Content Section

Aarreranta

Aarreranta toimii omilla ehdoillaan alkutakauksen ansiosta

Finnveran alkutakaus auttoi sosiaali- ja terveysalan konkareita perustamaan oman yrityksen ja keskittymään olennaiseen. Ähtärissä sijaitseva Aarreranta-lastensuojeluyksikkö toimii reilusti omilla kasvoillaan ja ehdoillaan.
Yrittäjä Henna Raiski

Oman yrityksen perustaminen alkoi pyöriä Henna Raiskin mielessä viitisen vuotta sitten, kun vuodet sosiaali- ja terveysalan tehtävissä olivat jo tuoneet tarvittavaa kokemusta ja päättäväisyyttä. Raiski on koulutukseltaan sosionomi ja oli urallaan työskennellyt monipuolisesti esimerkiksi lastensuojelun ja aikuissosiaalityön parissa.

– Ryhdyimme suunnittelemaan Aarrerantaa, sillä samalla alalla työskentelevillä tutuillani oli myös haaveita aloittaa ihan omanlainen palvelu lasten tueksi, Raiski kertoo.

Kolmikko laittoi viisaat päänsä yhteen ja alkoi luonnostella liiketoimintasuunnitelmaa yhdessä paikallista yritystoimintaa tukevan Kuudestaan ry:n avustuksella. Lastensuojeluun ja erityisesti alle 15-vuotiaiden sijaishuoltopalveluun keskittynyt pieni 7-paikkainen yksikkö pystytettiin Ähtäriin vuonna 2015.

Alkutakaus auttoi Aarrerantaa pääsemään jaloilleen

Finnveran alkutakaus tuli aloittaville yrittäjille puheeksi siinä vaiheessa, kun liiketoimintasuunnitelmaa ja rahoitusvaihtoehtoja käytiin läpi sosiaalialan yrityksiin erikoistuneen konsultin kanssa.

– Kaikki toimi todella sujuvasti siellä taustalla, enkä muista, että meillä olisi sen suhteen ollut mitään ongelmia, Raiski toteaa.

Alkutakaus auttaa aloittavia yrityksiä silloin, kun yrityksen omat vakuudet eivät riitä lainan saamiseen – takaus helpottaa toisin sanoen yrityksen pankkilainan saamista, sillä pankki voi hakea Finnveran alkutakausta luoton osittaiseksi vakuudeksi.

Aarrerannalle Finnveran apu tuli tarpeen etenkin päivittäisten asioiden pyörittämiseen silloin, kun lapsia oli yksikössä vasta muutamia. Alkutakauksen avulla saatua lainaa käytettiin alkuvaiheen välttämättömiin menoihin, kuten esimerkiksi palkkojen maksamiseen ja yksikön kalustukseen.

Meitä auttoi etenkin se, että pystyimme keskittymään avun tarjoamiseen rahahuolista pähkäilemisen sijaan, Raiski kehuu Finnveran alkutakausta.

Hakijayrityksen eli tässä tapauksessa Aarrerannan oma pankki haki alkutakausta Finnveralta, eikä Aarrerannan tarvinnut olla suoraan yhteydessä Finnveraan. Alkutakaus on tarkoitettu aloittaville, EU:n pk-määritelmän mukaisille henkilöomisteisille yrityksille, joiden kaupparekisteriin merkitsemisestä on kulunut enintään kolme vuotta.

Omilla kasvoilla turvallisuutta ja laatua

Aarrerannan vahvuuksiin kuuluvat Henna Raiskin mukaan kodinomaisuus ja aidosti välittävä tunnelma. Vaikeista tai rankoistakin oloista sijaishuollon piiriin saapuvat lapset saavat tukea kasvuun silloin, kun hoitoon panostetaan laadukkaasti ja ajan kanssa.

""

 

– Meidän omien kasvojemme näkyminen on tärkeää, sillä se lisää asiakkaiden eli lasten turvallisuuden tunnetta, Raiski muistuttaa.

Aarreranta kamppailee myös pienille yrityksille tyypillisten haasteiden kanssa – miten ansaita luottamusta ja vastata kilpailuun alan suuria ketjuja vastaan? Pieni toimija luottaa lopulta kuitenkin oman toimintansa tasoon aikana, jolloin uutispalstoilla vilisee otsikkoja hoitoalan resurssipulasta ja laiminlyönneistä.

– Kyllä me jatkuvasti puntaroimme, miten vastaamme kilpailuun. Laatu on kuitenkin se meidän tärkein valttikorttimme ja syy, miksi halusimme tarjota palvelua oman yrityksen kautta, Raiski pohtii.

Yrityksen sujuva alkutaival loi pohjan laajenemiselle

Aarrerannan toiminnan syventyessä yritys pyrkii panostamaan laatuun: siihen, että samat työntekijät viihtyisivät pidempään ja että lapset saisivat sitä kautta tunteen pysyvyydestä.

– Tarjoamme henkilökunnalle esimerkiksi lähiesimieskoulutuksia ja mahdollisuutta syventää ammatillista osaamista esimerkiksi neuropsykiatrian alalla, Raiski kertoo.

Kolmen maakunnan rajalla Ähtärissä sijaitseva toimipiste palvelee Aarrerantaa tällä hetkellä hyvin, sillä kuntakilpailutuksien kautta asiakkaita tulee niin Pirkanmaalta, Keski-Suomesta kuin Pohjanmaaltakin.

Yrityksen päästyä menestyksekkäästi alkuun tarvetta on jo kuitenkin syntynyt toiselle identtiselle lastensuojeluyksikölle – lapsilukua ei kannata samaan yksikköön lisätä, jotta henkilökunnan ei tarvitsisi tinkiä lapsille suodusta ajasta ja huomiosta. Aarreranta on saanut toimintaa varten jo lainalupauksen.

Henna Raiski suosittelee alkutakausta muillekin ensimmäistä kertaa yritystä perustaville palvelun mutkattomuuden takia. Finnveran alkutakaus mahdollisti Aarrerannalle sen, että ylipäätään toista lastensuojeluyksikköä voidaan harkita.

– Toivottavasti pyöritämme lähitulevaisuudessa näitä kahta yksikköä samalla innolla kuin tätä ensimmäistäkin, Raiski maalailee.  

Lue lisää:

Alkutakaus

Yrityksen perustaminen

Jaa sivu: