Content Section

Maslog Oy

Maslog – kun äly korvaa voiman

Maslog Oy tähyää kansainvälisille markkinoille kehittämällään tuotteella, maailman ensimmäisellä sähköavusteisella pumppukärryllä, jossa on käyttäjää avustava voimalinja, kertoo yrityksen perustaja Juha-Pekka Rintamäki. Seinäjokisen yhtiön lanseeraama tuote erottuu teknisellä innovatiivisuudellaan, ja sovellusten määrä on rajaton. Finnvera on ollut yhtiön tukena alkumetreiltä asti.
Maslog Oy:n perustaja, hallituksen pj JuhaPekka Rintamäki

Kaikki lähti halusta helpottaa työntekijöiden työntekoa. Yhtiön perustaja, yrittäjä Juha-Pekka Rintamäki, seurasi sivusilmällä rekan kuljettajan työskentelyä tämän liikutellessa raskasta kuormaa. Kuorma liikkui vaivalloisesti lihasvoimin perinteisen pumppukärryn avulla, eikä loskainen keli helpottanut asiaa. Rintamäki mietti, eikö asialle voisi tehdä jotain. Idea jalostui yritykseksi, ja tuloksena oli maailman ensimmäinen moottoroiduilla eturenkailla varustettu haarukkavaunu.

- Haluan tarjota työntekijöille helpotusta sekä ratkaisuja parempaan ja turvallisempaan työntekoon. Uskon, että tulevaisuuden maailmassa äly korvaa voiman, toteaa Maslog Oy:n perustaja, hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Rintamäki.

Voimantunnistus tunnistaa käyttäjän käden liikkeet

Sähköavusteinen pumppukärry on verrattavissa sähköavusteiseen polkupyörään, ja hintakin pyörii samoilla hujakoilla. Sähköinen avustus aktivoituu nappia painamalla, ja voimantunnistus tunnistaa käyttäjän käden liikkeestä, kuinka lujaa käyttäjä vetää tai työntää. Avustus helpottaa ja nopeuttaa työntekoa sekä vähentää kuormitusta säästäen käyttäjän selkää, lihaksia ja niveliä. Yhtiön tahtotila on parantaa työergonomiaa, -hyvinvointia ja -turvallisuutta.

Yhtiö lanseerasi ensimmäisen tuotteensa, sähköavusteisen pumppukärryn eli Power Pallet Jackin, kaksi vuotta sitten. Taakansiirtoa keventämään kehitetty voimansiirtoteknologia osoittautui toimivaksi, ja lisää tuotteita on tulossa, mm. sähköavusteinen sairaalasängyn prototyyppi on tehtaan lattialla. Työn alla on myös yleissiirrin, jolla voidaan siirtää esimerkiksi isompia peräkärryjä ja asuntovaunuja.

- Periaatteessa kaikki, missä on pyörät alla, voidaan varustaa sähköavusteisella voimalinjalla, jatkaa Rintamäki.

Pumppukärry työturvallisuustuen piiriin

Voimalinjateknologia on energiatehokas kokonaisuus, jossa voimantunnistus ohjaa moottoreita avustamaan työntekijää. Fyysinen kuormitus ja tapaturmariski pienenevät näin merkittävästi.

Sähköavusteisen pumppukärryn kysyntää siivittää EU:ssa valmisteilla oleva direktiivi, joka kieltää kaikkien yli 400-kiloisten lavojen siirtämisen normaaleilla pumppukärryillä. Suomessa painorajoituksia ei toistaiseksi ole, mutta siitä huolimatta vakuutusyhtiötkin ovat osoittaneet kiinnostustaan. Maslogin kärryn on jo yksi vakuutusyhtiö hyväksynyt työturvallisuustuen piiriin, ja sen hankintaan voi saada 5 - 50 prosentin tuen.

Kattavan IPR-salkun kasvattaminen on startup-vaiheessa olevalla Maslogilla hyvässä vauhdissa, ja sähköavusteisen pumppukärry on patentoitu kotimaan lisäksi Kiinassa. Työn alla ovat USA, Japani ja EU.

- Patentti oli laajempi mitä osasimme odottaa, ja se kattaa kaikki sähköavusteiset ajoneuvot, koneet ja laitteet, joissa on sähköinen rengasmoottori ja voimantunnistus. Patentit luovat hyvän kivijalan yrityksen toiminnalle ja eteenpäin viemiselle, sanoo Rintamäki.

Patentit luovat hyvän kivijalan yrityksen toiminnalle ja eteenpäin viemiselle.

Hiljattain myös sähköavusteinen sänky, kuten sairaalasänky tai pyöriä käyttävät paarit, saivat patentin Suomessa.

Halu maailmalle on kova

Maslog keskittyy tällä hetkellä kotimarkkinoilla tunnettuuden ja myynnin kehittämiseen. Halu maailmalle on pohjalaisyrityksellä kuitenkin kova ja suunnitelmat vientiin olemassa. Ensimmäisenä pumppukärryä on kotimaan markkinoiden lisäksi lähdetty markkinoimaan Ruotsiin ja Norjaan. Ruotsin-markkinan koko ja yritysrakenne antavat hyvän pohjan tuotteen myynnille, ja kaksi jakelijasopimusta on allekirjoitettu. Baltiaan on solmittu muutama jakelijasopimus myös. Norjalaisten tavoitteet laitteiden sähköistämiseen sekä laatutietoisuus houkuttelevat lanseeraamista heidän markkinoilleen. Samalla tähyillään jo Keski-Euroopan markkinoille.

- Markkinoimme ja valmistamme tuotetta, jota kukaan muu ei ole tehnyt ennen meitä. Emmehän me ole pumppukärryä uudelleen tehneet, mutta meidän sähköavusteisella tuotteellamme voidaan asiat tehdä helpommin. Akun kesto on yksi merkittävä ero, jatkaa Rintamäki.

Energiatehokkuus on yksi myyntiargumentti, joka puoltaa sähköavusteisuutta. Sähköavusteisten pumppukärryn akun kesto on normaalissa käytössä jopa kaksi viikkoa, ja kolme viikkoa, jos avustusta käytetään vain tarvittaessa. Liike ilman avustusta regeneroi eli varastoi akkuun lisää virtaa. Ero täysin sähköiseen pumppukärryyn on huomattava, sellainen kun on ladattava 3–4 tunnin välein. Hyötyjen ja erojen viestiminen markkinoille vaatii tehokasta työtä ja viestintää.

Alun haasteet kulminoituvat rahoitukseen

Alun haasteet kulminoituvat pitkälti rahoitukseen pitkän ja intensiivisen tuotekehitysvaiheen kestäessä kolmisen vuotta. Finnvera on ollut Maslogin tukena alusta asti, kun Finnvera takasi ensimmäisen lainan yrityksen perustamisvaiheessa. Tuotekehitykseen yritys on saanut julkista rahoitusta, esimerkiksi Business Finlandilta Tempo-rahoitusta sekä TKI-lainaa. Julkisten toimijoiden vienninedistämispalveluita yritys on käyttänyt innokkaasti, ja ne saavatkin yritykseltä hyvää palautetta.

Koronapandemia iski juuri ensimmäisen tuotteen lanseeraamisen aikoihin ja keskeytti hyvin alkaneen myynnin. Seinäjoella sijaitsevan Maslogin tehtaan lattialle rakennettiin show room, josta hoituvat päivittäiset livelähetykset ja -show’t.

- Nyt maailma on oikeasti auennut, ja fyysiset tapaamiset ovat tervetulleita. Meidän tuotteemme on sellainen, että se pitää saada kokea. Peruuntuneita messuja on korvattu myös road show’lla, jossa esittelykärryt kulkevat asiakkaiden luo auton kyydissä.

Toistaiseksi Maslog valmistaa pieniä sarjoja, ja komponenttien ostoerät ovat pieniä. Nousevat komponenttien hinnat ja Maslogin tahtotila painaa sähköavusteisen pumppukärryn omakustannehintaa alhaisemmalle tasolle luovat haasteellisen yhtälön.