Content Section

Sisu Auto

Keväästä ei selviydytty sattumalta - eteenpäin "sisuhengellä" ja systemaattisella suunnittelulla

Sisu Auton toimitusjohtaja Petri Kananen on oman talon kasvatti. Toimitusjohtajan pestiä oli huhtikuussa kestänyt vuoden, kun maailmanlaajuinen pandemia pysäytti tuotannon ja laittoi miehen taidot todelliseen testiin. Erikoisesta keväästä selviytymiseen tarvittiin aitoa ”sisuhenkeä” ja hyvää varautumista.
Kuvassa lukee Sisu

Koronan aiheuttama talouden pysähtyminen ja tuotannolliset vaikeudet iskivät keväällä Suomeen vauhdilla, jota kukaan ei osannut ennakoida.  Sisu Auton toimitusjohtaja Petri Kananen muistelee Finnveran neuvottelukunnan kevään kokousta ja silloisia arvioita kevään tapahtumista. Kriisin nopeutta ja voimaa oli mahdoton arvioida.

– Kävimme läpi mahdollisuuksia ja arvioimme riskejä, mutta ei kukaan vielä osannut arvata miten raju ja nopea pysähdys on. Kaikesta on kuitenkin selvitty, ja koen myös, että tällaiset vaikeat ajat yhdistävät, Kananen pohtii. 

Pandemian vaikutukset tuntuivat Sisu Auton Karjaan tehtaalla nopeasti. Maailmanlaajuiset komponenttitoimitushäiriöt seisauttivat Sisu Auton tuotannon huhtikuun alkupuolella, ja tuotanto jouduttiin sulkemaan kolmeksi kuukaudeksi. Kananen myöntää, että kyse ei ollut pienestä asiasta. Tilanne vaati nopeaa reagointia ja sopeutumistoimia. 

– Meillä on hyvä porukka ja täytyy kiittää henkilökuntaa joustamisesta ja siitä, että kaikki ymmärsivät, että nyt ollaan isompien haasteiden edessä.

Pysähdyksessäkin suunniteltiin uutta

Kun toimitusjohtaja katsoo taaksepäin kevättä ja siitä selviytymistä, puheesta kuultaa usko pitkäjänteiseen kehittämiseen ja systemaattisiin valintoihin. Kananen on itse päässyt seuraamaan Sisu Autossa muutosta omakohtaisesti.

– Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia, ja meillä on tehty asioita johdonmukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Timo Korhonen on ollut itse viemässä muutoksia läpi, ja hänellä on ollut iso rooli siinä, että tuotteemme ovat nyt kunnossa ja Sisu on se, mitä se tänä päivänä on.

Kananen uskookin, että omistuspohjalla on todella iso merkitys siihen, mihin satsataan, minkälaisia riskejä otetaan ja mihin suuntaan yritystä viedään. Sisu Autossa nämä valinnat auttoivat reagoimaan nopeasti ja sopeuttamaan tuotantoa.

Tuotannon pysähdyttyä yrityksessä ei jääty odottelemaan, vaan hihat käärittiin entistä tarmokkaammin. Paukkuja pistettiin asioiden uudelleen organisointiin, uuden suunnittelemiseen ja tuotannosta riippumattomien suunnittelu- ja konsultointipalveluiden myyntiin. 

Tuotannon pysähdyttyä yrityksessä ei jääty odottelemaan, vaan hihat käärittiin entistä tarmokkaammin. 

Kananen uskoo, että keväästä selviytymiseen vaikutti yrityksen keskimääräistä parempi varautuminen. Silti hän myöntää, että varoitusmerkeistä huolimatta oli vaikea uskoa kuinka suuri kriisi tulisi olemaan.

– Olemme huoltovarmuuskriittinen yritys ja ehkä siksikin varautumisemme oli keskimääristä parempi, mutta ei tällaiseen globaaliin virukseen pysty kukaan varautumaan. Vientimarkkinat menivät totaalisesti jäihin ja näimme heti, ettei tämä ole mikään muutaman viikon juttu, Kananen muistelee. 

Pitkä kumppanuus Finnveran kanssa 

Finnveran kanssa Sisu Auto on tehnyt yhteistyötä pitkään eri muodoissa. Kananen puhuu kumppanuudesta arvostavasti.

– Olen pitänyt Finnveran asiakaspalvelusta todella paljon. Asioihin suhtaudutaan tehokkaasti, ja meillä on pelkästään positiivisia kokemuksia asioiden etenemisestä. Tuntuu, että Finnveralla ymmärretään bisneksemme idea ja tuotto-odotuksia katsotaan pitkällä perspektiivillä.

Vientitoiminta liittyy Sisu Auton kaikkiin markkinoihin niin siviili- kuin sotilasajoneuvoihin sekä konsultointipalveluihin. Vientiponnistelujen onnistuminen vaatii myös vahvat kumppanit. 
    
– Esimerkiksi sotilasajoneuvokaupoissa saatetaan puhua kymmenistä tai sadoista autoista, ja se voi tarkoittaa kymmenien miljoonien hanketta. Silloin tarvitaan rahoituskumppaneita, joilla on harteita.

Finnveran pk-yritysten neuvottelukunnassa istutaan samassa pöydässä eri aloja edustavien pk-yritysten, Finnveran johdon ja ministeriön edustajien kanssa.  Rahoitus- ja pankkimaailman analyysit auttavat tärkeän kokonaiskuvan muodostamisessa.

– Olemme tyytyväisiä, että olemme päässeet mukaan jakamaan viestiä autoteollisuudesta ja kuulemaan muiden toimijoiden näkemyksiä. Vastaavanlaista tietoa olisi vaikea saada muualta, Kananen kiittelee. 

Katse kansainvälistymisessä

Kotimaanmarkkinoilla Sisu on tunnettu erityisesti Suomessa valmistettavien kuorma- ja sotilasajoneuvojen tuotannosta ja tuotekehityksestä. Harvempi sen sijaan tietää, että merkittävä osa Sisu Auton viennistä on suunnittelu- ja konsultointipalveluja autoteollisuudelle. 

Kansainvälistymisellä ja viennillä yritys varmistaa tulevaisuuden kasvua ja kehitystä

Siviilikuorma-autojen päävientimarkkinat ovat Pohjoismaat ja Venäjä. Sotilasajoneuvojen puolestaan Nato-maat, pääsääntöisesti Baltia, Pohjoismaat ja Eurooppa. Suunnittelupalvelujen markkinat ovat sen sijaan globaalit. Kananen on tyytyväinen, että Kaukoidän markkinoilla on onnistuttu. 

– Kaukoitä on keskeistä markkinaamme. Projektit ovat siellä pitkiä, ja vaikka hankkeet ovat meille suuria, asiakkaille ne ovat suhteessa pienempiä, eivätkä niin kvartaaliherkkiä.

Kansainvälistymisellä ja viennillä yritys varmistaa tulevaisuuden kasvua ja kehitystä, mutta se odottaa myös kotimarkkinoiden elpymistä. Tällä hetkellä tuotanto Karjaalla pyörii normaalitahtia. Varautumisesta markkinatilanteeseen kertoo se, että kapasiteettia on laskettu matalammalle tasolle.

– Meillä on tilauskantaa tammikuun lopulle niin, että tuotannollista tekemistä voidaan suunnitella vuoden loppuun, mutta syksyn haasteet liittyvät myyntiin. Tulevaisuuden suhteen haluan olla optimisti ja uskon, että kuorma-automarkkina alkaa elpyä.

Kotiläksyt on tehtävä hyvin

Kansainvälisiä markkinoita havittelevia yrityksiä Kananen neuvoo valmistelemaan asiat hyvin. Oman osaamisen lisäksi onnistumiseen tarvitaan luotettavat kumppanit kohdemaasta.

– Sopimusten, vakuuksien ja takuiden pitää olla niin hyvät, ettei niiden kanssa tule ongelmia. Kumppaneita etsiessä kotiläksyt on tehtävä hyvin. Kaiken pitää toimia aina markkinoinnista tuotetukeen. Myös Finnvera auttaa taustojen selvityksessä, Kananen huomauttaa.

Hän muistuttaa myös maksuaikojen pituudesta. Isoissa hankkeissa pitää varmistaa oma rahoitus. Vaikka maksuehdot olisivat hyvät ja kaikki sujuisi kellontarkasti, harvoin osuu niin, että maksut menisivät aivan kohdilleen – ja yritystä pitää pystyä pyörittämään ennen kuin rahat on kotiutettu.

Toimitusjohtajan pitää näkyä kentällä

Toimitusjohtaja Kananen puhuu talosta ja Sisu-brändistä ylpeänä. Yritys on tehnyt paljon töitä kehityksen ja sen eteen, että se pystyy vastaamaan monenlaisiin vaatimuksiin.

– Uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen on vaatinut ympärillemme erinomaisen verkoston. Me kokoamme autoja, mutta alihankkijat valmistavat ne, ja iso osa tästä tapahtuu sadan kilometrin päästä tehtaasta.

Yrityksen lippua kannetaan ylpeydellä

– Kannan ylpeänä Sisu-lippua. Se on yhdistävä tekijä niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa. Haluan päivittäin kuulla mitä kentältä kuuluu ja olla päivittäisessä työssä yrityksen kasvot asiakkaille – pitää nähdä, että tätä viedään oikeaa suuntaan, Kananen kiteyttää johtamisfilosofiaansa.

Sisu Auto

  • 1931 perustettu yritys sijaitsee Karjaalla
  • Valmistaa Sisu-merkkisiä kuorma-autoja siviili- ja sotilaskäyttöön sekä tuottaa vientiin painottuvia ajoneuvoteknologian konsultointipalveluja, suunnittelua ja projektijohtamista
  • Liikevaihto 46,0 Me
  • Työllistää 103 henkilöä
  • sisuauto.com
Jaa sivu: