Content Section
Tiedotteet

Finnvera rahoitti alkuvuonna aloittavia yrityksiä viime vuotta enemmän

Published date

Finnveran alkuvuonna aloittaville yrityksille myöntämän rahoituksen kappale- ja euromäärät kasvoivat verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Rahoitusta sai kaikkiaan 2 100 aloittavaa yritystä.

Finnveran rahoitusta saaneiden aloittavien yritysten määrä kasvoi alkuvuonna 9 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 122,1 miljoonaa euroa, mikä oli 11 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla. Alueellisesti eniten aloittavia yrityksiä rahoitettiin Uudellamaalla, jossa määrä kasvoi reilulla kolmanneksella edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

– Yrittäjyys voi tässä taloustilanteessa olla vaihtoehto työllistää itsensä. Hyvä ammattitaito ja pitkä kokemus työelämästä antavat hyvän perustan yrittäjyydelle. Viime lamassa aloittavien yritysten määrä lähti hiljalleen kasvuun vuonna 1992. Saattaa olla, että 1990-luvun taantuman jälkeen tapahtunut yrittäjyyden kasvu toistuu tälläkin kertaa, liiketoimintapäällikkö Sirkka-Liisa Kovettu Finnverasta toteaa.

Yrityskannan vaihtuvuus vaikuttaa koko kansantalouteen ja on kilpailukyvyn kannaltakin merkittävää. – Aloittavien yritysten määrän kasvu heijastaa parhaimmillaan koko talouden uudistumiskykyä ja innovatiivisuutta.

Noin puolet rahoitetuista aloittavista yrityksistä toimi kaupan ja kuluttajapalveluiden sekä liike-elämän palveluiden toimialoilla. Yli 40 prosenttia aloittaville yrityksille myönnetystä rahoituksesta kohdistui teollisuusyrityksiin, mikä oli selvästi edellisvuotista enemmän.

Alustavien tilastotietojen mukaan aloittavien yritysten määrä oli vielä viime vuonna laskusuunnassa mutta kääntyi nousuun tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Lisätietoja:
liiketoimintapäällikkö Sirkka-Liisa Kovettu, puh. 020 460 7217

Jaa sivu: