Content Section
Uutiset

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–6/2023: Rahoituksen myöntäminen edelleen vilkasta – yrityskauppojen koko kasvoi

Finnveran aluepäällikkö AnnaMari Palo
Published date

Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas Finnveran omistajanvaihdosten rahoituksessa toimintaympäristön muutoksista, korkojen noususta ja inflaatiosta huolimatta. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–kesäkuussa 2023 yhteensä noin 74 miljoonaa euroa.

Finnvera rahoitti omistajanvaihdoksia alkuvuonna yhteensä noin 74 miljoonalla eurolla (73) alkuvuoden aikana, kasvua oli noin kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. 

Finnveran myöntämän omistajanvaihdosten rahoituksen euromäärät ovat kasvussa, kun taas yrityskauppojen lukumäärät ovat hieman pienentyneet. Myönnetyn rahoituksen keskikoko, noin 200 000 euroa, on myös kasvanut verrattuna aiempiin vuosiin.

– On ilahduttavaa, että epävarmuudesta huolimatta moni yritys ja yrittäjä ovat päättäneet tarttua omistusjärjestelyn tuomiin mahdollisuuksiin. Ennustamisen lyhytnäköisyyteen on osittain jo sopeuduttu ja on opittu toimimaan ketterästi muutostilanteissa. Yrityskauppojen tekeminen ei vaikuta olevan enää niin suhdanneherkkää, kertoo Finnveran aluepäällikkö Anna-Mari Palo.

Rahoituksella mahdollistettiin 378 yrityksen omistusjärjestely. Yrityskauppojen lukumäärä laski yhdeksän prosenttia edelliseen alkuvuoteen verrattuna. 

Pienyritysten yrityskaupoissa kuhinaa, toimialoista korostuu liike-elämän palvelut

Paikallisten pienyritysten yrityskaupoissa oli edelleen kuhinaa ja Finnvera rahoitti niiden omistusjärjestelyjä 202 kappaletta (221) 17 miljoonalla eurolla (16). Finnveran rahoitus on edelleen keskeistä erityisesti pienyritysten omistusjärjestelyissä. 

Myös isommissa kotimarkkinayrityksissä oli vilkkautta ja Finnvera rahoitti 152 yritystä (179) noin 42 miljoonalla eurolla (33). 

Toimialoista korostuvat liike-elämän palvelut sekä kauppa ja kuluttajapalvelut. Teollisuuden omistajanvaihdoksissa vuosittainen vaihtelu on ollut suurta. Matkailualan omistajanvaihdoksissa vuosittainen vaihtelu on tasaista.

""

Yrityskauppojen rahoituksen suurimmat volyymit Uudellamaalla, Pohjois-Suomessa suurin pudotus

Finnveran omistusjärjestelyihin myönnetystä rahoituksesta suurin osa, noin kolmannes kohdistui Uudenmaan alueen yrityskauppoihin. Rahoitusta myönnettiin 24 miljoonaa euroa, jolla mahdollistettiin yli sadan yrityksen omistusjärjestely. 

Aktiivisuudella erottuvat myös Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Suurin pudotus oli Pohjois-Suomen alueella, erityisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. 

– Merkittävin syy omistajanvaihdosten vähenemiseen on rahoituskustannusten nousu, jatkaa Palo.

Tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta yritystoiminnan jatkuminen erittäin tärkeää 

Omistusjärjestelyjen määrä on ollut valtakunnallisestikin laskussa. Toimintaympäristön muutokset, korkojen nousu ja inflaatio vaikuttavat ostajiin ja myyjiin. 

Olisi erittäin tärkeää, että omistajanvaihdoksia pystyttäisiin tekemään entistä enemmän ja että yhä useampi uusi yrittäjä näkisi omistajanvaihdoksen kiinnostavana keinona ryhtyä yrittäjäksi uuden yrityksen perustamisen sijaan. Se on myös tilastojen valossa kannattavaa. Toteutuneet omistajanvaihdokset lisäävät yritysten kasvun tavoittelua ja luovat uusia investointeja, työpaikkoja ja hyvinvointia. 

– Tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta yritystoiminnan jatkuminen on erittäin tärkeää. Olemme mielellämme auttamassa omistusvaihdosten järjestymisessä Finnveran monipuolisten rahoitusten avulla, Palo kertoo.

Lisätiedot:

Anna-Mari Palo, aluepäällikkö, omistajanvaihdokset, Finnvera, puh. 029 460 2637, [email protected]

Liite: Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–6/2023 (PDF)

Jaa sivu: