Content Section
Uutiset

Talousapu-puhelinneuvonta auttanut jo monia vaikeuksissa olevia yrittäjiä

Published date

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lokakuun alussa toimintansa aloittanut yrittäjien neuvontapalvelu on käynnistynyt ripeästi ja osoittautunut erittäin tarpeelliseksi. Talousapu-puhelinpalvelu on ensimmäisen toimintakuukauden aikana saanut yli 200 soittoa vaikeuksissa olevilta yrittäjiltä.

Yleisimpiä esiin tulleita ongelmia ovat taantuman aiheuttama liikevaihdon laskeminen ja siitä seuranneet maksuvaikeudet. Yrittäjille on esimerkiksi kertynyt vero- ja vuokravelkaa ja lainojen lyhennykset ovat myöhässä.

– Puhelujen kestot ovat keskimäärin yli 15 minuuttia ja useissa tapauksissa ne saattavat kestää yli tunnin. Vaikeuksissa oleva ihminen tarvitsee ensin aikaa murheensa purkamiseen ja vasta sen jälkeen voidaan selvittää itse ongelmaa, kertoo neuvoja Marja Pylvänen.

Useimmiten yrittäjä ohjataan tekemään veloista ja tuloista yhteenvedot. Niiden avulla on mahdollista neuvotella uusista maksuohjelmista. Neuvoja Markku Peussan mukaan useat yrittäjät tarvitsevat jatkoneuvontaa, koska omat kyvyt eivät riitä tilanteen tarkempaan selvittämiseen.

Talousapu-puhelinpalvelu tarjoaa yrittäjille alhaisen yhteydenottokynnyksen neuvontapalvelun, jossa voi asioida anonyymisti ja keskustella luottamuksellisesti yrityksen tilanteesta kokeneen asiantuntijan kanssa. Palvelu on maksuton. Sen toteutuksesta vastaa PKT-säätiö.

Neuvontapalvelussa päivystävät tervehdyttämiseen erikoistuneet asiantuntijat, jotka PKT-säätiö on valinnut kokeneesta konsulttijoukosta. TE -keskukset käyttävät pääasiassa samoja konsultteja yritysten talouden ja toiminnan kehittämisessä.

Talousapu-palvelun rahoittavat työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Finnvera Oyj ja Finanssialan keskusliitto yhdessä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Palvelu on osa työ- ja elinkeinoministeriön Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta.

Talousapua saa soittamalla numeroon 029 007 4990. Se on yrittäjille maksuton neuvontapalvelu arkisin klo 9.00–18.00. Aukioloaikojen ulkopuolella päivystävät Suomen Yrityskummien ja Kristillisen Liikemiesverkoston neuvojat, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.talousapu.fi .

Lisätietoja palvelusta löytyy Yrityssuomi -portaalista www.yrityssuomi.fi/talousapu . Sivustolta löytyy myös kattava tietopaketti yrityksen tervehdyttämisestä.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Anna-Liisa Levonen, TEM, puh. 010 606 3685 toimitusjohtaja Juha Saapunki, PKT-säätiö, puh. 040 517 6990

Tiedote TEM:n sivuilla

Jaa sivu: