Content Section
Tiedotteet

Pohjois-Suomen aluekatsaus 1-12/2022: Finnveran rahoitus yrityksille normaalilla tasolla – Teollisuuden investoinneilla mitattuna ennätysvuosi

Aluekatsaus_Pohjois_Suomi_kevat_2023
Published date

Vuonna 2022 Finnveran rahoitus kasvoi reippaasti Pohjois-Pohjanmaalla (+34 %) ja Kainuussa (+23 %) teollisuusyritysten rahoitustarpeiden kasvaessa. Lapissa rahoitus supistui 24 prosenttia johtuen erityisesti matkailualan yritysten erittäin vähäisistä rahoitustarpeista. Pohjois-Suomessa viennin rahoitus ei ole palautunut koronan jälkeisestä kuopasta.

Vuonna 2022 Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille yrityksille kasvoi 16 prosenttia edellisvuodesta yhteensä 125 miljoonaan euroon. Vuotta värittivät Venäjän aloittaman hyökkäyssodan shokkivaikutukset talousympäristöön. Vaikutukset Finnveran rahoituksen kysyntään pysyivät kuitenkin maltillisina.

- Yrityksillä ei ainakaan vielä ole ilmennyt laajamittaisia talousongelmia, joihin olisi haettu käyttöpääomarahoitusta. Rahoitus painottui vuoden ensimmäiselle puoliskolle, jolloin Finnvera myönsi rahoitusta 84 miljoonalla eurolla. Tahti rauhoittui selvästi jälkimmäisellä puoliskolla. Kokonaisuutena rahoituksen myöntö on varsin normaalilla tasolla, sanoo Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen.

Rahoitus toimialoittain kevat 2023

Ennätysvuosi investointien arvolla mitattuna

Finnveran rahoituksella käynnistettiin mittava määrä teollisuuden investointeja ja vuodesta muodostuikin ennätysvuosi rahoitettujen investointien arvolla mitattuna. Rahoitettujen kokonaisinvestointien arvo nousi 214 miljoonaan euroon. Toimialoista erottuivat puuhun perustuva valmistus sekä muu teollisuus.

Aluekatsaus kevät 2023 rahoitus toimialoittain

Maakunnat

Finnveran rahoituksen myöntömäärien kehitys oli hyvin eritahtista eri maakunnissa. Edellisvuoteen verrattuna Pohjois-Pohjanmaalla (+34 %) ja Kainuussa (+23 %) rahoituksen myöntö kasvoi reippaasti teollisuusyritysten rahoitustarpeiden kasvaessa, mutta Lapissa rahoitus supistui 24 prosenttia johtuen erityisesti matkailualan yritysten erittäin vähäisistä rahoitustarpeista. Normaalivuonna Lapissa Finnveran rahoituksesta noin puolet suuntautuu matkailualalle, mutta vuonna 2022 matkailun osuus oli vain 13 prosenttia.

Muutos edellisvuoteen

Kainuu

Lappi

Pohjois-Pohjanmaa

Yhteensä

Maaseutuelinkeinot

-85 %

-100 %

175 %

-57 %

Teollisuus

32 %

70 %

67 %

59 %

Matkailu

-73 %

-80 %

-32 %

-71 %

Liike-elämän palvelut

98 %

12 %

14 %

24 %

Kauppa ja kuluttajapalvelut

18 %

-40 %

-7 %

-13 %

Yhteensä

23 %

-24 %

34 %

16 %

Matkailualan rahoitus vähäistä

Matkailualan rahoitus romahti edellisvuodesta 71 prosenttia 6 miljoonaan euroon, sillä yrityksillä ei ollut kahden edellisvuoden tapaan käyttöpääomatarpeita. Matkailualan investointien arvo oli myös pienin viiteen vuoteen. Finnveran rahoittamien matkailuinvestointien arvo jäi alle 10 miljoonan euron. Koronavuodet rasittivat matkailualan yritysten taseita, mutta jo toinen hyvä talvisesonki parantaa alan yritysten tilannetta merkittävästi.

- On kuitenkin epäselvää ovatko matkailualan yritysten taseet vahvistuneet riittävästi koronan jäljiltä, jotta pankit ovat jälleen valmiita rahoittamaan uusia investointeja. Arvioimme kuitenkin, että yhä useammalla alan yrityksellä on taloudelliset mahdollisuudet käynnistää uusia investointeja vuonna 2023. Tätä tukee se, että varsinkin Lapin matkailun kysyntänäkymä vaikuttaa erinomaiselta eikä sitä näytä vaikeuttaneen edes inflaation nousu, sanoo Vartiainen.

Pohjoissuomalaisilla matkailuyrityksillä onkin varsin hyvä investointiympäristö: kysyntä on vahvaa, yritysten taseet ovat vahvistuneet ja lisäksi investointeihin kannustavia investointiavustuksia on ELY-keskuksilla käytettävissä ennätysmäärä vuonna 2023.

- Kannustammekin yrityksiä ennakkoluulottomasti hakemaan näitä avustuksia, jos suunnitteilla on uusia investointeja, jatkaa Vartiainen.

Omistajanvaihdosten määrä huolettaa

Pohjois-Suomessa rahoitettiin vuoden 2022 aikana yhteensä 99 yrityksen omistajanvaihdosta, mikä on 19 prosenttia vähemmän kuin edellisvuotena. Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrän osalta on nähtävissä laskutrendi. Tämä on huolestuttavaa tilanteessa, jossa yhä useampi yritys kaipaa omistajanvaihdosta yrittäjien saavuttaessa eläkeiän. Vuosi oli heikko erityisesti Lapissa, jossa omistajanvaihdosten määrä oli alhaisempi kuin koronavuonna 2020. Olisi toivottavaa, että yhä useampi aloittava yrittäjä näkisi omistajanvaihdoksen keinona aloittaa yritystoiminta.

PohjoisSuomi Finnveran rahoittamat omistajavaihdokset kevät 2023

Viennin rahoitus jäänyt vähälle Pohjois-Suomessa

Pohjois-Suomessa viennin rahoitus ei ole palautunut koronan jälkeisestä kuopasta. Rahoitus laski edellisvuodesta 19 prosenttia yhteensä 10,4 miljoonaan euroon, mikä on merkittävästi alle vuoden 2019 tason, jolloin vientitakauksia ja pk-vientitakuita myönnettiin 17,4 miljoonan euron arvosta.

- Finnveran mahdollisuudet rahoittaa myös pohjoissuomalaisten yritysten vientikauppoja paranevat merkittävästi tuoreen lakimuutoksen mahdollistaessa Finnveran suorat vientiluotot myös pienempiin vientikauppoihin. Tällä rahoituksella voidaan rahoittaa erityisesti pääomahyödykkeiden vientiä, sanoo Vartiainen.  

Tulevaisuuden näkymät

Mennyt vuosi on sisältänyt merkittäviä ja yllättäviä haasteita toimintaympäristölle. Toimitusketjujen ongelmat, inflaatio, sähkön hinnan vaihtelut ja korkojen nousu ovat kaikki luoneet epävarmuutta yritysten toimintaedellytyksille. Kuluvan vuoden näkymät ovat epävarmat ja hyvin erilaiset eri toimialoilla. Erityisesti rakentamisen aktiviteetti näyttää heikommalta, mikä heijastuu Pohjois-Pohjanmaalla alan teollisuuteen. Toisaalta Pohjois-Suomessa on käynnissä tai käynnistymässä useita suurhankkeita, jotka tuovat myös työtä monille yrityksille toimitusketjuissa. Matkailualan näkymät sen sijaan näyttävät erittäin valoisilta.

Rahoitusympäristö näyttää vakaalta. Pankkien taloudelliset edellytykset rahoittaa yrityksiä ovat vahvat ja lisäksi käytössä olevat runsaat julkiset avustuspotit parantavat monien hankkeiden rahoitettavuutta. 

Lisätiedot:

Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Pohjois-Suomi, Finnvera, puh. 029 460 2805, [email protected] 

Liite: Pohjois-Suomen aluekatsaus 1-12/2022 (PDF)

Jaa sivu: