Content Section

eBrands

Koti brändeille, jotka saavat maailman voimaan paremmin

Kun toimii alalla, jota on vaikea ymmärtää ja maassa, joka on kaukana kaikesta, moni yrittäjä olisi saattanut perääntyä. Mutta nyt kun Amazonissa menestyneitä brändejä ostavan ja niitä kehittävän eBrandsin liiketoimintamallin voima on saatu todistettua ja Suomestakin on tehty kilpailuetu, on yritys saanut tuulta alleen. Vastuullisuuteen ja yritysostoihin nojaava kasvustrategia tähtää liiketoiminnan kolminkertaistamiseen tämän vuoden kuluessa, kertoo perustaja ja toimitusjohtaja Robin Bade.

eBrands on Suomen ensimmäinen Amazon-myyntiin keskittynyt toimija. Yritys ostaa Amazonissa menestyneiden yksityisyrittäjien liiketoiminnan ja kasvattaa sitä entisestään. Eikä mihin tahansa suuntaan, vaan yrityksen ydinarvojen mukaisesti kohti vastuullista liiketoimintaa ja ekologisia tuotteita.

eBrands siis kasvaa yritysostoin – sen portfolioon kuuluu aktiiviseen elämäntapaan ja hyvinvointiin keskittyviä tuotemerkkejä. Jotta brändi on houkutteleva osto kohde eBrandsille, sen liikevaihdosta yli 90 prosenttia on tultava Amazonin kautta ja sen täytyy käyttää Amazonin omaa varastointi- ja logistiikkapalvelua. Tämän lisäksi yritys hakee nyt onnistuneita kasvutarinoita Pohjoismaista, vaikkei näiden tuotemerkkien liikevaihto tulisikaan 90-prosenttisesti Amazonin kautta.

Amazonin valloitus

eBrands perustettiin 2021, ja sen asiakkaat ovat pääosin Yhdysvalloissa. Tähän mennessä yritys on tehnyt 18 yritysostoa ja rakentanut asiantuntijatiimiä, joka operoi ostettuja brändejä ammattimaisesti.

Amazonissa toimivien brändien määrä kasvaa vuosittain merkittävästi. Viime vuonna verkkokauppaan tuli yli miljoonaa myyjää lisää. eBrandsin perustaja ja toimitusjohtaja Robin Bade toteaa Amazonin olevan Suomessa vielä suhteellisen tuntematon markkinapaikka, jonka potentiaalia ei ymmärretä. Maailmalla on toisin – ja koko liikeideakin syntyi Baden asuessa Isossa-Britanniassa, jossa kuukausimaksulliset yliyön toimitukset ja erilainen kulutuskäyttäytyminen ovat arkipäivää.

– Amazonin potentiaali on huikea: se on itsessään 400 miljardin Yhdysvaltain dollarin markkinapaikka, joka kasvaa 15 prosentin vuosivauhdilla. Viime vuonna Amazonin markkina oli suurempi kuin koko globaali SaaS-markkina, Bade kertoo.

Syrjäisestä sijainnista kilpailuetu

Amazonin potentiaalin on huomannut moni muukin, ja maailmalle on viime vuosina syntynyt isoja Amazon-myyntiin keskittyviä toimijoita. Alkuun yritys kipuili Suomen syrjäisen sijainnin kanssa, mutta löysi lopulta suomalaisuudesta lisäarvon.

– Suomi on pieni maa – toimitusketjut eivät ole loppuun saakka viilattuja eikä sijaintimme ole logistiikalle ihanteellinen, mutta tuotteiden sijaitessa muualla emme tarvitse Suomessa varastoja. Näin ollen kilpailuetumme on sama kuin isoilla markkinoilla, Bade kertoo.

Suomalaisuus tuo mukanaan myös muita kilpailuetuja. Baden mukaan Suomessa on äärimmäisen hyvää osaamista innovaatiotuotteisiin liittyen. Tuotteet on kuitenkin heikosti kaupallistettu, eivätkä ne ole päässeet maailmanmarkkinoille.

– Osa strategiaamme perustuu nyt enemmän ja enemmän siihen, että teemme pohjoismaisista pienistä innovaatiobrändeistä vientituotteita. Se on todellinen win-win, sillä nämä brändit ja niiden takana toimivat yksityisyrittäjät tarvitsevat tuekseen laajempaa tiimiä ja markkinapaikkoja ympäri maailmaa, Bade kertoo.

Rahoituksen outo lintu

Rahoitusta hankkiessaan eBrands törmäsi samaan Amazonin kokoiseen haasteeseen – koska markkinapaikan roolia ja merkitystä ei Suomessa hahmoteta, oli rahoitustakin alkuun vaikea löytää. Nyt todistustaakka on kuitenkin helpottanut.

Alkutaipaleen jälkeen eBrands hakee nyt lainaa omaan pääomaan liiketoimintaansa kasvattaakseen. Finnveralta yritys on saanut kasvulainaa, minkä turvin se sai tuplattua pääomat ensimmäisiin yritysostoihin. Joustavat ja sitoutuneet kumppanit ovat ratkaisevassa asemassa.

– eBrandsin vahvuuksia ovat tavoitteellinen ja kannattava kasvu, joka perustuu muun muassa ostokohteidenhuolelliseen seulontaan ja kannattavuuden arviointiin. Omistaja ja sijoittajat ovat myös sitoutuneet yhtiön rahoittamiseen, toteaa Finnveran rahoituspäällikkö Esko Huhta.

– Rahoitus on kasvun pullonkaula, koska markkina on pieni. Jotkut ulkomaisista kilpailijoistamme ovat nostaneet jo kolmen miljardin euron rahoituksen, mutta Suomessa ei tällaisia rahoittajia juuri ole. Olemme kuitenkin nimenomaan halunneet pohjoismaisia rahoittajia, koska hyvä suhde rahoittajiin on tärkeää. Olemme arvostaneet avointa keskusteluyhteyttä ja asiallisia ehtoja, Bade kertoo.

Nyt seuraava rahoitussopimus on jo suuremmille pääomille.

Tuotanto lähemmäs ja ekologisemmaksi

eBrands nojautuu vahvasti vastuullisen kuluttamisen alati kasvavaan megatrendiin ja haluaa edustaa ja edistää aktiivista elämäntyyliä ja yhdessä tekemistä. Vastuullisuus pitää yrityksen kuin yrityksen relevanttina vielä tulevaisuudessakin.

Maailman suurimpana yksittäisenä markkinapaikkana Amazon on avainasemassa vastuullisen kuluttamisen suhteen.

– Me haluamme sijoittaa kestävään kehitykseen ja sitä edustaviin tuotteisiin. Olemme esimerkiksi muuttaneet ostamiemme brändien pakkausmateriaalin ekologisemmaksi tai tuoneet sen tuotannon lähemmäs.

Maailman suurimpana yksittäisenä markkinapaikkana Amazon on avainasemassa vastuullisen kuluttamisen suhteen, Bade pohtii.

Tavoitteena triplattu liiketoiminta

Valtaosa eBrandsin liiketoiminnasta tulee Yhdysvalloista. Eurooppa on Yhdysvaltoja pirstaleisempi, useamman pelurin markkinapaikka, eikä Bade pidä realistisena, että Amazon hallitsisi täällä. Yrityksen orgaanisen kasvun hän näkee perustuvan brändien kehittämiseen ja niiden myyntikanavien laajentamiseen. Muu kasvu tulee yritysostoista. eBrandsilla seurataan nyt silmä kovana Ruotsia, johon Amazon rantautui vuonna 2021.

Tällä hetkellä eBrandsin 10 hengen ydintiimi ja -toiminnot ovat Helsingissä. Koska Amazon-osaaminen asuu pitkälti muualla kuin Suomessa, kolmisenkymmentä työntekijää on ulkomailla aina Guatemalasta ja Romaniasta Meksikoon, Yhdysvaltoihin ja Espanjaan.

– Tavoitteemme on kolminkertaistaa liiketoimintamme tänä vuonna, ja tähän tähtää rahoituskin. Viiden vuoden sisällä näen 100 miljoonan liikevaihdon ja 300 hengen työyhteisön, Bade visioi.

eBRANDS GLOBAL LTD.
Vuonna 2021 perustettu eBrands Global Ltd ostaa ja kasvattaa Amazonissa menestyneitä tuotemerkkejä.
Työllistää noin 40 henkilöä eri puolilla maailmaa.
Liikevaihto ensimmäisenä vuonna 2021 4,3 miljoonaa euroa.
Yrityksen tavoitteena on tämän vuoden aikana kolminkertaistaa liiketoimintansa

 

""
Miten nykyinen maailmantilanne vaikuttaa yritysten kasvusuunnitelmiin?

– Venäjän osuus Suomen viennistä on noin 5 prosenttia. Osaan yhtiöistä tilanne vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti, ja Venäjän osalta kasvusuunnitelmat on haudattu ja kirjattu tappiot alas. Muutoin tunnelma on odottava: ehkä hetkellisesti mietitään ja katsotaan mihin suuntaan tilanne kehittyy yleisesti.

Osalle yrityksistä tilanne on jopa tuonut kasvua, ja kasvua haetaan mahdollisesti uusilta markkinoilta, sanoo Finnveran rahoituspäällikkö Esko Huhta, joka vastaa Finnveran kasvulainasta.

Mitä yrittäjän on hyvä ottaa huomioon kasvulainaa hakiessa?

– Kannattaa olla rohkeasti matalalla kynnyksellä yhteydessä, niin keskustellaan yhdessä hankkeesta ja Finnveran mahdollisuuksista olla
rahoituksessa mukana. Myöhemmässä vaiheessa, kun hanke etenee, on hyvä laatia uskottava kasvu- ja kansainvälistymissuunnitelma sekä talousennusteet.


Lue lisää kasvulainasta
Jaa sivu: