Content Section
Artikkelit

Finnveran vientitakuut tukevat yrityksiä Ukrainan-viennissä: ”Ilman niitä olisimme jääneet alakynteen”

Kuvassa Irpin-jokea Kiovan alueelta Ukrainasta. Irpinin alue kärsi suuria tuhoja Ukrainan sodan alkuvaiheessa. Suomi lahjoitti Irpiniin väliaikaisia asuntoja keväällä 2023.
Published date

Suomalaisyritysten mahdollisuudet tehdä kauppaa ukrainalaisten kanssa paranivat tuntuvasti vuodenvaihteessa, kun Finnvera alkoi jälleen myöntää vientitakuita Ukrainaan. Vientitakuiden avulla yritykset vähentävät rahojen kotiuttamiseen liittyviä riskejä. Esimerkiksi Piippo ja Raniplast ovat voineet tarjota asiakkailleen maksuaikaa ennakkomaksun sijaan.

Piipon toimitusjohtaja Mikko Anttila sanoo, että Finnveran myöntämät vientitakuut antavat yritykselle joustoa ja tuovat turvaa riskienhallintaan.

– Ne tulivat oikeaan aikaan, sillä olisimme muuten jääneet kilpailussa alakynteen. Nyt pystymme kasvattamaan Ukrainassa liiketoimintaamme, hän uskoo.

Piippo valmistaa maatalouden paalausverkkoja ja -lankoja. Lisäksi yritys toimittaa teollisuudelle erilaisia sitomiseen liittyviä välineitä. Konsernin 15 miljoonan euron liikevaihdosta 80 prosenttia tulee ulkomailta. Suurimmat markkina-alueet ovat Keski-Eurooppa, Pohjoismaat ja Yhdysvallat.

– Ukraina on meille tärkeä vientikohde. Olemme vieneet sinne maataloustuotteita kuusi vuotta ja saaneet lisää tunnettuutta. Sodan alettua kaikki oli hetken jumissa. Tilanne on tasoittunut, mutta rahtiliikenne ja maksujärjestelyt aiheuttavat haasteita. Ukrainalainen jälleenmyyjä noutaa itse tavarat meiltä, Anttila kertoo.

Hänen mukaansa Ukrainan-vienti on Piipolle myös eettinen valinta. Yritys lopetti toimintansa Venäjällä heti sodan alettua. Samalla yrityksessä on hämmästelty, kuinka hyvin kaikki toimii sotaa käyvässä maassa. 

Nykyolosuhteissa vienti Ukrainaan edellyttää kuitenkin kokemusta ja kontakteja.

– Oikean jälleenmyyjän löytäminen on avainasia, sillä riskit eivät ole pienentyneet. Tulevia käänteitä on mahdoton arvioida. Menemme päivä ja satokausi kerrallaan, Anttila sanoo.

Raniplast: Finnveran tuki on valtava 

Raniplastin business controller Olli Nylund on Anttilan kanssa samoilla linjoilla. Yritys tukeutui ennakkomaksuihin ennen kuin Finnvera alkoi myöntää vientitakuita Ukrainaan vuodenvaihteessa.

– Finnveran tuki on valtava. Ilman sitä kaupanteko olisi todella hankalaa, hän kiteyttää.

Raniplast valmistaa erilaisia muovituotteita maatalouteen, rakennussektorille ja teollisuuteen. Etenkin rehun säilöntään tarkoitetut valkoiset käärintäkalvot ovat tuttu näky pelloilla.

Yrityksen lähes 200 miljoonan euron liikevaihdosta Suomen markkinat muodostavat kolmasosan, muut Pohjoismaat niin ikään kolmasosan, 20 prosenttia kertyy laajemmin Euroopasta ja loppuosa syntyy ympäri maailmaa.

– Olemme käyttäneet Finnveran vientitakuita jo vuosia, sillä meillä on vientiä eksoottisiin maihin, kuten Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Sinne ei uskalla lähteä ilman kumppania.

Meillä on vahvat siteet myös Ukrainaan. Olemme toimineet siellä 25–30 vuotta. Ukraina on iso maatalousmaa, mutta paikallinen toimija on ollut siellä vahvoilla. Sodan alettua tuli kaupankäyntiin pieni katkos, jonka jälkeen vienti on jatkunut pienemmässä muodossa, Nylund kertoo.

Ongelmia on aiheuttanut etenkin logistiikka. Tällä hetkellä ukrainalainen toimija hakee tavarat suoraan Raniplastin tehtaalta ja kuljettaa ne omalla vastuullaan Ukrainaan.

Ukrainan-vienti vaatii kokemusta

Finnvera on Suomessa ainoa toimija, joka voi rahoittaa yrityksiä lyhyen maksuajan kaupankäynnissä Ukrainaan. Vientitakuiden myöntäminen keskeytyi vajaaksi kahdeksi vuodeksi Venäjän hyökättyä maahan.

– Voimme myöntää vientitakuita, kun ostajayrityksen liiketoiminta on riittävän kannattavaa. Tarkistamme aina luottotiedot ja hankimme tarvittaessa lisätietoa. Suomalaisella viejällä olisi hyvä olla aiempaa kokemusta hankalista vientikohteista. Vientitakuiden myöntämisen kannalta on etu, jos viejä on käynyt kauppaa tietyn ostajan kanssa Ukrainassa, vaikka vientitakuita voidaan myöntää myös aivan uusien ostajien riskille, kun tietoa on riittävästi saatavissa, sanoo Finnveran aluepäällikkö Outi Homanen

Hän kehottaa Ukrainasta kiinnostuneita tutustumaan Business Finlandin Ukraina-sivustoon, jossa on tarjolla paljon hyödyllistä tietoa.

Lyhyen maksuajan vientiä turvaavista tuotteista yleisimpiä ovat luottovakuutus ja remburssi. Luottovakuutuksia on jo myönnetty Ukrainaan vientiä tekeville yrityksille. Työ- ja elinkeinoministeriö korvaa viennin ja investointien edistämiseksi myönnettyjen vientitakuiden mahdollisia luottotappioita maksimissaan 50 miljoonalla eurolla.

– Kohdemaa vaikuttaa aina rahoituksen hintaan. Seitsenportaisessa maaluokituksessa Ukraina on korkeimman riskin maa, Homanen kertoo.

Suomi on sitoutunut vahvasti Ukrainan jälleenrakennukseen– Ukrainan talouden saaminen pyörimään on olennaista

Ulkoministeriössä Suomen Ukraina-jälleenrakennusasioista vastaava erityisedustaja, suurlähettiläs Antti Vänskä näkee, että Ukrainan tukeminen on Suomelle ja muulle Euroopalle täysin välttämätöntä. Suomi on sitoutunut vahvasti Ukrainan jälleenrakennukseen. 

– Ukrainan talouden saaminen pyörimään on olennaista, sillä bruttokansantuotteesta suli ensimmäisenä sotavuonna lähes kolmannes. Finnveran rooli rahoittajana on ratkaisevan tärkeää. Yritykset kaipaavat riskin jakamista ja valtiollisia työkaluja, kun ne miettivät vientiä Ukrainaan, hän sanoo. 

Erityisedustajan mukaan yritysten kannattaa tehdä kotiläksyt hyvin, sillä kilpailu on kovaa eikä Ukraina ole kaikille tuttu maa. Oikeiden kumppanien etsiminen on järkevää.

– Suomalaisyrityksillä on paljon osaamista esimerkiksi energia-alalla, maataloudessa, rakentamisessa sekä opetus- ja koulutussektorilla.

""

Piippo valmistaa maatalouden paalausverkkoja ja -lankoja ja on tehnyt vientiä Euroopan vilja-aittana tunnettuun maahan kuusi vuotta. Ukrainan-vienti on Piipolle myös eettinen valinta. Yritys kertoo lopettaneensa toimintansa Venäjällä heti sodan alettua. Kuva: Piippo.

 

Teksti: Kimmo Koivikko

Lisää aiheesta:

Finnveran vientitakuut käyttöön Ukrainan jälleenrakennuksessa

Tutustu Finnveran vientitakuisiin sivuillamme.

Lue myös:

Rahoitusratkaisuja, neuvontaa ja tukea – kansallisella suunnitelmalla parannetaan suomalaisyritysten toimintaedellytyksiä Ukrainan jälleenrakentamisessa - Ulkoministeriö (um.fi)

Ulkoministeriö: Ukrainan jälleenrakentaminen, Suomen kansallinen suunnitelma, osa 1 (PDF)

Jaa sivu: