Content Section
Artikkelit

Koronakriisistä uuteen kasvuun – Kun yritykset menestyvät, Suomi voi hyvin

kauppalehti kasvajat 2021
Published date

Kauppalehti Kasvajat -tapahtumassa Team Finland -toimijat Finnvera, Business Finland ja ulkoministeriö keskustelivat yritysten näkymistä tällä hetkellä ja siitä mitä keinoja nähdään nyt yritysten mahdollisuuksissa kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Toimialat toipuvat eri tahtiin

Korona on vaikuttanut yritysten tilanteeseen ja näkymiin hyvin eri tavoin riippuen niiden toimialasta ja koosta. Finnverassa koronakriisi näkyy edelleen tarpeena jatkaa lainojen lyhennysvapaita niillä toimialoilla, joita korona on pahiten runnellut eli käytännössä tapahtuma-, ravintola- ja matkailualan yrityksissä. Näiden alojen auttamiseen rahoittajien joustavuutta tarvitaan edelleen.

Kokonaisuudessaan kuitenkin lyhennysvapaiden tarve on selvästi vähäisempi kuin viime vuoden keväällä.

Toimialoista teollisuus on pärjännyt olosuhteisiin nähden hyvin. Uusien tilausten trendi kääntyi nousuun viime syyskuussa. Finnverasta pk- ja midcap-rahoitusta myönnettiin tammi-maaliskuussa teollisuustoimialan yrityksille jopa 70 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kasvua myös yrityskaupoista

Yksi hyvä kasvun kiihdyttäjä on selkeästi yrityskaupat. Yli 30 prosenttia omistajanvaihdoksen tehneistä yrityksistä jatkaa toimintaansa kasvuyrityksinä. Vahvataseiset yritykset tekivät yrityskauppoja myös koronavuonna. Vuoden alussa kasvua yrityskaupoissa oli 10 prosenttia. – On mielenkiintoista, että valuaatiot eivät ole heikenneet, lainarahaa ja sijoittajarahaa on tarjolla hyvin, toteaa Finnveran rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen. Erityisesti työllistävät kotimarkkinayritykset ovat tehneet yrityskauppoja alkuvuonna. Tämä on todella hyvä asia, koska siellä kasvu- ja vientipotentiaali on suuri.

Yritysten kasvuhakuisuudessa on pysyviä kokoluokittaisia eroja. Suuremmat pk-yritykset ovat aina kasvuhakuisempia kuin pienet alle 10 henkeä työllistävät yritykset. Eroa selittävät suurten pk-yritysten yleensä monipuolisempi liiketoiminta ja laajemmat mahdollisuudet rahoituksessa.

Team Finland -toimijat mukana yrityksen matkassa maailmalle

– Koronan jälkeen näen tilanteen lupaavana. Vientiyritysten määrä ei ole romahtanut ja markkinoiden avautuessa mahdollisuuksia on paljon. Digitaalisen osaamisen tarve tulee edelleen vahvistumaan, sanoo Senior Director Reijo Kangas Business Finlandista.

Business Finland tukee yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä rahoituksella että muilla palveluilla. Suomessa Business Finlandilla on 16 toimipistettä ja maailmalla Business Finland toimii yli 40 eri maassa kattaen hyvin Suomen tärkeimmät vientialueet.

Suurlähettiläs Juha Markkanen Ulkoministeriöstä kertoo, että Ulkoministeriön maksuttomia vientipalveluja yrityksille ei aina tunneta. – Ulkoministeriössä avustamme yrityksiä noin 90:n edustuston voimin kaikkialla maailmassa ulkomailla ja myös ministeriöstä käsin Helsingissä.

Ulkoministeriö voi auttaa muun muassa analyysillä ja relevantilla tiedolla vientikohdemaasta, kuten miten siellä toimitaan ja mitä pitää välttää. Ulkoministeriö voi myös auttaa vientiyritystä eri tavoin yrityksen verkottumisessa toimijoihin vientikohdemaassa. Tässä työssä voivat auttaa myös Suomen kunniakonsulit.

– Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja vientiin, jotta suomalainen viejä voi antaa ulkomaiselle ostajalle maksuaikaa, järjestää kaupalle rahoituksen tai viejä voi suojata saatavansa luottotappioiden varalta, avaa Heidi Nousiainen Finnveran vaihtoehtoja pk-yritysten vientikauppojen rahoitukseen.

 

Lisää aiheesta:

Kerro yrityksesi palvelutarpeet Team Finland -verkoston yhteisessä yhteydenottopalvelussa. Käsittelemme kunkin idean ja kysymyksen luottamuksellisesti. Sopivin palveluntarjoaja ottaa yritykseen yhteyttä.

Lue lisää pk-yrityksen vientikauppojen rahoituksesta.