Content Section
Uutiset

Etelä-Suomen aluekatsaus 1–12/2023: Toimintaympäristön epävarmuus näkyy Finnveran rahoituksessa

""
Published date

Yritysten toimintaympäristö säilyi haastavana vuonna 2023. Taloudellisen toimintaympäristön epävarmuustekijät ja korkea korkotaso hidastivat yritysten suunnitelmia, mutta Etelä-Suomen alueen yritykset investoivat ja tekivät yrityskauppoja siitä huolimatta. Finnvera myönsi alueen yrityksille rahoitusta yhteensä 339 miljoonaa euroa (360). Alueen maakunnista Etelä-Karjalassa myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi, kun taas Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa myönnetty rahoitus laski edelliseen vuoteen verrattuna. Myös investointien sekä viennin rahoituksen määrä kasvoi Etelä-Karjalassa, kun taas laskua oli nähtävissä sekä Uudellamaalla että Kymenlaaksossa.

Finnvera myönsi rahoitusta Uudenmaan yrityksille 294 miljoonaa euroa (316), Kymenlaakson yrityksille 15 miljoonaa euroa (20) ja Etelä-Karjalan yrityksille 30 miljoonaa euroa (24).

Etelä-Karjalassa myönnetyn rahoituksen määrä nousi 26 prosenttia ja kasvua nähtiin kaikilla päätoimialoilla. Teollisuuden osuus myönnetystä rahoituksesta oli edelleen selvästi merkittävin, mutta kasvua nähtiin myös liike-elämän palveluiden sekä kaupan ja kuluttajapalveluiden sektoreilla. 

Kymenlaaksossa myönnetty rahoitus puolestaan laski 26 prosenttia. Toimialoista rahoituksen kasvua nähtiin kaupassa ja kuluttajapalveluissa, kun taas liike-elämän palveluiden ja teollisuuden rahoitus laski.

Uudellemaalle myönnetyn rahoituksen määrä tasaantui odotetusti ennätysvilkkaiden koronavuosien jälkeen, laskua nähtiin 7 prosenttia edellisvuodesta. Toimialoista liike-elämän palveluille myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi, kun taas erityisesti teollisuuden sekä matkailun ja ravintolatoiminnan rahoitus supistui. Toimialoista erityisesti tietojenkäsittelypalvelun osuus rahoituksesta on noussut merkittävästi. Alueella on käynnissä paljon mielenkiintoisia ICT-alan hankkeita.

– Yritysten toimintaympäristö säilyi edelleen haastavana. Taloudellisen toimintaympäristön epävarmuustekijät ja korkea korkotaso hidastivat yritysten suunnitelmia. Investointeja ja omistajanvaihdoksia kuitenkin edelleen tehtiin, mikä oli ilahduttavaa. Toimialoista erityisesti tietojenkäsittelypalvelun osuus rahoituksesta on noussut merkittävästi. Alueella on käynnissä paljon mielenkiintoisia ICT-alan hankkeita, sanoo Finnveran Etelä-Suomen aluejohtaja Anna Karppinen.

Etelä-Karjalassa investoinnit lähes kolminkertaistuivat, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa laskussa

Etelä-Karjalassa Finnveran rahoittamien investointien määrä 2,5-kertaistui edelliseen vuoteen verrattuna, ja ne olivat korkeimmalla tasolla viiteen vuoteen. Erityisesti liike-elämän palveluyritykset investoivat vahvasti, kun taas teollisuusyritysten investoinnit olivat vähäisiä. 

Kymenlaaksossa Finnveran rahoittamien investointien määrä laski matalimmalle tasolle viiteen vuoteen. Maakunnassa investointien määrä väheni lähes kaikilla päätoimialoilla, mutta suurin pudotus tapahtui teollisuusalalla. 

Uudellamaalla Finnveran rahoittamien investointien määrä laski edellisestä vuodesta lähes viidenneksen. Teollisuusyritysten investoinnit nousivat edelliseen vuoteen verrattuna, kun taas liike-elämän palveluiden investoinnit lähes puolittuivat.

– On ilahduttavaa, että Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla investoinnit nousivat edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka yleisesti yritykset ovat saattaneet lykätä investointisuunnitelmiaan. Rakentamisalan vaikeudet heijastuvat myös Finnveran asiakkaisiin. Taloustilanne on koetellut myös matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä jo pidemmän aikaa, mikä näkyy myös rahoituskysynnässä, kuvaa aluejohtaja Karppinen. 

Etelä-Karjalassa viennin rahoitus kasvoi, Uudellamaalla nähtävissä laskua

Viennin rahoituksen määrä laski Uudellamaalla. Myönnettyjen pk-vientitakuiden ja vientitakausten määrä oli 65 miljoonaa euroa ja laskua oli 26 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Etelä-Karjalassa viennin rahoituksen määrä kasvoi 70 prosenttia kahdeksaan miljoonaan euroon. Kymenlaakson yritykset eivät hyödyntäneet Finnveran viennin rahoitusta viime vuoden aikana.

Finnvera järjestää vientiyrityksille tai vientiä harkitseville yrityksille maksutonta neuvontaa viennin rahoituspalveluista. Uutena työkaluna olemme lanseeraamassa tänä vuonna vekselimuotoiset vientiluotot, joista kerromme mielellämme lisää, toteaa Finnveran aluepäällikkö Markus Korpela.

Omistajanvaihdokset taantuivat loppuvuotta kohti, Uudellamaalla markkina hyytyi

Finnveran rahoitus yritysten omistajavaihdoksiin laski valtakunnallisesti ja myös Etelä-Suomessa yrityskauppojen määrä väheni. Finnveran omistajanvaihdoksiin myöntämä rahoitus Etelä-Suomen alueella laski 26 prosenttia edellisvuodesta 42 miljoonaan euroon (57). Rahoituksen avulla mahdollistettiin 215 yrityksen (245) omistusjärjestely. 

Uudellamaalla omistajaa vaihtoi 169 yritystä ja yrityskauppoja tehtiin erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla. Etelä-Karjalan omistajanvaihdoksissa oli hyvää aktiivisuutta viime vuoden aikana 21 yrityksen vaihtaessa omistajaa. Kymenlaakson omistajanvaihdoksissa yrityskappalemäärä oli suurin vuosikausiin, kun 25 yritystä vaihtoi alueella omistajaa. 

– Alkuvuosi 2023 oli omistajanvaihdoksissa edelleen vilkas, mutta vuoden toisella puoliskolla tahti oli vaisua. Korkojen nousu ja epävarmuus heijastuivat erityisesti ostajien halukkuuteen tehdä kauppoja. Myyntihalukkuutta kyllä olisi. Pyrimme Finnverassa mahdollistamaan myös rahoituksen järjestymisen, kertoo Finnveran omistajanvaihdoksista vastaava aluepäällikkö Anna-Mari Palo.

Vihreän siirtymän lainat kiinnostavat yrityksiä 

Finnvera on myöntänyt InvestEU:n takaamia digitalisaatio- ja ympäristölainoja kesäkuun 2023 alusta alkaen. Lähes puolet lainoista on myönnetty Etelä-Suomen alueelle. Erityisesti Uudellamaalla lainoja on hyödynnetty aktiivisesti: maakunnan yrityksille on myönnetty yhteensä 16 miljoonaa euroa digitalisaatio- ja ympäristölainoja. Kymenlaaksoon digitalisaatio- ja ympäristölainoja myönnettiin noin miljoonalla eurolla, kun taas Etelä-Karjalassa lainoja ei vielä vuoden 2023 puolella toteutunut.

– On hienoa nähdä, että alueen yritykset ovat aktiivisesti tarttuneet vihreän siirtymän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Vihreän siirtymän InvestEU-lainojen myöntämiskausi jatkuu vielä kesään 2025 saakka, sanoo aluejohtaja Karppinen. 

Lisätiedot:

Anna Karppinen, aluejohtaja, puh. 029 460 2671

Markus Korpela, aluepäällikkö, puh. 029 460 2811

Anna-Mari Palo, aluepäällikkö, omistajanvaihdokset, puh. 029 460 2637

Liite: Finnveran Etelä-Suomen aluekatsaus 1-12/2023 (PDF)

Jaa sivu: