityksessä vuonna 1945, kun valtiovalta myönsi Makeis- ja Mehu Oy:lle pienen erän raaka-aineita ylellisen lakritsin valmistamiseen. Kouvolaan Lakritsin valmistus siirrettiin 1960-luvulla, ja samalla myös lakritsin reseptiä päätettiin hienosäätää. Tehtävän suorittajaksi kutsuttiin lakritsikonsultti H. Knoch, jonka käsistä syntyi nykyisen Kouvolan Lakritsin resepti.

Timo Nisula kiinnostui Kouvolan Lakritsista jo edesmenneen yhtiökumppaninsa vinkistä. Yhdessä he pyysivät yrityksen silloisia vetäjiä olemaan yhteydessä, jos he harkitsisivat myyntiä. Soitto tuli helmikuussa 2008, ja kuukauden päästä Kouvolan Lakritsilla oli uudet omistajat.

Nisula siirtyi ainoaksi omistajaksi vuonna 2014, ja vauhdikasta on ollut. Liikevaihto on reilussa kymmenessä vuodessa lähes kolminkertaistunut, ja vuoden 2022 loka–marraskuussa lakritsia valmistettiin yhtä paljon kuin koko vuonna 2008. Yhteensä lakritsia pussitetaan noin 850 000 kiloa vuodessa. Myös tuotevalikoima on laajentunut muun muassa gourmet-tuotteisiin.

Lakritsinvalmistus on rakkausbisnestä

Timo Nisula on vuosikymmenten saatossa tuonut Suomeen tuotteita sveitsiläisestä suklaasta pähkinöihin ja kuivahedelmiin, mutta vasta Kouvolan Lakritsi räjäytti potin.

– Lakritsihan on aivan mystinen tuote. Olen tavannut elämässäni ehkä satatuhatta ihmistä, joista 99 995 kommentoi, että lakritsimme on maailman paras. Minä sanon työntekijöillemme, että emme me mitään lakritsia täällä pakkaa – me olemme oikeastaan rakkauslaitos, teemme ihmisiä onnellisemmiksi.

Nisula kiittää menestyksestä tietysti erinomaista tuotetta, johon hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa, mutta myös pitkäjänteinen brändityö on vauhdittanut kasvua. Kouvolan Lakritsi on noussut monien kansalaisten huulille esimerkiksi tempauksillaan, joista yhdessä se tarjosi työpaikkaa ja omistusasuntoa ihmiselle, joka kaipasi elämälleen uutta alkua. Mukaan houkuteltiin paikallisia yrityksiä, jotka auttoivat esimerkiksi asunnon remontoinnissa ja kalustamisessa. Lakritsitehdas on tehnyt myös Guinnessin ennätyksen maailman suurimmalla, 830 kiloa painaneella makeispussillaan.

Jos on mahtava tuote, niin kyllähän siitä pitää maailmalle kertoa.

Timo Nisulan mukaan brändejä varjellaan Suomessa liikaa. Ei uskalleta kokeilla rohkeasti, sillä pelätään, että joku pahoittaa mielensä. Niinpä mainonnasta tulee väritöntä ja typerää.

– Minullahan ei tätä nöyryys- ja vaatimattomuusgeeniä ole ollenkaan, ja häpeästäkin luovuin kauan sitten. Jos on mahtava tuote, niin kyllähän siitä pitää maailmalle kertoa. Toivon, että ihmiset paitsi tuntevat tuotteemme myös tulevat hyvälle tuulelle jutuistamme. Samalla hyväksyn, etteivät kaikki pidä meistä. Se on minulle ihan ok.

Pakkohan meidän on tätä ilosanomaa jakaa maailmalle

Lakritsiyrittäjä kertoo pilke silmäkulmassa, että hänellä on Kouvolan Lakritsilla kaksi tehtävää: postin hakeminen sateella ja lisäksi “harrastustoimintana” viennin varmistaminen. Tällä hetkellä lakritsista noin 20–25 prosenttia paketoidaan vientiin, mutta tavoite on seuraavina vuosina korkeammalla – 75 prosentissa. 

– Pakkohan meidän on tätä ilosanomaa mennä jakamaan tuonne maailmalle, kun raukat joutuvat syömään jotain ihmeellistä sotkua eivätkä ymmärrä yhtään, mikä olisi oikeasti hyvää lakritsia.

Samaa mieltä tuntuu olevan ainakin brittiläinen LUXLife-aikakauslehti, joka on valinnut Kouvolan Lakritsin jo kolmena vuonna  peräkkäin maailman parhaaksi lakritsiksi Food & Drinks Awards -kilpailussaan.

Onko Nisulan tavoitteena siis saada Kymenlaakson herkku jokaisen Walmartin hyllyille?

– Emme me halua investoida sataa miljoonaa ja kaatua korkealta. Haluamme tehdä Kouvolan Lakritsista valituissa premium-myymälöissä myytävän luksustuotteen – sellaisen, joka löytyy jokaisen myytävän Bugatin etupenkiltä. Tai oikeastaan voisi olla vaikka niin, että miljonäärit ostavat lakurasian ja saavat Bugatin kaupan päälle, hän nauraa.

""

Kaikki tiet vievät lopulta Kouvolaan

Maailmanvalloituksen esteenä on tällä hetkellä tuotantokapasiteetti, joka ei Nisulan mukaan riitä palvelemaan edes Ahvenanmaata. Niinpä Kouvolan entisen kauppaoppilaitoksen kiinteistöön on valmistumassa tänä keväänä uusi lakutehdas, jolla nykyinen lakritsituotanto voidaan kaksin- tai kolminkertaistaa. Valtava  investointi tuntuu tässä maailmantilanteessa rohkealta teolta, mutta Nisulan puntti ei tutise. 

– Jos päättäisimme epävarmoina aikoina lopettaa kehittymisen, se olisi yrityksemme loppu. Tehdasta ei kuitenkaan olisi rakennettu ilman Finnveran takaamaa velkakirjalainaa.

Nisulan matkatyö jatkunee myös tulevina vuosina, sillä kansainvälistyminen vaatii kosolti jalkatyötä oikeiden kontaktien löytämiseksi. Luksusmyymälöiden vaatimukset – tarinan, tuoreuden ja käsityön – Kouvolan Lakritsi täyttää, mutta ei ole aivan yksinkertaista nostaa piskuisen Suomen lakritsinvalmistajaa maailman miljonäärien huulille. Myös byrokratian rattaat hidastavat työtä. Kiireisen arjen keskellä on maadoittavaa ajella kuutostietä tuttuun Kouvolaan, jossa sijaitsee tehtaan lisäksi lakritsiyrityksen uusi tehtaanmyymälä ja ravintola. Myös sen suhteen Nisulalla on tavoitteet korkealla. Hän haluaa rakentaa lakukompleksistaan Suomen suosituimman matkailukohteen.

Tämä edistää varmasti omalta osaltaan Kouvolan kirimistä Suomen positiivisimmaksi kaupungiksi. Ja on Nisulalla toinenkin suunnitelma:

– Pitää varmaan ruveta kuljettamaan Etelä-Pohjanmaalta poikamiehiä Kouvolaan bussilasteittain, niin kahdenkymmenen vuoden päästä siellä on eri fiilis.

Kouvolan Lakritsi Oy

  • Perustettu 2008. Tätä ennen yritys ja tehdas tunnettiin Papulan Vesitehtaana, joka valmisti lakritsia vuodesta 1945 lähtien.
  • Maailman paras lakritsinvalmistaja vuosina 2020, 2021 ja 2022 (brittiläisen LUXLife-aikakauslehden mukaan).
  • Liikevaihto 5,6 milj. (2022).
  • Vientiä 20–25 % liikevaihdosta mm. Eurooppaan ja Kanadaan.
Jaa sivu: