Content Section
Tiedotteet

Kansainvälistymishalu vahva – rahoituksen saatavuus ei esteenä

Published date

Pk-yritykset suunnittelevat kansainvälistymisrahoituksen hakemista ennätyksellisen huonoista suhdannenäkymistä huolimatta. Rahoituksen saatavuus koetaan hyväksi.

Muutos suhdanneodotuksissa viime syksyn tutkimukseen verrattuna on suuri. Vuoden 2009 jälkeen saldoluku on ensimmäistä kertaa negatiivinen, ja 28 prosenttia vastanneista arvio suhdanteiden edelleen heikkenevän seuraavien 12 kuukauden aikana.

Rahoituksen näkökulmasta kevään pk-yritysbarometrin positiivisena näkymänä on yritysten halukkuus kansainvälistymisrahoituksen hakemiseen. Suunnitelmat hakea rahoitusta ovat nousseet kaikilla toimialoilla. Kansainvälistymisodotusten rinnalla myös kasvuhalukkuus on talouden epävarmuudesta huolimatta kohtalainen: 7 prosenttia yrityksistä ilmoittaa olevansa voimakkaasti kasvuhaluinen ja 35 prosenttia suunnittelee kasvavansa mahdollisuuksiensa mukaan.

Pk-yritykset kokevat rahoittajien vakuusvaatimusten tiukentuneen ja omarahoitusosuusvaatimusten nousseen. Rahoitusta ei kuitenkaan yleisesti ottaen nähdä ongelmana ja yli 80 % vastanneista kertoo, ettei rahoituksen saatavuus ole vaikuttanut hankkeiden toteuttamiseen.

- Viime vuonna yritykset jäivät kasvutavoitteistaan lähinnä heikon kysynnän ja kiristyneen kilpailun takia. Vaikka suhdanteet ovat heikot, markkinat ovat olemassa ja niillä menestyvät ne, jotka kehittävät kilpailukykyään. Kasvuyritykset tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen päästäkseen kansainvälisille markkinoille. Tähän pyrimme rahoituksen keinoin vaikuttamaan yhteistyössä muiden Team Finland -organisaatioiden kanssa, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä sanoo.

Finnveran rahoitusmahdollisuuksiin parannuksia

Ulkopuolisen rahoituksen kysyntä tulee seuraavien 12 kuukauden aikana vähenemään hieman. Investointien suhteen yritykset ovat varovaisia ja rahoitusta haetaan lähinnä käyttöpääomaksi.

Vuoden alusta alkaen Finnveran mahdollisuudet rahoittaa erikokoisia yrityksiä paranivat merkittävästi. Erityisesti investointien viriämiseen ja kasvun rahoittamiseen Finnveran tarjonta on huomattavasti aiempaa laajempaa.

- Voimme nyt rahoittaa myös pk-yrityksiä suurempia yrityksiä. Toisaalta pienet yritykset voivat saada jatkossa luottoa suoraan Finnveralta jopa 50 000 euroa. Kun liiketoiminta on kannattavaa, meillä on entistä paremmat mahdollisuudet olla mukana rahoittamassa kasvua, Heikkilä toteaa.

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät Pk-yritysbarometrin yhteistyössä kaksi kertaa vuodessa. Tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Kevään 2015 barometri perustuu yli 4 400 pk-yrityksen vastauksiin.

Pk-barometri kokonaisuudessaan Suomen-Yrittäjien sivuilla

Suomen-Yrittäjien tiedote: Karut luvut pöytään: Usko tulevaan romahti

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote: Kasvuhakuisten pk-yritysten suhdannekuva muita yrityksiä positiivisempi

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, puh. 029 460 2400
tiedottaja Jonna Myllykangas, puh. 029 460 2740

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA).

Jaa sivu: