Content Section
Uutiset

Omistajanvaihdosten suma purkautumassa – Alkuvuoden rahoitus ennätystasolla

""
Published date

Koronapandemia aiheutti kuopan omistajanvaihdosmarkkinaan vuonna 2020. Ostajat olivat poikkeusvuonnakin aktiivisia, mutta myyjät epäröivät. Nyt suma näyttää purkautuvan, ja Finnveran omistajanvaihdoksiin myöntämä rahoitus on noussut tammi‒helmikuussa korkeimmalle tasolleen viiteen vuoteen. Koronan vaikutukset ovat suurimmat matkailu- ja ravintola-alan yrityskaupoissa, jotka käytännössä pysähtyivät Lapissa ja Kainuussa vuonna 2020.

Omistajanvaihdosten määrä laski vuonna 2020 kaikissa yrityskokoluokissa. Erityisesti suurempien yritysten yrityskauppaneuvotteluprosessit venyivät odottamaan selvempiä tulevaisuudennäkymiä. Yrityksen arvonmääritys vaikeutui koronatilanteessa, mikä näkyi varovaisuutena myyjän puolella.

‒ Yrityskauppoihin myönnetyn Finnveran rahoituksen määrä laski viime vuonna eniten 10‒49 hlöä työllistäneissä yrityksissä. Nyt alkuvuonna rahoituksemme on kasvanut euromääräisesti eniten juuri näiden kotimarkkinoilla toimivien pk-yritysten omistajanvaihdoksissa. Erityisesti työllistävissä yrityksissä omistajanvaihdosten yhteiskunnallinen merkitys on suuri, joten toivoisin, että kauppojen määrässä palattaisiin pian kriisiä edeltävään aikaan ja jopa sen yli, sanoo omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö Elisa Sipponen Finnverasta.

Finnvera on vuosittain mukana noin joka kolmannen Suomessa tehtävän yrityskaupan rahoituksessa. Vuonna 2020 rahoitus putosi maaliskuusta lähtien voimakkaasti mutta elpyi koko vuoden osalta euromääräisesti lähelle normaalivuoden tasoa, 141 miljoonaan euroon (2019: 155 milj. e), mutta kappalemääräisesti omistajanvaihdoksia rahoitettiin edellisvuotta vähemmän, 768 kappaletta (912). Tänä vuonna tammi‒helmikuussa rahoitusta on myönnetty noin 28 miljoonaa euroa, eli yli 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

‒ Voi sanoa, että rahoitus on ennätystasolla, sillä viime vuonna tammi‒helmikuu oli vielä kasvun vaihetta omistajanvaihdosten rahoituksessa ennen koronan tuomaa pudotusta.

""

Matkailualan omistajanvaihdokset romahtivat pohjoisessa – maakunnalliset erot suuria

Majoitus- ja ravitsemistoimialan omistajanvaihdokset käytännössä pysähtyivät Kainuussa ja Lapissa vuonna 2020. Matkailualan romahdusta selittää pääsääntöisesti koronapandemian aiheuttama epävarmuus.

‒ Matkailualalla aika on poikkeuksellisen vaikea omistajanvaihdoksille. Useat matkailualan yrityksistä tekevät tappiota, ja voitollistenkin kannattavuus on murto-osa aiempien vuosien tasosta. Pitäisikö yrityksen kauppahinnan perusteena käyttää mennyttä, joka ei heti palaa vai tulevaa, jonka ennakointi on hyvin vaikeaa? Tämä vähentää osapuolten osto- ja myyntihaluja. Oletettavaa on, että matkailualan omistajanvaihdosten osalta tilanne korjautuu laajamittaisesti vasta koronatilanteen hellitettyä, arvioi Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen

Eteläisessä Suomessa matkailu- ja ravintola-alan yrityskaupat etenivät myös viime vuonna. Maakunnista varsinkin Uudellamaalla yrityskauppoja on tehty normaaliaikoina eniten juuri matkailu- ja ravintola-alalla. Näin oli myös vuonna 2020, joten koronan vaikutukset yrityskauppoihin vaihtelivat maakunnittain myös toimialan sisällä.

Rahoitusta omistajanvaihdoksiin saaneiden yritysten määrä kasvoi vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna vain neljässä maakunnassa: Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Myönnetyn euromäärän perusteella top 5 -toimialat olivat valtakunnallisesti: palvelut liikkeenjohdolle, muu teollisuus ja valmistus, metallituotteiden valmistus, vähittäiskauppa ja tietojenkäsittelypalvelut.

Rahoituksen merkitys kasvaa

Yrityskaupassa ulkoinen rahoitus on usein tärkeä osa kaupan toteutusta, ja vakuudet sekä omarahoitusosuus ovat tärkeitä rahoituksen järjestymisessä. Omistajanvaihdosten vauhdittaminen on tunnistettu tärkeäksi keinoksi yritysrakenteen uudistamisessa, ja niiden rahoitus on yksi Finnveran rahoituksen painopistealueista.

‒ Varsinkin voimakasta kasvua hakevissa yrityksissä vakuussuunnittelun tärkeys korostuu. Finnvera voi olla mahdollistamassa tätä takauksin ja kasvulainalla, joka on yrityksen omaan pääomaan rinnastettavissa oleva juniorilaina. Se voi olla osa yrityskaupan rahoituspakettia varsinkin koronatilanteessa, kun yrityksen taserakenteet saattavat vaatia rahoituksen järjestymiseksi vieraan pääoman rinnalle myös muita ratkaisuja, Elisa Sipponen sanoo.

‒ Todennäköisesti myös vaihtoehtoisia kauppatapoja, kuten erilaisia earn out -malleja, jossa kauppahinta on ehdollinen ja riippuu vaikkapa yrityksen tulevaisuuden kehityksestä, tullaan näkemään jatkossa enemmän.

Lisätietoja:

Elisa Sipponen, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2834

Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Finnveran Pohjois-Suomen-alue, puh. 029 460 2805

Tietoa Finnveran omistajanvaihdosten rahoituksesta: www.finnvera.fi/omistajanvaihdos

Finnveran vuosikatsaus ja yritysvastuu – tietoa kotimaan rahoituksesta vuonna 2020

Kooste Finnveran vuodesta 2020

Jaa sivu: