Content Section
Uutiset

Vigo-ohjelman rahoitusta tehostetaan – Finnvera voi tehdä sijoituksia mikrorahastoihin

Published date

Finnveran pääomasijoitustoiminta voi jatkossa tehdä sijoituksia Vigo-yrityskiihdyttämöjen yhteyteen perustettaviin mikrorahastoihin. Perustettavat rahastot toimivat kiihdyttämöiden omana sijoitusinstrumenttina.

Rahastojen avulla helpotetaan Vigo-ohjelmaan kuuluvien aloittavien, käynnistysvaiheessa olevien yritysten rahoituksen saatavuutta. Rahastojen keskeisenä tavoitteena on nopeuttaa ohjelmaan kuuluvien aikaisen vaiheen yritysten kasvua pääomapanoksella.

Yrityskiihdyttämöt keräävät rahastoihin yksityisen pääoman, jonka osuuden tulee olla vähintään 51 prosenttia rahaston kokonaispääomasta. Finnveran sijoitus kuhunkin mikrorahastoon tehdään samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa ja se voi olla enintään 5 miljoonaa euroa. Sijoituksista päättää Finnveran tytäryhtiö Veraventure Oy:n hallitus.

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti Vigo-ohjelman kaksi vuotta sitten maaliskuussa. Ohjelmaan valittuja yrityskiihdyttämöitä on tällä hetkellä kuusi. Niiden tehtävänä on auttaa alkavia yrityksiä nopeaan kasvuun ja pääomasijoituskelpoisuuden saavuttamiseen. Ohjelman avulla vauhditetaan yritysten kasvua kohdennetulla rahoituksella sekä houkuttelemalla kasvuyrityksiin kansainvälisesti kokeneita yritystoiminnan osaajia.

Vigo-ohjelmaan koordinaatiosta vastaa Tekes.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Veijo Ojala, puh. 020 460 7405
Veraventure Oy:n toimitusjohtaja Leo Houtsonen, puh. 020 460 3980

Jaa sivu: