Content Section

Relove

Reloven laajentuminen on vahva viesti tulevasta: Noora Hautakangas uskoo käytettyjen vaatteiden menekkiin

Käytettyjen vaatteiden kauppa on ollut pitkään yksi kiertotalouden edelläkävijöistä. Noora Hautakankaan omistama Relove avasi keväällä kolmannen käytettyjä vaatteita myyvän kaupan Helsingin keskustassa. Yrittäjän mukaan investointi ei olisi toteutunut ilman Finnveran apua.
Noora Hautakangas.

Second hand -liike ikonisen Stockmannin tavaratalon kiinteistössä on symbolinen viesti vaatteiden myynnin kehityksestä ja ylipäätään kuluttajien suhtautumisesta kiertotalouteen. Ennusteissa käytettyjen vaatteiden kauppa ohittaa pikamuodin 2030 mennessä.

– Ihmisten ajatukset käytettyjen vaatteiden ostamista kohtaan ovat muuttuneet hurjasti viimeisten vuosien aikana. Samalla ostoksia tekevien ikähaitari on laajentunut. Suurin aallonharja on vasta tulossa, sillä vaatteiden kierrättäminen on yksi helpoimmista keinoista vaikuttaa maapallon hyvinvointiin, Hautakangas arvioi.

Hänen mukaansa hyvänä esimerkkinä muuttuneesta asenneilmapiiristä ovat hänen omat liikkeensä.

Yli viisi vuotta sitten oli vaikea saada Töölöstä sopivaa liiketilaa ensimmäiselle myymälälle. Kirpputorileima oli niin iso. Kolmannen kaupan kohdalla ei tarvinnut enää anella. Ehdotus sijaintipaikasta tuli suoraan tavaratalolta.

Reloven konsepti on tarkkaan hiottu. Vaatekaupoissa on myynnissä hyväkuntoisia, trendikkäitä ja sesonginmukaisia vaatteita sekä asusteita. Merkkituotteiden ohella tarjolla on myös ketjuliikkeiden vaatteita.

Yritys vuokraa asiakkaille vaatteiden myyntipaikan, jonka jälkeen hinnoittelijatiimi käy kaikki tuotteet tarkasti läpi. Myyntipaikan lisäksi Relove veloittaa myydyistä tuotteista provision.

– Töölössä oli vapaata tilaa 300 neliötä ja sinne piti saada muutakin toimintaa. Siitä syntyi kahvila-ajatus. Vuokraamme myös pop up -paikkoja. Haluamme tehdä ostamisesta elämyksen, yrittäjä kuvailee.

Suurin aallonharja on vasta tulossa, sillä vaatteiden kierrättäminen on yksi helpoimmista keinoista vaikuttaa maapallon hyvinvointiin.

Kasvu vaatii rahoitusta

Hautakangas haluaa kasvattaa yrityksensä liiketoimintaa. Kivijalkakauppojen lisäksi yksi mahdollisuus kasvuun on verkkokauppa, joka on ollut osa konseptia alusta asti. Verkkokauppa oli tosin katkolla pari vuotta, mutta koronavuonna se avattiin uudestaan.

Reloven liikevaihto oli viime vuonna 1,5 miljoonaa euroa. Liikevaihdon yltäminen edellisvuoden tasolle oli torjuntavoitto keskellä koronaa.

– Kukaan ei odottanut aaltoa aallon perään. Ovet olivat kiinni yli kolme kuukautta ja jouduin lomauttamaan työntekijöitä. Kiinteät kulut juoksivat koko ajan, Hautakangas muistelee.

Korona, uusiin tiloihin tehdyt panostukset ja logistiikkakeskuksen käyttöönotto ovat edellyttäneet myös ulkopuolista rahoitusta.

– Onneksi meillä oli vahva kassa ennen koronaa. Siitä huolimatta lainaa on jouduttu ottamaan palkkojen maksuun ja kiinteisiin kuluihin. Emme olisi selvinneet koronasta tai pystyneet laajentamaan ilman Finnveraa, yrittäjä kertoo.

Finnvera on jakanut riskiä yhdessä pankin kanssa. Yrittäjä antaa rahoittajille kiitosta yrittäjälähtöisestä ajattelutavasta. Yhteinen ajatusten vaihto uhista ja mahdollisuuksista on ollut arvokasta.

""

Noora Hautakankaan Relove myy vuosittain tuhansia vaatteita. Ostajia kiinnostavat eniten Suomi-merkit. Vauhdikkaimmin rekistä liikkuvat ajattomat sekä hyvää materiaalia omaavat yläosat ja mekot.

Yrittäjän osaaminen vaikuttaa rahoitukseen

Finnveran rahoituspäällikkö Sofia Ehrola arvioi, että kiertotaloushankkeiden kasvu oli jo nähtävissä ennen koronaa, eikä pandemia ole tuonut siihen muutosta.

Hänen mukaansa Reloven ajankohtainen vastuullisuuskulma ja kiertotalous siivittävät yritystä eteenpäin poikkeusajoista huolimatta. Konsepti voi olla monistettavissa kasvua ajatellen.

– Hautakankaalla on pitkä kokemus muotialan yrittäjänä ja intohimoa yrittäjyyttä sekä toimialaa kohtaan. Arvioimme jokaisessa rahoitushankkeessa kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä, mutta myös yrittäjän omaa osaamista, Ehrola kertoo.

Jaa sivu: