Content Section
Tiedotteet

Pk-yritysten odotukset edelleen heikot, maksuvaikeudet kasvussa

Published date

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat kohentuneet kaikilla toimialoilla, mutta näkymät ovat kuitenkin heikot. Barometrin suhdannenäkymien saldoluku on -8. Tämä merkitsee sitä, että nykyistä huonompaan tilanteeseen varautuvia pk-yrityksiä on edelleen enemmän kuin suhdanteiden paranemista odottavia.

Kansainvälinen finanssikriisi kääntyi Suomen talouden kriisiksi vuosi sitten. Pieniin ja keskisuuriin yrityksiin se vaikutti nopeimmin ja voimakkaimmin teollisuudessa sekä rakennusalalla. Maaliskuun Pk-yritysbarometrissa odotukset putosivatkin erittäin heikoiksi kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla.

Kannattavuus on koetuksella, mutta henkilöstöstä pidetään kiinni

Vaikeaan taloustilanteeseen sopeutuminen vie aikaa, eikä uuteen nopeaan nousuun luoteta. Näistä syistä vain 23 prosenttia pk-yrityksistä arvioi kannattavuutensa kohenevan nykytasolta seuraavien 12 kuukauden aikana.

- Muutokset yritysten toimintaympäristössä etenevät toimialoittain eri tahtiin. Tätä kuvaa kaupan alan kannattavuuden muutosodotusten painuminen heikommiksi kuin teollisuudessa. Positiivista on palveluyritysten kannattavuusnäkymien saldoluvun nousu niukasti plussan puolelle. Myös pienten, alle 10 henkeä työllistävien yritysten arviot henkilöstönsä määrän pysymisestä ennallaan näissäkin talouden oloissa ovat barometrin myönteisimpiä tuloksia, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm tiivistää.

Käyttöpääomaa ja suhdannerahoitusta tarvitaan

Vajaa neljännes pk-yrityksistä aikoo seuraavien 12 kuukauden aikana hankkia ulkoista rahoitusta. Osuus on hieman alempi kuin kevään barometrissa, ja rahoitusta tarvitaan erityisesti käyttöpääomaksi.

Pankkien osuus ulkoisen rahoituksen suunniteltuna lähteenä on alentunut edellisestä barometrista ja Finnveran osuus noussut.

- Tämä on näkynyt Finnveran kotimaan rahoituksen kysynnässä. Elokuun loppuun mennessä euromääräinen kysyntä oli 44 % yli edellisvuoden vastaavan ajankohdan. Rahoitushakemusten määrä pysynee loppuvuonnakin korkealla tasolla varsinkin suhdannerahoituksen osalta, toteaa Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Myös pk-yritysten arviot rahoittajista ovat muuttuneet siten, että markkinaehtoisia rahoittajia eli lähinnä pankkeja koskeva arvio on laskenut ja käsitys julkisista rahoittajista noussut. Ensimmäistä kertaa julkiset rahoituslaitokset saavat pk-yrityksiltä paremman arvion kuin markkinaehtoiset rahoittajat.

- Tämä heijastanee rahoituksen saatavuudessa ja ehdoissa koettua tiukkuutta. Entistä useampi pk-yritys on kokenut rahoitusmarkkinoiden tilanteen ja tiukentuneiden vakuusvaatimusten vaikeuttaneen rahoituksen saantiaan, Pauli Heikkilä toteaa.

Kolmasosalla lainaa ottaneista pk-yrityksistä on ollut tarve lainojensa vakauttamiseen, joko lyhennyksiä lykkäämällä tai laina-aikoja pidentämällä. Yli puolella vakauttamista hakeneista päärahoittaja on suostunut vakautustoimiin ilman lisäehtoja. Runsas 5 prosenttia vakautusta hakeneista on saanut rahoittajalta torjuvan päätöksen. Lainojen marginaalien nostoa on vaadittu hieman yli viidennessä vakautushakemuksessa. Lisävakuudet ovat olleet tarpeen runsaassa 10 prosentissa vakautusta hakeneista pk-yrityksistä.

Maksuongelmat ovat yleistyneet

Talouden kriisi on tiukentanut pk-yritysten maksuvalmiutta. Vaikeudet omien maksujen hoitamisessa ovat yleistyneet, samoin maksuviivästymät muilta yrityksiltä ja asiakkailta.

- Normaalioloissa vain pari prosenttia pk-yrityksistä kokee omassa toiminnassaan maksuvaikeuksia. Nyt 17 prosenttia ilmoittaa itse kokeneensa vaikeuksia maksujen hoitamisessa viimeisien kolmen kuukauden aikana. Teollisuudessa maksuvaikeudet ovat muita toimialoja suurempi ongelma. Samoin aivan pienimmillä yrityksillä vaikeudet ovat keskimääräistä yleisempiä, Suomen Yrittäjien ekonomisti Harri Hietala kertoo.

Yli puolet pk-yrityksistä on viimeisten kolmen kuukauden aikana törmännyt asiakkaiden tai liikekumppaneiden maksujen viivästymisiin. Tulevien maksujen viivästyminen on ollut yleisintä teollisuuden ja kaupan yrityksissä. Ongelma korostuu erityisesti suurissa yli 50 hengen yrityksissä sekä kaikkein kasvuhakuisimmissa pk-yrityksissä. Näistä yrityksistä kaksi kolmasosaa raportoi, että maksut asiakkailta ja muilta yrityksiltä ovat viivästyneet.

Pk-yritysbarometrin aineisto Suomen Yrittäjien verkkosivuilla

Lisätietoja:

Suomen Yrittäjät
pääekonomisti Timo Lindholm, p. (09) 2292 2856, 050 303 9398
ekonomisti Harri Hietala, p. (09) 2292 2845, 0500 789 906

Finnvera Oyj
toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, p. 020 460 7321

Jaa sivu: