Content Section
Artikkelit

Yrityskaupalla kasvua korona-aikana – Millä hinnalla?

Neuvottelutilanne
Published date

Korona mullisti yrityskauppamarkkinan huhtikuussa, ja yrityskaupoissa koettiin äkkipysähdys. Kesän aikana tapahtui palautumista, mutta millä hinnalla yritykset nyt vaihtavat omistajaa? Finnveran aluepäällikkö Elisa Sipponen ja Eversheds-asianajotoimiston yrityskauppa-asiantuntija Antti Liimatainen keskustelivat Kasvu Open Karnevaalin webinaarissa  korona-ajan vaikutuksia yrityskauppamarkkinaan.

–Finnvera on mukana rahoittamassa vuosittain noin tuhatta yrityskauppaa. Tämän vuoden helmi-maaliskuussa oltiin kauppojen määrässä vielä ennätystahdissa. Korona kuitenkin mullisti myös yrityskauppamarkkinan huhtikuussa, kertoi Finnveran yrityskauppoihin erikoistunut aluepäällikkö Elisa Sipponen.

Suurin pudotus nähtiin pienten ravintola- ja matkailualan yritysten omistajanvaihdoksissa. Kansainvälistyvät ja vahvaa kasvua hakevat yritykset ovat puolestaan vieneet eniten yrityskauppoja maaliin koronasta huolimatta. Markkinat ovat Finnveran tilastojen mukaan kesän aikana piristyneet, mutta vielä ollaan jonkin verran jäljessä viime vuodesta.

Yrityskauppamarkkinoilla vilkas kesä

Senior Advisor Antti Liimatainen muistuttaa, että yrityksen kasvu kulkee käsi kädessä yhtiön valuaation kasvun kanssa, ja yrityskauppa on yksi keino kasvussa. Monissa yrityksissä mietitään, kannattaako nyt tehdä yrityskauppoja vai tyytyä turvaamaan omaa tilannetta. Liimatainen kannustaa tekemään päätöksiä. –Jos epävarmassa tilanteessa uskallat tehdä päätöksiä investoinneista, olet todennäköisesti voittajien kelkassa.

Myös Liimataisen mukaan yrityskaupoissa koettiin äkkipysäys huhtikuussa, mutta jo toukokuussa kauppojen määrä palautui normaalille tasolle. Kesä oli puolestaan todella vilkasta kauppa-aikaa. ­–Tällä hetkellä pääomaa on paljon kentällä eivätkä yritysten valuaatiot ole tippuneet oikeastaan ollenkaan.

Sijoittajan tai ostajan tulisi nyt miettiä tarkasti mikä on kausivaihtelua yhtiön tuotossa ja mikä taas pidemmän aikavälin arvio. Ennustettavuus toimintaympäristössä on huono, mikä lisää riskiä, joten ostokohteelta pitäisi vaatia parempaa tuottoa.

Kaikkea riskiä ei ehkä tarvitse kantaa yksin

Ostaja voi pyrkiä vähentämään yrityskaupan riskejä myös sitouttamalla myyjää. Esimerkiksi osa kauppasummasta voidaan sitoa tulokseen. Myyjä voi myös toimia yhtenä rahoittajista antamalla maksuaikaa osalle kauppasummasta. Yrityskaupan onnistumisen mahdollisuus kasvaa, kun sekä ostajalla että myyjällä on yhteinen intressi varmistaa, että liiketoiminta kasvaa ja on tuottoisaa.

Vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä Finnverasta oli myönnetty aloittaville yrityksille liki viidennes enemmän rahoitusta kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna. Elisa Sipponen muistuttaakin, että yrityskauppa on myös hyvä keino aloittaa yritystoiminta.

Katso webinaaritallenne täältä.

Lisää aiheesta:

Finnveran omat webinaarit jatkuvat marraskuussa. Keskiviikkona 11.11. klo 9 Rahoitus & kasvu LIVEn aiheena ovat kasvu ja omistajanvaihdosten rooli kasvussa. Timo Lindholmin haastattelussa on LUT-yliopiston professori Timo Pihkala ja Finnveran omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö Elisa Sipponen.

Ilmoittaudu mukaan tästä.

Lue täältä lisää Finnveran mahdollisuuksista rahoittaa omistajanvaihdoksia.

Jaa sivu: