Sisä-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Finnveran rahoitus Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen laski mutta Kanta-Hämeeseen nousi - investointien osuus rahoituksesta nousi lupaavasti
Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa 2025 rahoitusta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen yhteensä 87 miljoonaa euroa (100). Vaikka määrä kokonaisuutena aleni vuodentakaisesta, rahoituksen käyttö kertoo maakuntien yritysten aktiivisuudesta koti- ja ulkomaanmarkkinoilla. Pirkanmaalla myönnettiin selvästi aiempaa enemmän vientitakuita, Päijät-Hämeessä kasvoi investointien rahoitus ja Kanta-Hämeessä sekä myönnetyn rahoituksen määrä että investointien rahoitus. Positiivista oli myös yrityskauppojen lisääntyminen maakunnissa.
Finnvera myönsi alkuvuonna Pirkanmaan yrityksille rahoitusta yhteensä 60 miljoonaa euroa (64), Päijät-Hämeeseen 20 miljoonaa euroa (29) ja Kanta-Hämeen yrityksille 8 miljoonaa euroa (7).
– Vaikka rahoitus koko alueelle yhteensä aleni vuoden takaisesta, se oli kuitenkin korkeammalla kuin vastaavaan aikaan vuosina 2022–23. Alueen talouden näkymien kannalta on olennaista tarkastella yritysten kokonaisrahoitushankkeita, joita muut rahoittajat ja Finnvera ovat yhteistyössä mahdollistaneet. Kokonaisrahoituksissa investointien osuus kehittyi myönteisesti, sanoo Finnveran aluepäällikkö Kari Hytönen.
Pirkanmaalla viennin rahoitus ja omistajanvaihdokset hyvässä kasvussa – Tampereen seudun vetovoima vauhdittaa palvelualoja
Teollisuusvaltaisella Pirkanmaalla Finnveran rahoituksesta puolet kohdistui alkuvuonna teollisuuteen ja erityisesti metalli-, sähkö- ja elektroniikkateollisuuteen. Rahoitus kaupan ja kuluttajapalvelujen yrityksille kasvoi yli 60 prosenttia, mutta eniten nousi kuitenkin matkailuyritysten rahoitus, joka yli kaksinkertaistui.
Finnvera oli Pirkanmaalla yhdessä pankkien ja muiden rahoittajien kanssa rahoittamassa yhteensä 117 miljoonan euron kokonaisrahoitushankkeita (142). Vaikka euromäärä aleni vuodentakaisesta, Hytönen näkee valopilkkuna investointien osuuden.
– Investointien osuus rahoitetuista kokonaishankkeista oli 25 miljoonaa euroa (26), eli Pirkanmaalla pysyttiin edellisvuoden alun tahdissa. Kasvua oli sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnan että kaupan ja kuluttajapalveluiden investoinneissa. Tampereen seudun vetovoimaisuus kokouksissa ja tapahtumissa säteilee palvelusektorin yrityksiin ja rohkaisee investointeihin, Hytönen sanoo.
Vientitakuita myönnettiin selvästi aiempaa enemmän.
– Myönnettyjen vientitakuiden määrä yli kaksinkertaistui vuodentakaisesta, ja viidessä vuodessa määrä on peräti yli kymmenkertaistunut. Vientitakuut ovat vientikaupan vakuutuksia, ja niiden lisääntynyt käyttö kertoo siitä, että pirkanmaalaiset vientiä tekevät yritykset ovat muuttuvassa toimintaympäristössä hakeneet uusia markkinoita ja halunneet hallita viennin riskejä. Tästä olemme iloisia, sillä hiljattain julkaistu vientikaupan rahoitustutkimuksemme osoitti, että etenkin monet pk-yritykset ottavat edelleen viennissä suuria riskejä eivätkä tunne luottovakuutusten hyötyjä, Hytönen sanoo.
Finnvera oli Pirkanmaalla mukana 35 yrityksen omistajanvaihdoksen rahoituksessa (30). Määrä on hieman jäljessä vuoden 2023 vastaavan ajan 42 kappaleesta. Kari Hytösen mukaan suunta on kuitenkin oikea ja kertoo talouden piristymisestä monella rintamalla.
Päijät-Hämeessä investointien rahoituksessa kasvuharppaus
Finnveran ja muiden rahoittajien rahoittamien kokonaishankkeiden määrä oli tammi–kesäkuussa Päijät-Hämeessä 46 miljoonaa euroa (55). Siitä investointien osuus oli 20 miljoonaa euroa (6). Kasvuharppaus edellisvuoden vastaavasta ajasta oli mittava. Teollisuus oli toimialojen ykkönen rahoituksessa, ja teollisuusyritykset hallitsivat myös Finnveran osarahoittamia investointeja. Teollisuuden lisäksi kasvua oli liike-elämän palveluiden yritysten investoinneissa.
– Yksittäisten suurten investointien ajoittuminen voi tuoda kasvupiikin rahoitukseen, mutta toisaalta investoinneilla on aina laajempi vaikutus alueen talouteen esimerkiksi rakentamisen, kuljetusten ja palvelujen kautta. Investointien merkitys on maakunnissa merkittävä.
Finnvera oli alkuvuonna mukana rahoittamassa 16 yrityksen omistajanvaihdosta (14). Rahoitettujen yrityskauppojen määrä on hyvällä tasolla koko vuoden 2024 määrään nähden, jolloin maakunnassa rahoitettiin yrityskauppoja 26 kappaletta (32).
Kanta-Hämeessä käänne positiiviseen – investointeja rahoitettiin monilla aloilla, rahoitetut omistajanvaihdokset kasvussa
Kanta-Hämeessä alkuvuoden luvut kertovat talouden positiivisesta suunnasta. Finnveran myöntämä rahoitus maakuntaan kasvoi, ja myös Finnveran ja muiden rahoittajien yhteiset kokonaisrahoitukset kasvoivat vuodentakaisesta 14 miljoonaan euroon (12). Kokonaisrahoituksista investointien osuus oli 6 miljoonaa euroa (3).
– Alavireisten vuosien jälkeen on hienoa nähdä teollisuuden, kaupan ja kuluttajapalveluiden sekä liike-elämän palveluiden investointihankkeiden kasvu Kanta-Hämeessä. Maakunnan elinvoiman kannalta myös hyvä, että pöhinää ja investointeja on suunnitteilla monipuolisesti eri toimialoilla, niin teollisuudessa kuin palvelualoilla.
Myös yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi Kanta-Hämeessä kasvuun vuodentakaisesta. Finnvera oli mukana rahoittamassa 10 yrityskauppaa yhteensä reilulla 3 miljoonalla eurolla.
– Kasvusuunta omistajanvaihdoksissa on positiivista ja kertoo toivon mukaan yritysten tulevaisuususkon palaamisesta. On hyvä muistaa, että yrityskaupat ovat yksilöllisiä ja niiden neuvottelut voivat kestää pitkään. Toteutuessaan omistajan vaihtuminen tuo yritykseen lähes poikkeuksetta kasvuhakuisuutta.
Kasvu avaa yrityksille ovia suurempiin hankkeisiin esimerkiksi puolustusteollisuudessa
Finnveran rahoitusosuus yhdessä muiden rahoittajien kanssa järjestellyissä kokonaisrahoituksissa myös nousi yli 50 prosentin Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, mikä kertoo siitä, että muut rahoittajat tarvitsivat Finnveraa enemmän riskinjakajaksi hankkeisiin. Loppuvuoden näkymät ovat varovaisen toiveikkaat, vaikka vireillä olevien rahoitushankkeiden määrä on Sisä-Suomen maakunnissa pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
– Pitkään odotettu suhdanteen elpyminen etenee hitaasti, mutta korkotason lasku ja kuluttajien koheneva ostovoima tukee talouskasvua. Epävarmuudesta huolimatta kannustamme yrityksiä toteuttamaan tulevaisuuteen suuntautuvia investointeja ja esimerkiksi yrityskauppoja. Suuremmilla yrityksillä on paremmat mahdollisuudet tarttua kansainvälisiin hankkeisiin, joissa vaaditaan resursseja ja tiettyjen kriteerien täyttymistä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puolustusteollisuuden tai vihreän siirtymän hankkeet, Hytönen muistuttaa.
Finnvera voi edelleen rahoittaa vihreän siirtymän ja digitalisaation investointeja InvestEU:n takaamilla vakuudettomilla ilmasto- ja ympäristö- sekä digitalisaatio- ja innovaatiolainoilla. Niitä myönnettiin alueella tammi–kesäkuussa 9 miljoonaa euroa, kun määrä koko viime vuonna oli 7 miljoonaa. Valtaosa rahoituksesta kohdistui Pirkanmaalle.
Finnveran organisaatio uudistuu – vahvistamme yhteistyötä sidosryhmien kanssa
Finnvera uudisti organisaatiorakennettaan 1.9.2025 alkaen vahvistaakseen kykyään tukea suomalaisten yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja viennin edistämistä.
Aluejohtajien tehtävä poistuu, ja jatkossa maakunnissa toimivat aluepäälliköt tekevät tiivistä yhteistyötä rahoittajien, kehitysyhtiöiden ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen aluepäällikkönä toimii 1.9. alkaen Marjo Seppälä.
Lisätiedot:
Kari Hytönen, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2351
Marjo Seppälä, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2811