Etsi Finnverasta

Uutiset

Edellinen sivu

Finnveralle oikeus myöntää rahoitusta myös pk-yrityksiä suuremmille yrityksille

30.12.2014

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote:

Valtioneuvosto päätti 30.12.2014, että Finnvera voi myöntää vuoden 2015 alusta rahoitusta koko maassa pk-yrityksiä suuremmille yrityksille.

Ennen muutosta Finnvera on voinut myöntää rahoitusta pk-yrityksiä suuremmille yrityksille vain tukialueilla. Tukialueiden ulkopuolella Finnvera voi myöntää päätöksen mukaan rahoitusta yrityksille, joiden vuotuinen liikevaihto on enintään 300 miljoonaa euroa. Finnvera voi luottojen ja takausten lisäksi merkitä uuden määritelmän mukaisten yritysten joukkovelkakirjalainoja koko maassa.

Valtioneuvoston päätöksen taustalla on epäkohta siitä, että pk-määritelmän mukaisille yrityksille on Suomessa tarjolla useita julkisia rahoitusmuotoja, mutta pk-määritelmän ylittävien yritysten osalta julkinen rahoitustarjonta on selvästi vähäisempää. Esimerkiksi kasvuun tähtäävät yritykset saattavat pudota nopeasti pk-määritelmän ulkopuolelle, vaikka ovatkin kansainvälisessä vertailussa vielä pieniä yrityksiä. Lisäksi pääomasijoittajan omistus saattaa johtaa pienen yrityksen osalta pk-määritelmän ylittämiseen. Myös ulkomaille etabloituva yritys saattaa ylittää 250 henkilön rajan nopeasti.

Muutosta sovelletaan 1.1.2015 - 31.12.2017 välisenä aikana, jolloin Finnvera voi myöntää rahoitusta uuden määritelmän mukaisille pk-yrityksiä suuremmille yrityksille yhteensä enintään 600 miljoonaa euroa.

Valtion korvausosuus on 40 prosenttia rahoituksesta aiheutuneista luotto- ja takaustappioista.

Lisätiedot: hallitusneuvos Kari Parkkonen, TEM, p. 029 506 4938

Tiedote TEM:n sivuilla: http://www.tem.fi/?s=2468&89508_m=117051

Puhelinvaihde

029 460 11 (ark. 8.00-16.15)


Rahoitusneuvonta

029 460 2580 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Muu asiointi

029 460 2790 (ark. 9.00–16.15)

Avaa chat
Helsingin-pääkonttori

Porkkalankatu 1

PL 1010, 00101 Helsinki


Kuopion-pääkonttori

Kallanranta 11

PL 1127, 70111 Kuopio


Katso kaikki yhteystiedot