Content Section
Uutiset

Yritykset luovat työpaikkoja – yritystoiminnalla merkittävä vaikutus yhteiskuntaan

Published date

5. syyskuuta vietetään Yrittäjän päivää. Nämä luvut kuvaavat osaltaan yritystoiminnan merkittävää mittakaavaa Suomessa.

  • Finnvera rahoitti tammi–kesäkuussa lähes 1 900:a aloittavaa yritystä. Jos määrä kehittyy loppuvuonna samaa tahtia, tänä vuonna rahoitusta saa noin 400 aloittavaa yritystä enemmän kuin viime vuonna. Vuonna 2016 Finnveran rahoitusta sai noin 3 400 aloittavaa yritystä.
  • Finnveran rahoitusta saavien aloittavien yritysten määrä on ollut vuosittain yli 3 000 kappaletta vuodesta 2010 lähtien. Aloittavaksi yritykseksi katsotaan yritys, joka on perustettu enintään kolme vuotta ennen Finnveran rahoituspäätöstä.
  • Yritysten määrä on kasvanut Suomessa koko 2000-luvun ajan, joskin kasvu on hidastunut viime vuosina. Suomen yrittäjien ja Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin 284 000 yritystä. Luvussa eivät ole mukana maa-, metsä- ja kalatalouden yritykset.
  • Yritykset työllistävät noin 1,4 miljoonaa suomalaista.
  • Yrityksistä yli 90 prosenttia on alle 10 hengen mikroyrityksiä.
  • Niitä on myös Finnveran 27 700 asiakasyrityksestä lähes 90 prosenttia. Reilut 10 prosenttia on pk- ja midcap-yrityksiä.
  • Finnveran pk- ja midcap-rahoituksella myötävaikutettiin alkuvuonna lähes 5 200 uuden työpaikan syntyyn ja reilun 2 000 työpaikan säilymiseen. Vuonna 2016 uusia työpaikkoja syntyi Finnveran rahoituksella yli 8 700 kappaletta. Yritysten uudistumista ja kasvua pyritään vauhdittamaan muun muassa yritysten omistajanvaihdoskampanjalla. Omistajanvaihdosten on todettu nostavan pk-yritykset kasvu-uralle ja luovan niihin uusia työpaikkoja. Alkuvuonna Finnvera oli rahoittamassa 550 pk-yrityksen omistajanvaihdosta. Valtakunnallisesti alkuvuoden omistajanvaihdoksissa arvioidaan syntyneen yrityksiin yli 600 täysin uutta työpaikkaa yli 700 säilytetyn työpaikan lisäksi.
  • Uusia rahoitus-, takaus- ja vientitakuuasiakkaita tulee vuosittain reilut 4 000. Tämän vuoden tammi–kesäkuussa uusia asiakkaita on tullut 2 200.
  • Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden tammi–maaliskuussa aloitti toimintansa reilut 8 500 uutta yritystä. Koko viime vuonna aloittaneita yrityksiä oli noin 28 500.

Lähde: Finnvera, Suomen yrittäjät, Tilastokeskus

Jaa sivu: