Content Section
Artikkelit

Poikkeuskevät muutti kulutustottumuksia kodeissa – Näin se näkyy Mysodan ja Slurpin myyntiluvuissa

David Solomon MySoda Oy:sta
Published date

Korona on muuttanut kuluttajien ostokäyttäytymistä ja madaltanut kynnystä kokeilla uusia palveluja. Hiilihapotuslaitteita, hiilidioksidipulloja ja juomatiivisteitä myyvän Mysodan sekä pienpaahtimokahveja koteihin toimittavan Slurpin myyntiluvut ovat nousseet pandemian seurauksena.

Mysodan toimitusjohtaja David Solomon sanoo, että ostokäyttäytymisen muutos näkyy kaikilla markkinoilla. Yhtiön tuotteita on myynnissä Suomen lisäksi Belgiassa, Norjassa, Tanskassa ja Sveitsissä.

– Kaupasta ostetaan kerralla tosi paljon enemmän kaikkea. Pullojuomien hankintaa on vähennetty, Solomon uskoo.

Hänen mukaansa koronan vaikutuksilla on myös käänteinen puoli. Voimakkaasti kasvavan yrityksen tavoitteena oli avata uusia markkinoita rivakasti, mutta suunnitelmat ovat muuttuneet.

Mysodan liikevaihto oli viime vuonna yli seitsemän miljoonaa euroa ja yhtiö tavoittelee edelleen sadan prosentin vuosikasvua.

– Neuvottelut olivat hyvässä mallissa, mutta keskustelut loppuivat koronan takia kuin seinään. Kaikki siirtyy puolella vuodella eteenpäin, Solomon arvioi.

Yhtiö neuvottelee tuotteidensa myyntiin ottamisesta suoraan isojen kauppajättien kanssa. Kuplavesimarkkinoita hallitsevan Sodastreamin haastajaksi ilmoittautunut Mysoda etsii uudet kohteet maista, joissa on laadukas hanavesi ja ympäristötietoisia kuluttajia. Keski-Euroopan maat ovat listan kärjessä.

Helsinkiläisyrityksestä lähtee asiakkaille yli miljoona hiilidioksidipulloa vuodessa. Roihupellossa sijaitsevan tehtaan tuotantokapasiteetti on suurempi kuin koko Suomen tämän hetken markkinat.

– Kapasiteetti riittää. Pystymme saamaan liikevaihdossa sata miljoonaa euroa kasaan Euroopasta. Kun mennään sen yli, markkinoita pitää hakea muualta, Solomon laskee.

Slurp etenee suunnitelmien mukaan

Helsinkiläinen startup-yritys Slurp ei aio siirtää palvelunsa lanseerausta ulkomailla koronan takia. Alkuvuodesta Slurp laajeni Saksaan, ja vielä ennen kesää palvelu avautuu Japanissa ja Britanniassa.

– Japani on Yhdysvaltojen jälkeen suurin kahvimarkkina ja Saksa on puolestaan Euroopan isoin markkina. Jos Suomessa on 25–30 pientuottajaa, niin pelkästään Englannissa tuottajia on noin 450, perustelee toimitusjohtaja Manuel Linnankoski.

Slurpin tavoitteena on yhdistää kahvien pientuottajat ja kuluttajat. Slurpista voi tilata paahtimoiden kahvit suoraan kotiin omaan postiluukkuun.

Monet ovat havahtuneet kaipaavansa arkeen pientä luksusta ja helposti kotoa saavutettavia palveluja. Haluamme tarjota palvelun, joka on kestävä tulevaisuudessa, Manuel Linnankoski sanoo.

– Olemme teknologiayhtiö ja kehittäneet itse alustan, jonka avulla ihmisten saataville pystytään tuomaan lähes rajaton määrä kahveja. Haluamme kehittää jatkuvasti kahvielämystä ja poistaa kuluttajien valinnanvaikeutta tarjoamalla asiakkaan henkilökohtaisten mieltymysten mukaan valikoituja kahveja eri paahtimoilta. Samalla tuotannon ketjun täytyy olla täysin läpinäkyvä, Linnankoski kertoo.

Slurpin liikevaihto oli viime vuonna vähän yli miljoona euroa. Kasvua edellisvuoteen tuli 46 prosenttia. Kahvimarkkinat ovat valtavat, noin 200 miljardia euroa. Tästä erikoiskahvien osuus on noin 10–15 prosenttia.

Linnankosken mukaan korona on kasvattanut tilaajien määrää kolmasosalla. Etenkin vanhemmat ihmiset ovat lähteneet kokeilemaan palvelua aiempaa innokkaammin. Asiakaskannasta 90 prosenttia on jatkuvia asiakkuuksia.

Hän toivoo laadun korvaavan määrän kahvinjuonnissa myös jatkossa.

– Korona on tuonut meille hetkellisiä kasvupiikkejä, sillä palvelumme ratkaisee tiettyjä ongelmia. Monet ovat havahtuneet kaipaavansa arkeen pientä luksusta ja helposti kotoa saavutettavia palveluja. Haluamme tarjota palvelun, joka on kestävä tulevaisuudessa, Linnankoski sanoo.

Mysodassa uskotaan niin ikään kuluttajatottumusten muuttuneen pysyvästi. Kysynnän kasvu ei ole vain hetken huumaa.

– Kun tilanne on joskus ohi, kuluttajat ovat oppineet. Kuplaveden tekeminen itse on helppoa ja ekologista, Solomon arvioi.

Kun tilanne on joskus ohi, kuluttajat ovat oppineet, arvioi David Solomon.

Kasvu vaatii rahaa

Kansainvälinen kasvu nielee euroja. Slurp on tehnyt muutaman rahoituskierroksen ja yrityksellä on omistajina perustajien lisäksi isoja kansainvälisiä sijoittajia.

Yhtiö käy parhaillaan neuvotteluja seuraavasta rahoituskierroksesta, jonka tarkoituksena on valmistautua skaalaamaan palvelu nopeammin kansainväliseksi.

– Finnveran merkitys on rahoituksen näkökulmasta keskeinen. Finnvera on taannut lainojamme. Olemme olleet mukana myös Business Finlandin Nuoret innovatiiviset yritykset -ohjelmassa, Linnankoski sanoo.

Slurpin Manuel Linnankoski

Slurpin toimitusjohtaja Manuel Linnankoski.

Mysodan Solomon antaa myös Finnveralle tunnustusta lainojen takaajana.

– Lainarahan ansiosta yrityksen ei ole tarvinnut ottaa isompaa ulkopuolista pääomasijoittajaa. Olemme täysin suomalaisomisteinen yritys, Solomon kertoo.

Kasvun ja kansainvälistymisen rahoitus jatkuu

Koronatilanteessa Finnveralla on ollut tärkeä tehtävä mahdollistaa yritysten käyttöpääomarahoitusta myöntämällä pankin myöntämille lainoille takauksia. Samaan aikaan kuitenkin jatkuu normaali kasvun ja kansainvälistymisen rahoitus, investointien ja vientikauppojen rahoitus yhdessä pankkien kanssa.

– Näillä hankkeilla on merkittävä rooli, ja on tärkeää, että yritykset katsovat tässäkin tilanteessa rahoituksemme avulla tulevaisuuteen, sanoo rahoituspäällikkö Laura Laine.

Finnvera toimii yhteistyössä pankkien kanssa, ja Finnveran mukanaolo on tärkeää rahoituksen järjestymiselle.

– Olemme mahdollistaneet yritysten kasvun ja kansainvälistymisen jo yritystoiminnan ensimetreiltä lähtien. Toisaalta myös aidon suomalaisen yrittäjävetoisuuden säilymisen yrityksissä, kuten tämäkin jutun esimerkit osoittavat, sanoo rahoituspäällikkö Esko Huhta.

Teksti: Kimmo Koivikko

Jaa sivu: