Finnvera vahvistaa puolustustoimialan rahoitusta
Published date
Finnvera vahvistaa rooliaan puolustustoimialan ja kaksikäyttöteknologioiden rahoittajana. Tavoitteena on vauhdittaa investointeja, lisätä vientiä ja tukea suomalaisyritysten kasvua muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
Finnveran luottopolitiikka mahdollistaa puolustusteollisuuden hankkeiden rahoittamisen laajasti kotimaassa. Käytännössä kotimaan rahoituksessa ei ole erityisiä toimialarajoitteita, ja EU-rahoituksen rinnalla voidaan hyödyntää Finnveran rahoitusratkaisuja.
– Puolustustoimialan ja kaksikäyttöinvestointien merkitys on kasvanut nopeasti, ja niiden rooli vahvistuu edelleen. Kyse on sekä kotimaan investoinneista että suomalaisyritysten kaupoista kansainvälisillä markkinoilla. Suomen kannalta on tärkeää, että yritysten kasvu ja hankkeet eivät jää rahoituksesta kiinni, sanoo Finnveran rahoitusjohtaja Otto Lindstedt.
Puolustustoimialan tiimi tukee yrityksiä ja hankkeita
Finnvera perusti puolustustoimialaan keskittyvän tiimin vuonna 2025. Tiimi auttaa yrityksiä rahoituksessa, investoinneissa ja kansainvälisissä hankkeissa.
Finnveran selvityksen mukaan Suomessa toimii noin 320 puolustuksen ja kaksikäytön rajapinnassa toimivaa yritystä, joista noin 180 on jo Finnveran asiakkaita.
– Toimiala on laaja ja monimuotoinen, ja mukana on paljon myös yrityksiä, joita ei perinteisesti mielletä puolustussektorille. Rahoituksen avulla voidaan tukea niiden kasvua ja kansainvälistymistä, jatkaa Lindstedt.
Rahoitus tukee investointeja ja vientiä
Finnveralla on käytössään riittävät rahoitusvaltuudet puolustustoimialan hankkeisiin. Finnvera voi rahoittaa kaksikäyttöteknologioita digitalisaatio- ja innovaatiolainoilla tai muilla yritysrahoituksen ratkaisuilla.
Rahoituksessa hyödynnetään myös riskinjakomalleja, joissa Finnveran osuus voi olla merkittävä.
– Vientihankkeissa rahoituksen edellytyksiä ovat muun muassa tarvittavat vientiluvat, ostajan luottokelpoisuus ja hankkeen riskien arviointi. Finnvera tekee rahoituspäätöksen yhteydessä luottoriskianalyysin ja arvioi myös vastuullisuuteen liittyvät näkökulmat, kertoo Finnveran rahoituspäällikkö Timo Pietiläinen.
Yhteistyö korostuu
Puolustustoimialan rahoitusta kehitetään yhteistyössä Team Finland -verkoston kanssa. Mukana ovat muun muassa Elinvoimakeskukset, Business Finland, Tesi ja ulkoministeriö. Yhteistyötä tehdään myös puolustusministeriön ja puolustusvoimien kanssa. Tavoitteena on lisätä kotimaista tuotantoa, tunnistaa uusia vientiyrityksiä ja vahvistaa suomalaisten toimijoiden asemaa kansainvälisillä markkinoilla.
Puolustuskaupassa keskeinen toimintamalli on valtioiden välinen yhteistyö, jonka kehittämistä Suomessa valmistellaan parhaillaan.
Puolustustoimialan merkitys on kasvanut nopeasti, ja samalla myös investointitarpeet ovat lisääntyneet. Finnveran rooli on varmistaa, että suomalaisyrityksillä on käytössään rahoitusratkaisut, joilla ne voivat vastata kysyntään ja kasvaa kansainvälisesti.
Lue myös: Finnveralle merkittävä lisämahdollisuus rahoittaa vientiä Ukrainaan Euroopan komission takauksella
Lisätietoja:
Otto Lindstedt, rahoitusjohtaja, [email protected], 029 460 2706
Timo Pietiläinen, rahoituspäällikkö, timo.pietilä[email protected], 029 460 2540
Sanni Helppolainen, rahoituspäällikkö, [email protected], 029 460 2565