Content Section
Tiedotteet

Rahoituksen kysynnässä kova piikki

rahoituksenkysynnassakovapiikki.jpg
Published date

Finnveran rooli rahoittajana kasvaa myös tänä vuonna. Suurten yritysten lisäksi yli 12 000 pk-yritystä haki rahoitusta.

Yritysten rahoitustarpeet ovat kovassa kasvussa.

Finnveran vientitakuiden ja erityistakausten kysyntä nousi viime vuonna 50 prosenttia lähes 15 miljardiin euroon. Vientiluottojen kysyntä puolestaan kasvoi peräti 74 prosenttia 12,5 miljardiin euroon.

Lisääntyneen kysynnän vetureina ovat erityisesti telakkateollisuus, tele- ja metsäsektori.

Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta uskoo kasvun jatkuvan myös tänä vuonna. Erityisrahoituslaitoksen rooli rahoittajana on noussut, sillä pankit eivät pysty tarjoamaan riittävää rahoitusta yritysten tarpeisiin. Yksi merkittävä syy tähän on kiristynyt pankkien sääntely.

– Taustalla on maailmanlaajuinen talouskriisi ja siitä seurannut pitkäaikaisen rahoituksen tarpeen kasvu. Finnvera pystyy tarjoamaan kilpailukykyisen rahoituksen vientikaupan tueksi, Haarasilta sanoo.

Esimerkiksi risteilykaupoissa ostaja edellyttää vientiluottorahoituksen järjestymistä ennen laivanrakennussopimukseen sitoutumista.

Viime aikaisia isoja kotimaisia hankkeita ovat olleet muun muassa investoinnit Metsä Groupin vetämään Äänekosken biotuotetehtaaseen sekä metsäyhtiö Kotkamillsiin. Haarasillan mukaan Äänekosken biotuotetehtaan rahoitusta Finnvera takaa 400 miljoonalla eurolla.

– Tällaisissa hankkeissa Finnvera pystyy tuomaan potkua investoinnin koko alihankintaketjuun Suomessa, Haarasilta kertoo.

Finnveran viennin rahoituksen taustalla vaikuttaa aina niin sanottu Suomen intressi.

Jos yritys ei ole sataprosenttisesti kotimainen, Finnvera tarkastelee yritystä muiden kriteerien pohjalta. Viejäyritys voi olla esimerkiksi Suomeen rekisteröity ja sen tuotekehityksestä suuri osa voi olla Suomessa.

– Emme jää kiinni teknisiin muotoseikkoihin, vaan pyrimme edistämään sellaista vientikauppaa, mikä on Suomelle tärkeää, Haarasilta sanoo.

Finnveran viennin rahoittamisen valtuudet nousivat vuodenvaihteessa. Vientitakuuvaltuus nousi 19 miljardista 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuus ja korontasausvaltuus 13 miljardista 22 miljardiin euroon.

Tuhansia pk-yrityksiä

Yritysten kasvaneet rahoitustarpeet eivät kosketa pelkästään suuryrityksiä, vaikka Suomen vienti onkin pitkälti niiden harteilla.

Finnveralle tuli viime vuonna pk- ja midcap-yrityksiltä rahoitushakemuksia yli 12 500. Yritykset kysyvät rahoitusta etenkin kasvuun, kansainvälistymiseen ja omistajanvaihdoksiin.

– Takaamme myös pienempiä vientikauppoja. Näin pienilläkin yrityksillä on mahdollisuus erilaisiin vientihankkeisiin. Suomi on maantieteellisesti pieni alue, joten yksikään suomalaisyritys ei voi kasvaa loputtomasti maamme rajojen sisällä, Haarasilta kertoo.

Kaikki lähtee kuitenkin yrityksen omista kasvuhaluista.

– Totuus on se, että mitä vaikeammille ja kansainvälisemmille markkinoille yritys pyrkii, sitä enemmän ostaja näkee rahoituksen kilpailueduksi, Haarasilta huomauttaa.

Finnveralla on vastuita yli sadassa maassa. Näistä eksoottisiksi luokiteltuja on puolet.

FAKTA: Mikä viennin rahoituksen valtuus?

  • Finnvera pyrkii turvaamaan suomalaisten yritysten kilpailukykyä vientimarkkinoilla tarjoamalla viejille ja viennin rahoittajille samantasoisen vienninrahoitusjärjestelmän kuin Suomen pääkilpailijamaat.
  • Vientitakuutoiminnassa maat luokitellaan kahdeksaan maaluokkaan maariskiarvion perusteella.
  • Vientitakuutoimintaa sääntelee joukko kansainvälisiä säädöksiä ja sopimuksia .
  • Finnveran viennin rahoittamisen valtuudet nousivat vuodenvaihteessa. Vientitakuuvaltuus nousi 19 miljardista 27 miljardiin euroon ja vientiluottojen rahoitusvaltuus ja korontasausvaltuus 13 miljardista 22 miljardiin euroon.

Lue lisää vientitakuutoiminnasta täältä

Lue lisää vientiluotoista täältä

Lue lisää vientitakuutuotteista täältä

 

Teksti: Pi Mäkilä

Jaa sivu: