Content Section
Uutiset

Kasvulainalla vauhtia kasvuun ja kansainvälistymiseen

Published date

Huhtikuun alussa Finnveran rahoituspalveluvalikoima kasvoi uudella lainatuotteella, kasvulainalla.

Ohjelmapäällikkö Kalle Åström Finnveran pk-yritykset-yksiköstä, minkälaisiin hankkeisiin kasvulaina on suunnattu?

– Kasvulaina on tarkoitettu pk- ja midcap-yritysten merkittävien kasvu- ja kansainvälistymishankkeiden tai yritysjärjestelyjen rahoitukseen. Ajatuksena on, että lainan avulla saataisiin markkinaehtoisia rahoittajia mukaan sellaisiin hankkeisiin, joissa riskit ovat korkeat, mutta joiden kannattavuus ja vaikuttavuus arvioidaan hyväksi.

Kuka kasvulainaa voi hakea?

– Finnveran kasvulainaa voidaan myöntää yli kolme vuotta toiminnassa olleille pk- ja midcap-yrityksille. Aivan yritystoiminnan alkuvaiheeseen tai pieniin hankkeisiin laina ei sovi. Tällöin ratkaisuna voivat olla muut rahoitustuotteemme, esimerkiksi Finnveran alkutakaus, jota pankki hakee meiltä asiakkaansa puolesta.

Kasvulaina on vieraan pääoman ehtoinen välirahoitustuote, jossa yhdistyy piirteitä sekä oman että vieraan pääoman rahoituksesta. Yrityksen omarahoitusosuuden on oltava aina vähintään 20 prosenttia, ja Finnveran lisäksi rahoituskokonaisuuteen osallistuvien muiden rahoittajien osuuden on oltava vähintään 50 prosenttia kokonaishankkeesta.

Kasvulaina myönnetään hankekohtaisesti, ja kunkin hankkeen kannattavuus ja rahoituskelpoisuus arvioidaan yhdessä muiden rahoittajien kanssa.

Lue lisää: Kasvulaina

Jaa sivu: