Content Section
Outokumpu Oyj

Kaivoksen laajennus varmistaa kromin saatavuuden seuraaviksi vuosikymmeniksi


Finnvera osallistuu Outokummun Kemin-kaivoksen laajennuksen rahoittamiseen. Kyseessä on Outokumpu-konsernin tämän hetken suurin investointi, jonka tavoitteena on varmistaa kromin saatavuus seuraaviksi vuosikymmeniksi. Kokonaisinvestoinnin arvioitu koko on noin 250 miljoonaa euroa. Finnveran takuun osuus on 50 prosenttia eli 60 miljoonaa euroa Nordean myöntämästä 120 miljoonan euron luotosta.
kaivoksen laajennus varmistaa kromin saatavuuden seuraaviksi vuosikymmeniksi

Kaivoksen laajennus tapahtuu syventämällä kaivosta noin kilometrin syvyyteen. Laajennustyöt ovat jo käynnissä, ja hankkeen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2021 lopussa. Kaivoksesta louhittavasta kromista valtaosa menee lopputuotteiden muodossa vientiin joko Outokummun Tornion-terästehtaan tai muiden ostajien kautta. Kaivos ja sitä ympäröivä toiminta ovat merkittävä työnantaja Kemi-Tornion alueella.

Finnveran osallistuminen rahoitukseen on mahdollista vuonna 2014 voimaan tulleen lakimuutoksen vuoksi. Finnveran vientitakuita voidaan myöntää suuryritysten kotimaisten investointien rahoitukseen, jos hankkeet luovat tai hyödyttävät vientiä. Rahoitusta on hyödynnetty tähän mennessä neljään hankkeeseen, joista yksi on Outokummun kaivosinvestointi.

Lisätietoja:

Finnvera Oyj
Marjo Seppälä, Senior Adviser, puh.: +358 50 593 2107

Kuva: Outokumpu

Takuunhaltija: Nordea Bank Abp, Finland
Luotonantaja: Nordea Bank Abp, Finland
Luotonsaaja: Outokumpu Chrome Oy
Takaaja: Outokumpu Oyj
Hanke: Outokummun Keminmaassa sijaitsevan kromikaivoksen laajennus
Kohdemaa: Suomi
Luoton määrä: EUR 120 miljoonaa
Luottoaika: 11,5 vuotta
Takuukate: 50 %
Tiedot julkaistu: 1.1.2019

Jaa sivu: