Content Section
Artikkelit

Dubai janoaa terveyden ja teknologian palveluja

Published date

Markkinoilla on kova kilpailu mutta lähes loputtomasti mahdollisuuksia.

Arabiemiraatteihin kuuluvat Dubai ja Abu Dhabi houkuttelevat yhä kasvavassa määrin suomalaisyrityksiä. Kysyntää on varsinkin terveys- ja teknologia-aloilla.

– Arabiemiraatit on rauhallinen, vakaa ja melko ennustettava markkina-alue. Dubailla ja Abu Dhabilla on suuret suunnitelmat, ja rahaa liikkuu paljon, kertoo Finnveran aluepäällikkö Jarkko Haapiainen.

Yksi tärkeimmistä suunnitelmista liittyy energiantuotantoon.

Kymmenen suurimman raakaöljyn tuottajan joukkoon kuuluva Arabiemiraatit aikoo tuottaa 75 prosenttia energiasta puhtaasti vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteen täyttyminen edellyttää uusien teknologioiden käyttöönottoa.

Haapiaisen mukaan etenkin Dubai on jo nyt tuontiriippuvainen korkeasta teknologiasta.

Terveysala sen sijaan kasvaa terveysturismin vanavedessä.

Dubai tähtää vuoteen 2021 mennessä johtavaksi terveysturismikaupungiksi. Samaan aikaan länsimaistuneet elämäntavat ovat tuoneet mukanaan elintasosairauksia. Arabiemiirikuntien kansallisen agendan päätavoitteena onkin ennalta ehkäisevä lääketiede.

Rakenna ensin verkostot

Arabiemiraatit on tällä hetkellä Suomen toiseksi suurin vientikohde Lähi-idässä heti Saudi-Arabian jälkeen. Arabiemiraateissa pitää virallisesti toimistoa noin 50 suomalaisyritystä. Lisäksi lukuisat suomalaisyritykset toimivat paikallisten agenttien kautta.

Finnveran rahoituspäällikön Laura Strandbergin mukaan Dubain markkinoille ei kannata rynnistellä ilman hyviä suhteita. Kilpailu on todella kovaa, sillä kaikki muutkin haluavat palan Lähi-idän kultakimpaleesta.

– Ennen kuin Dubaissa pääsee läpi, täytyy rakentaa kattava suhdeverkosto. Verkoston rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä, ja se saattaa viedä jopa pari vuotta. Suhteita ei voi luoda sähköpostin välityksellä.

Hyviä kumppanuuksia tarvitaan myös luovimaan paikallisen, usein muuttuvan lainsäädännön kanssa. Luottovakuutuksen käyttäminen sekä valmistuksen ja toimituksen aikaisen rahoituksen tarve korostuu, sillä maksuajat ovat pitkiä ja kassavirta saattaa joutua koetukselle.

– Markkina-alue on sellainen, että lainsäädännön tunteminen on välttämätöntä. Esimerkiksi ulkomaisen yhtiön omistuksesta vähintään 51 prosenttia täytyy olla paikallisissa käsissä. Niin sanotulle freezone-alueelle taas voi perustaa kokonaan ulkomaisessa omistuksessa olevan yhtiön. Tällöin myyntiä varten tarvitaan paikallinen jakelija, Strandberg kertoo.

Lainsäädännön kiemuroista ja kilpailusta huolimatta Arabiemiraateissa on paljon potentiaalia varsinkin suomalaisille pk-yrityksille.

– Tarjontaa kyllä on, mutta samaan aikaan kaikki tekevät toisilleen latua. Dubai toimii alueena vähän samalla tavalla kuin Singapore Kaukoidässä. Se on myönteinen paikka ulkomaisille toimijoille.

Lähi-idän tilanne elää koko ajan, ja talouspakotteista osittain vapautunut Iran kasvattaa kilpailua investoinneista. Myös Qatarilla on omat suunnitelmansa erityisesti turistien houkuttelemiseksi. Maa järjestää jalkapallon MM-kisat viiden vuoden kuluttua.

Paikallinen jakelija avainroolissa

Yksilöllisiä pohjallisia valmistava Footbalance aloitti viennin Dubaihin reilu vuosi sitten.

Kaikki haluavat palan Lähi-idän kultakimpaleesta. Yksilöllisiä pohjallisia valmistava Footbalance lähti Dubaihin ja Abu Dhabiin mahdollisuuksien perässä, sanoo Footbalancen perustaja Erkki Hakkala.

– Dubai on todella mielenkiintoinen markkina-alue, koska siellä pyörivät isot rahat, sanoo Footbalancen perustaja Erkki Hakkala.

Footbalancen auttoi alkuun paikallinen jakelija, jonka kanssa yritys teki heti alussa kattavan suunnitelman markkinoista. Jakelija auttoi myös suhteiden rakentamisessa.

–Opimme sen, että esimerkiksi omaa tytäryhtiötä ei kannata missään nimessä perustaa heti ensimmäisenä, Hakkala kertoo.

Kulttuurierot ovat Hakkalan mukaan synnyttäneet myös hauskoja tilanteita, sillä dubailainen keskustelukulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa.

– Yhdessäkin liiketapaamisessa saatoimme kiertää koko päivän paikallisten seurassa. Kävimme katsomassa nähtävyyksiä ja pääsimme illalliselle koko paikallisen suvun kesken. Vasta aamun pikkutunneilla ryhdyimme puhumaan bisneksestä.

Hakkala näkee Dubaissa ja Arabiemiraateissa yhä suuria kasvumahdollisuuksia. Tällä hetkellä Footbalance on saanut jalansijaa kahdessa Dubain suurimmassa ostoskeskuksessa sekä Abu Dhabin puolella.

– Tilanne näyttää hyvältä. Arabiemiraatit on sellainen paikka, että isoja mahdollisuuksia voi aueta tosi nopeastikin. Paikalliselta suomalaisyhteisöltä ja asiantuntijatahoilta saa apua, jotta pääsee alkuun, Hakkala neuvoo.

FAKTA: Arabiemiraatit

  • Finnvera on määritellyt Arabiemiraattien maaluokaksi 2/7, joka tarkoittaa hyvää maksukykyä.
  • Bruttokansantuote: Noin 367 miljardia euroa (2014). Suomen bruttokansantuote on 207 miljardia euroa (2015).
  • Bruttokansantuote per capita: 39 579 euroa (2014). Suomen bruttokansantuote per capita on 37 827 euroa (2015).
  • Talouskasvu: 3,1 % (2015).
  • Inflaatio: 3,6 % (2015).
  • Vienti: 349 miljardia euroa (2014).
  • Tuonti: 225 miljardia euroa (2014). Suomen tavaravienti Arabiemiraatteihin oli viime vuonna noin 263 miljoonaa euroa.
  • Päätoimialat: Palvelut, turismi, rakentaminen ja öljyntuotanto. Arabiemiraatit on raakaöljyntuottajana kymmenen kärkimaan joukossa. Päivittäinen tuotanto on noin 3,2 miljoonaa barrelia.
  • Valuutta Dirhami: 1 eurolla saa 3,67 AED:tä.

Finnveran vientitakuista lisää tietoa löytyy täältä .

Lähteet: Ulkoministeriö , Focus Economics , Tulli

Teksti: Pi Mäkilä

Jaa sivu: