Content Section
Uutiset

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote: Team Finland -toimijat saman katon alle Otaniemeen

Published date

Finnvera, Finpro ja Tekes muuttavat Otaniemeen pohjoismaiden suurimman innovaatiokeskittymän ytimeen. Uudisrakennus tulee sijaitsemaan Aalto-yliopiston ja VTT:n välittömässä läheisyydessä Kivimiehentiellä. Talon rakennuttaa Senaatti-kiinteistöt. Uusi talo on muuttovalmis vuosien 2015–16 aikana. Suunnitelma julkaistiin Helsingissä 13.9.2012.

- Hanke saattaa valtiovallan uuden vienninedistämisen toimintamallin Team Finlandin keskeiset toimijat saadaan saman katon alle. Uusi talo helpottaa yhteistyötä innovaatiorahoituksessa ja kansainvälistämisessä. Asiakaslähtöinen palvelutoiminta parantuu, elinkeinoministeri Jyri Häkämies totesi tilaisuudessa.

Uuden talon rakennuskustannukset ovat noin 35,5 miljoonaa euroa. Investoinnista vastaa Senaatti-kiinteistöt. Vuokrattavaa alaa on yhteensä noin 12 000 m², hieman yli 600 henkilölle.

- Rakennus on itsessään edelläkävijä. Saman kokoluokan puurakenteisia taloja ei Suomeen usein rakenneta. Energiatehokkuudeltaan talo on mahdollisimman hyvä. Monet uudet työtilaratkaisut ovat innovatiivisia, Häkämies sanoi.

Yrittäjän palvelut lähemmäksi asiakasta

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös kahdesta uudistuksesta, jotka vievät yrittäjäpalvelut lähemmäksi asiakasta. Alkavien kasvuyritysten julkinen rahoitus hoidetaan tulevaisuudessa yhden katon alla, kun riskirahoituksen tarjonta keskitetään Tekesille. Palvelujen keskittäminen yhteen paikkaan mahdollistaa eri rahoitusinstrumenttien (avustus, laina, pääomasijoitus) parhaan mahdollisen käytön yritysten kannalta.

TEM siirtää nykyiset Keksintösäätiöltä hankitut palvelut Uudenmaan ELY-keskukselle. Keksintöasiakkaille muutos merkitsee lisää palveluita ja rahoitusinstrumentteja, mm. rakennerahastovarat tulevat helpommin keksintötoiminnan käyttöön.

INKA -ohjelma vuosille 2014-20

Innovatiiviset kaupungit INKA -ohjelma on uusi innovaatiopolitiikan väline, joka tukee kansallisten ja alueellisten toimien yhteisvaikutusta. Ministeriö avaa lokakuussa kilpailun ohjelmaan. Tarkoituksena on yhdessä valtion ja kaupunkiseutujen kanssa vauhdittaa uusien suurten hankekokonaisuuksien aikaansaamista, joilla on myös kansainvälistä näkyvyyttä. INKA -ohjelma korvaa osittain vuonna 2013 päättyvän Osaamiskeskusohjelman OSKE:n.

Lisätiedot:
elinkeinoministeri Jyri Häkämies, p. 0295 063 501
Ylijohtaja Petri Peltonen, TEM, p. 050 626 63
elinkeinoministerin erityisavustaja Pete Pokkinen, TEM, p.040 756 7180

Jaa sivu: