Content Section
Artikkelit

Kasvuyritykset kääntyvät Finnveran puoleen investoinneissa

Published date

Kovaa vauhtia kasvava Mittametalli haki rahoitusta laiteinvestointiin.

Kaikki yritysten investointiaikeita kuvaavat ennusteet osoittavat tällä hetkellä kohti koillista. Esimerkiksi helmikuussa julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan investointiaikeet ovat nyt samalla tasolla kuin vuonna 2011. Vuodet 2010 ja 2011 olivat positiivisimmat sitten finanssikriisin. Finanssikriisiä edeltävälle huipputasolle on kuitenkin vielä matkaa.

– Investoinneissa on tapahtunut viime syksyn ja tämän kevään aikana selkeä muutos. Yhä useampi kasvuyritys hakee Finnveralta rahoitusta, kertoo Finnveran aluejohtaja Mirjam Sarkki.

Hänen mukaansa yritykset tarvitsevat rahoitusta varsinkin kone- ja laite- sekä kiinteistöinvestointeihin. Erityisesti kasvavilla yrityksillä avun tarve rahoituksessa voi olla suuri, sillä niillä on harvoin tarpeeksi vakuuksia hakea kaupallista rahoitusta.

– Finnveran rahoitus antaa mahdollisuuden monen pk-yrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen, Sarkki kertoo.

Investointien vetureina toimivat teollisuusalan yritykset.

Joka neljäs teollisuusyritys ilmoitti pk-barometrissa lisäävänsä investointeja seuraavan 12 kuukauden aikana. Teollisuusyritykset ovat myös halukkaimpia hakemaan ulkoista rahoitusta. Tärkein ulkopuolisen rahoituksen käyttökohde ovat investoinnit koneisiin ja laitteisiin. Muutos on iso, sillä aiemmin rahoitusta on haettu pääosin käyttöpääomaksi.

– Osa investoinneista on korvausinvestointeja, eli yritykset korvaavat vanhentunutta kalustoa uudella. Tämäkin on siinä mielessä positiivinen ilmiö, että korvausinvestointien avulla yritykset pystyvät toimimaan tehokkaammin ja siten parantamaan kilpailukykyään, Sarkki sanoo.

Varsinaista investointien aaltoa ei ole kuitenkaan näköpiirissä. Esimerkiksi palveluala on investoinneissa varovainen.

– Kehitys on maltillista, mutta pientä positiivisuutta on näköpiirissä, Sarkki vahvistaa.

Eroja on myös maakunnallisesti. Investointiaikeita on eniten Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla, Päijät-Hämeessä, Lapissa sekä Etelä-Savossa. Sen sijaan Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa investoinnit ovat alamaissa.

Apua laitehankintoihin

Heinolalainen, vuonna 2012 perustettu Mittametalli Oy kasvaa kovaa vauhtia. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli jo lähes kolme miljoonaa euroa, ja kasvua edellisvuoteen oli vajaa miljoona.

Mittametalli on tyyppiesimerkki nopeasti kasvavasta teollisuusyrityksestä, joka tarvitsee Finnveran rahoitusta investointien tueksi.

– Investoimme uusien laitteiden hankintaan, joten Finnveran takaama rahoitus tuli tarpeeseen. Saimme rahoittajalta ammattimaista apua ja yrityksemme tarpeet ymmärrettiin todella hyvin, sanoo Mittametallin toimitusjohtaja Jari Kolehmainen.

Yritys valmistaa huonekaluputkesta osia putkilaserilla ja ohutlevystä komponentteja yhdistelmäkoneella. Asiakkaita löytyy niin kalusteteollisuudessa, rakennusteollisuudessa kuin kone- ja laiterakentajissakin.

Kasvuhakuinen yritys saattaa tarvita rahoittajan vetoapua myös jatkossa.

– Liikevaihtomme kasvaa kovaa tahtia. Vedämme nyt vuoden verran henkeä, mutta tarkoituksena on kasvattaa yritystä selvästi myös jatkossa, Kolehmainen kertoo.

Pk-yritysbarometri on Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön kaksi kertaa vuodessa toteuttama tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä.

FAKTA: Rahoitusta kasvuun

Finnvera voi osallistua yrityksen kasvun ja investointien rahoitukseen. Rahoitus täydentää pankkirahoitusta ja voi olla joko laina tai yrityksen puolesta pankin lainalle tarjottu vakuus.

Finnvera takaa lainoja kaikille toimialoille lukuun ottamatta maatilataloutta, metsätaloutta ja rakennusliiketoiminnan perustajaurakointia.

Lue lisää Finnvera-lainasta täältä

Lue lisää Finnvera-takauksesta täältä

Lue lisää alkutakauksesta täältä

Lue lisää kasvulainasta täältä

 

Teksti: Pi Mäkilä

Jaa sivu: