Content Section
Uutiset

Valaisinvalmistaja Innojok Ravistajat-finaaliin

Published date

Valaisinvalmistaja Innojok on uusin Ravistajat-finalisti. Toimialansa markkinajohtaja on kovassa kasvuvauhdissa. Nopean nousukiidon taustalla on kokonaan uudentyyppistä ajattelua, roppakaupalla rohkeutta ja oivallus yhdistää valon terveysvaikutukset toimivaksi konseptiksi. 

Innojokin perustaja ja toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi on ravistellut toimialaa jo useamman kerran sitten yrityksen perustamisen 1993. Tänä päivänä moni valaisinvalmistaja painottaa muotoilua. Innojokilla korostetaan valon ominaisuuksia, mutta heti kakkosena seuraa korkealaatuinen muotoilu ”design for all” -tyyppisesti.

Jokiniemen tahtotila pitää tuotanto Suomessa on toteutunut kun asioita on ajateltu totutusta poikkeavalla tavalla: Innojokilla on työllistetty osatyökykyisiä ja myös tuotteiden elinkaariajattelu on viety huippuunsa. Innovaatioiden avulla Innojokin valmistamien tuotteiden elinikä on huimat 40-50 vuotta.

”Jos veisimme valmistuksen vaikkapa Kiinaan, tilaukset ja ennakkomaksut tehtaille pitäisi tehdä jo puolta vuotta ennen sesonkia. Meidän mielestämme tuotteen on oltava sekä kestävä että muotoilullisesti houkutteleva. Haluamme rakentaa klassikkotuotteita, joihin löytyy varaosia ja joita voi korjata”, Jokiniemi kertoo.

Raadin mielestä Innojokin tarjoama ratkaisu liikkuu sellaisten megatrendien kuin design, valo, terveys ja sisustus keskellä. Asiantuntijat uskovat Innojokilla olevan erinomaista kasvupotentiaalia.

”Valaisintoimiala on voimakkaasti kilpailtu ja siellä pärjätäkseen pitää olla aidosti uutta luova ja innovatiivinen”, Finnveran liiketoimintajohtaja Annamarja Paloheimo sanoo.

Lisätietoa maaliskuun Ravistajat-finalistista osoitteessa www.innojok.fi

Seuraava Ravistajat-finalisti julkistetaan huhtikuussa

Ravistajat-ohjelman tehtävänä on hakea kymmenen eniten suomalaisten arkea muuttanutta tai seuraavan kymmenen vuoden aikana muuttavaa yritystä. Ravistajien taustalla on Suomen Yrittäjät kumppaninaan tahoja, jotka haluavat olla yrittäjien mukana tekemässä Suomesta vieläkin parempaa paikkaa: Audit SUM, Elisa, Fennia, Finnvera, Itella, Juridia, Seedi, Taaleritehdas ja Tekes.

Ravistajat-ohjelma etenee siten, että raati valitsee jatkoon päässeiden yritysten joukosta yhden finalistin joka kuukausi. Finaaliin päässeet yritykset esitellään Yrittäjäsanomissa kerran kuussa, seuraava huhtikuussa. Samalla julkaistaan myös asiantuntijaraadin perustelut yrityksen valinnalle. Finaaliin pääsee kymmenen yritystä.

Yleisö voi edelleen ehdottaa mielenkiintoisia yrityksiä Ravistajat-listalle. Samalla voi myös äänestää omaa suosikkiyritystään. Raati seuraa listaa koko vuoden ja valitsee vielä yhden finalistin näiden uusien yritysten joukosta. Voittaja valitaan tammikuussa 2014. Valintaan vaikuttavat yleisöäänet ja raadin näkemykset.

Lisätietoa osoitteessa www.ravistajat.fi

Käy keskustelua tai kerro mielipiteesi Ravistajien Facebook-ryhmässä

Jaa sivu: