Elcoline Group Oy on kasvanut 15 vuodessa huimaa vauhtia. Yritys alkoi kahden miehen voimin pienimuotoisista sähköasennus- ja suunnittelutöistä, mutta jo neljän vuoden jälkeen sillä oli 50 työntekijää ja projekteja ympäri Suomea. Kymmenessä vuodessa työntekijämäärä oli satakertaistunut ja vuotuinen liikevaihto kasvanut yli seitsemään miljoonaan euroon. Nyt työntekijöitä on yli 130 ja projektit kansainvälisiä.

– Lähdimme yrittäjiksi ihan pystymetsästä, ja yhtiömuodoksikin valittiin kommandiittiyhtiö, sillä rahat eivät riittäneet osakeyhtiön alkupääomaan, perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen muistelee.

Vuonna 2006 Elcoline muuttui osakeyhtiöksi. Painopistettä on sittemmin siirretty pidempiaikaisiin kunnossapitopalveluihin ja erikoisurakoihin, luokkahitsauksiin ja asiantuntijapalveluihin. Osakkaita on nyt yhdeksän, toimipisteitä kahdeksan ja sopimuskohteita ympäri maailmaa aina Karibiaa ja Etelä-Koreaa myöden. Elcolinen asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset muun muassa kaivos-, meri-, metsä-, metalli-, energia-, elintarvike- ja rakennusteollisuudessa. Yhtiö tähtää 20 miljoonan euron liikevaihtoon ja 200 hengen henkilöstöön vuoteen 2020 mennessä.

Kasvua omistajanvaihdosten kautta

Elcoline on kasvanut sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Vuonna 2014 se osti Parmacon sähköosaston ja vuonna 2016 GE Powerin Suomen plant service -liiketoiminnot. Yrityskaupoissa sen palvelukseen on siirtynyt kaikkiaan noin 50 uutta työntekijää. Omistajanvaihdoksiin yrittäjät ovat hakeneet neuvoja tilintarkastajaltaan, hallituksen jäseniltä, Finnveralta ja pankilta.

– Meidän lähtökohdistamme ulkopuolisen rahoituksen hankinnan merkitys korostuu, ja koska pääomia on käytössä rajallisesti, myös järjestelyn suunnitelmallisuus ja tulevan kassavirran ennustaminen ja pääomittaminen nousevat tärkeään rooliin, Räisänen kertoo.

GE Powerin yrityskauppa toteutettiin pankin ja Finnveran kanssa. Molempiin yrityskauppoihin oli tehty valmisteluja yli puoli vuotta. Jälkimmäisen yhteydessä yritys sai kansainvälistä huomiota saumattomasti hoidetusta omistajanvaihdoksesta.

– Orgaaninen kasvumme on ollut tähän mennessä rivakkaa. Me rekrytoimme, emme irtisano. Olemme sitoutuneet palkkaamaan sata uutta osaajaa vuoteen 2020 mennessä. Yritysostot ovat kuitenkin olleet Elcolinelle mahdollisuus päästä selvästi suurempaan kokoluokkaan nopeasti. GE-kaupan tapauksessa saimme osaamista paljon kerralla, sillä yrityksen osaaminen oli jalostunut vuosikymmeniä, ja saimme mekaanisiin asennus- ja huoltotöihin maailmanluokan osaamista täydentämään jo entuudestaan vahvaa teollisuuden sähkö-, automaatio- ja instrumentointipalvelujen asiantuntemusta. Yrityskaupat ovat siinä mielessä oikopolku onneen, Räisänen sanoo.

Yrityskauppojen myötä Elcoline vahvisti palvelutarjontaansa, joka on nyt poikkeuksellisen laaja. Näin yritys pystyy paremmin vastaamaan toimialalla vallitsevaan trendiin, jossa yhdeltä palveluntarjoajalta halutaan ostaa selkeästi entistä suurempia kokonaisuuksia. Eräs Elcolinen asiakkaista on vähentänyt toimittajiensa määrän viidestätoista kolmeen. Tämä vaatii laajempaa osaamista.

Suomessa huomattava potentiaali omistajanvaihdoksiin

Kunnossapitotoimialalla on Suomessa alle kymmenen isoa tekijää sekä lukuisia pienempiä toimijoita, joiden omistajapolvi on eläköitymässä. Tilanne tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia toimialan järjestelyihin. Räisänen toivoisikin pääomien saatavuuden helpottamista, jotta Elcolinekin voisi kasvaa vielä vauhdikkaammin.

– Liiketoimintamme kasvaa jatkuvasti. Meillä on oma tuotteistettu kunnossapitokonsepti, joka sitoo aluksi pääomia uuden sopimuksen käynnistyttyä. Tämän lisäksi rahoitusta tarvittaisiin jo tyrkyllä oleviin liiketoimintakauppoihin.

Elcolinen matka yhtenä Savon ja Suomen kirkkaimmista tähdistä jatkuu. Jos nyt neuvottelujen alla olevat yrityskaupat toteutuvat, ne vievät yrityksen jälleen uuteen kokoluokkaan. Elcolinen tähtäimessä on kansainvälistymisen toinen vaihe, joka tarkoittaa nimenomaan kansainvälisiä yritysostoja.

Elcoline Group Oy

  • Projekti- ja kunnossapitopalveluja teollisuudelle ja kiinteistöihin
  • Kotipaikka Varkaudessa
  • Työllistää tällä hetkellä n. 130 vakituista työntekijää
  • Liikevaihto vuonna 2016: 8 miljoonaa euroa
  • elcoline.fi