Content Section
Uutiset

Näin Finnveran rahoitus kehittyi maalis-toukokuussa – Valtaosa rahoituksesta myönnetty pienille yrityksille

""
Published date

Maalis-toukokuun aikana noin yli 4 000 pk-yritystä on saanut Finnverasta myönteisen rahoituspäätöksen takaushakemukseen. Liikkeellä ovat olleet erityisesti pienet yritykset, ja yhteensä 95 prosenttia takauksista on myönnetty alle 50 työntekijän yrityksille. Kappalemääräisesti rahoitus- ja muutospäätöksiä on tehty 1.3.-24.5. välisenä aikana noin 13 500. Päätöksistä alle tuhat on ollut kielteisiä.

Finnvera mahdollistaa koronatilanteessa yritysten rahoitusta myöntämällä takauksia pankkien lainoille.

− Rahoitusta on myönnetty maaliskuun alusta noin 700 miljoonaa euroa, ja yhteistyössä pankkien kanssa tämä on mahdollistanut yrityksille yli miljardi euroa rahoitusta, sanoo liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Päätoimialoista euromääräisesti selvästi eniten takauksia on myönnetty teollisuuteen, mutta kappalemääräisesti takaukset jakautuvat tasaisemmin toimialoittain. Teollisuus, kauppa ja kuluttajapalvelut sekä liike-elämän palvelut ovat kukin saaneet reilun neljänneksen, ja matkailuala viidenneksen myönnetyistä takauksista.

Pienet yritykset ovat saaneet ensi vaiheessa eniten rahoitusta. Eniten takauspäätöksiä on myönnetty mikroyrityksille ja toiseksi eniten 10-49 työntekijän yrityksille.

Alla olevasta koosteessa kerromme rahoituksen kehityksestä maaliskuun alusta lähtien muun muassa toimialojen, yrityskoon ja maakuntien mukaan.

Finnveran pk- ja midcap-rahoitus pähkinänkuoressa:

Hakemukset 1.3.-24.5.2020 (miljoonaa euroa/ kappaletta)

  • Rahoitushakemukset  1 269 milj. e/ 6 249 kpl
  • Muutoshakemukset - / 8 621

Päätökset 1.3.-24.5.2020 (miljoonaa euroa/ kappaletta)

  • Myönteiset rahoituspäätökset, lainat, takaukset ja vientitakaukset 655 milj. e / 4 551 kpl
  • Kielteiset rahoituspäätökset -/ 980 kpl
  • Muutospäätökset - / 7 966 kpl

Myönnetyt takaukset 1.3.-24.5.2020 päätoimialoittain (miljoonaa euroa/ kappaletta)

  • Teollisuus 222,9 milj. e (38 %)/ 1 209 kpl (27 %)
  • Kauppa ja kuluttajapalvelut 122,2 milj e (21 %) / 1 185 kpl (27 %)
  • Liike-elämän palvelut 122,3 milj. e (21 %) / 1 090 kpl (25 %)
  • Matkailu 99,6 milj. e (18 %) / 849 kpl (20 %)
  • Maatalouselinkeinot 5,9 milj. e (1 %) / 52 kpl (1 %)Sulkeissa toimialan osuus kokonaismyönnöstä euro- ja kappalemääräisesti 

Myönnetyt takaukset  1.3.-24.5.2020 yrityksen kokoluokan mukaan (kpl / osuus kokonaismäärästä)

  • Mikroyritykset, 09 hlöä, 3187 kpl / 73 %
  • Pienet yritykset, 1049 hlöä, 973 kpl / 22 %
  • Keskisuuret, 50249 hlöä, 199 kpl / 5 %
  • Suuret yritykset, yli 249 hlöä 26 kpl / 1 %

Myönnetyt takaukset 1.3.-24.5.2020 maakunnittain

Maakunta

milj. eur

%

kpl

%

Uusimaa

194

34

1 419

32

Varsinais-Suomi

58

10

370

8

Satakunta

24

4

162

4

Kanta-Häme

9

2

122

3

Pirkanmaa

68

12

457

10

Päijät-Häme

14

2

125

3

Kymenlaakso

9

2

120

3

Etelä-Karjala

11

2

104

2

Etelä-Savo

12

2

88

2

Pohjois-Savo

22

4

215

5

Pohjois-Karjala

18

3

134

3

Keski-Suomi

20

4

221

5

Etelä-Pohjanmaa

20

4

115

3

Pohjanmaa

18

3

129

3

Keski-Pohjanmaa

6

1

53

1

Pohjois-Pohjanmaa

42

7

275

6

Kainuu

5

1

65

1

Lappi

18

3

171

4

Ahvenanmaa

5

1

40

1

Yhteensä

572,8

100

4 385

100

Lisätietoa Finnveran rahoituksen kehityksestä vuoden 2020 alusta lähtien kootaan Finnvera.fi:n rahoitustoiminta-sivulle

Katso myös:

Katso videolta liiketoimintajohtaja Juuso Heinilän haastattelu (8.5.2020)

Juuso Heinilä: Varaudumme jälleenrakennuksen rahoitukseen 

Lisää aiheesta:

”Kriisi vaikuttaa yrityksen kassavirtaan” – Katso päivitetyt kysymykset ja vastaukset rahoituksestamme koronatilanteessa

Lisätiedot:

Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2576

Jaa sivu: