Content Section
Uutiset

Finnveran suhdannerahoitusehtoihin muutoksia

Published date

Finnveran suhdannelainoja ja -takauksia voidaan myöntää jatkossa enintään 2 000 henkilöä työllistäville yrityksille. Yritys voi saada suhdannerahoitusta enimmillään 20 miljoonaa euroa. Erityisen merkittävistä elinkeino- ja työllisyyspoliittisista syistä edellä mainitut enimmäisrajat voidaan työ- ja elinkeinoministeriön suostumuksella ylittää. Muutokset tulevat voimaan 26.10.2009.

Finnvera on voinut tarjota suhdannerahoitusta maaliskuun alusta lähtien enintään 1 000 henkilöä työllistäville yrityksille maksimissaan 10 miljoonaa euroa yritystä kohden. Valtioneuvosto on päättänyt korottaa näitä rajoja siten, että jatkossa erityisestä syystä suhdannelainaa tai -takausta voidaan myöntää enintään 2 000 henkilöä työllistäville yrityksille. Samalla suhdannerahoituksen enimmäismäärä yritystä kohden korotettiin 20 miljoonaan euroon. Painavista elinkeino- ja työllisyyspoliittisista syistä nämä enimmäisrajat voidaan ylittää työ- ja elinkeinoministeriön luvalla.

Finnveran suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksen rahoitustilanteen kohentamiseen taantuman aikana. Ennen rahoituspäätöstä Finnverassa tehdään yritystutkimus, jossa selvitetään, onko yrityksellä edellytykset kannattavaan liiketoimintaan taantuman jälkeen. Yrityksellä pitää olla myös selkeä suunnitelma siitä, miten se aikoo selvitä taantuman aiheuttamista vaikeuksistaan. Rahoituksen saaminen edellyttää myös, että muut päärahoittajat myöntävät lisärahoitusta tai vakauttavat saatavansa vähintään vuodeksi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaata ja laina-ajan pidentämistä.

Edellä mainittujen suhdannerahoituksen yleisten ehtojen lisäksi yli 1 000 henkilöä työllistävän, suhdannerahoitusta saavan yrityksen toiminnan pitää olla kansantaloutemme kannalta erityisen tärkeää tai työllisyyden kannalta paikallisesti ja alueellisesti merkittävää.

– Suhdannerahoitustamme ovat kysyneet myös yli 1 000 henkilöä työllistävät yritykset. Nyt voimme suhdannerahoituksellamme auttaa myös näitä yrityksiä selviämään taantuman yli. Tällä saattaa olla hyvinkin suuri merkitys työllisyyden kannalta, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä toteaa.

Suhdannelainoja ja -takauksia voidaan myöntää vuosina 2009–2011 enintään 900 miljoonaa euroa. Tähän mennessä suhdannerahoitusta on myönnetty yli 450 yritykselle yhteensä noin 165 miljoonaa euroa.

Finnvera voi valtion korotetun tappiokorvauksen vuoksi ottaa suhdannetuotteissa suurempaa riskiä. Valtio korvaa suhdannelainoista ja -takauksista mahdollisesti syntyvistä tappioista suuremman osan kuin Finnveran muista rahoitustuotteista syntyvistä tappioista.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, puh. 020 460 7321
varatoimitusjohtaja Veijo Ojala, puh. 020 460 7405

Jaa sivu: