Content Section
Tiedotteet

Finnvera myy suurimman osan omistuksestaan Aloitusrahasto Vera Oy:ssä

Published date

Finnvera Oyj myy noin 80 prosenttia omistuksestaan Aloitusrahasto Vera Oy:ssä. Kauppa liittyy Finnveran asteittaiseen luopumiseen pääomasijoitustoiminnasta.

Osuus myydään suomalaiselle Innovestor Kasvurahasto I Ky:lle. Finnvera jää edelleen Aloitusrahasto Vera Oy:n omistajaksi noin 20 prosentin osuudella. Rahastoa kohtaan osoitettiin kiinnostusta sekä kotimaasta että ulkomailta. Innovestorin tarjous vastasi parhaiten myyjän tavoitteita.

Järjestelyllä varmistetaan rahaston sijoitustoiminnan jatkuvuus ja kohdeyritysten paremmat jatkorahoitusmahdollisuudet, kun pääomasijoitusmarkkinoille saadaan uusi yksityinen pääomasijoitusyhtiö.

Kaupan taustalla on työ- ja elinkeinoministeriön linjaus, jonka mukaan Finnveran vastuulla ollut aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminnan kehittämisvastuu on siirtynyt Tekes Pääomasijoitus Oy:lle.

Aloitusrahasto on aktivoinut yksityistä sijoittamista

– Vaikuttavuuden näkökulmasta Finnveran aikaisen vaiheen sijoitustoiminta on ollut merkittävää. Rahaston toiminnan kautta kohdeyrityksiin on saatu kaikkiaan 350 miljoonaa euroa yksityistä pääomaa, joista bisnesenkeleiden osuus on noin 90 miljoonaa euroa. Summat ovat merkittäviä kansainvälisessäkin vertailussa, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Aloitusrahasto Vera Oy:n kaupan myötä rahastoon saadaan paljon yksityistä pääomaa ja osaamista, mikä tuo vakautta kohdeyhtiöiden kehittämiseen jatkossa. Nykyiset sijoituskohteet saavat lisää verkostoja ja uudenlaisia mahdollisuuksia kasvuun.

Teollisuussijoitus ja Tekes vastaavat jatkossa valtion pääomasijoittamisesta

Jatkossa valtion pääomasijoitustoiminnasta vastaavat pääosin Suomen Teollisuussijoitus ja Tekes, ja näistä Tekesin hallinnoima Tekes Pääomasijoitus Oy keskittyy alkuvaiheen sijoitustoimintaan rahastosijoitusten kautta.

Aloitusrahasto Vera Oy:n toiminta on alkanut vuonna 2005.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj, 029 460 2400

Jaa sivu: