Pohjois-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Investointihankkeita 106 miljoonalla eurolla – Finnvera mukana vauhdittamassa Lapin matkailubuumia, Kainuussa rahoitus supistui
Published date
Finnveran rahoitus pk- ja midcap-yrityksille Pohjois-Suomessa kasvoi tammi–kesäkuussa 2025 lähes viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna. Rahoituksen kokonaismäärä nousi 83 miljoonaan euroon, ja osarahoitettujen investointien arvo kipusi 106 miljoonaan euroon. Kasvu painottui erityisesti Lappiin, jossa matkailuinvestoinnit vetivät rahoitusta ylöspäin, kun taas Kainuussa rahoitus supistui selvästi. Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus pysyi vakaana, ja viennin rahoitus kasvoi metallialan vetämänä. Omistajanvaihdoksissa odotetaan vilkastumista.
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Finnvera myönsi Pohjois-Suomen alueelle yhteensä 83 miljoonaa euroa rahoitusta, kun määrä edellisvuonna vastaavana ajankohtana oli 69 miljoonaa euroa.
– Yritysten rahoitustarve Pohjois-Suomessa on jatkanut kasvuaan, ja erityisen ilahduttavaa on, että rahoitus on kohdistunut nimenomaan uusiin investointeihin. Alueiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Lapissa matkailualan vahva kehitys näkyy laajasti ja se vetää mukanaan myös muita toimialoja ja vauhdittaa koko maakunnan taloutta. Sen sijaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa rahoituskysyntää hillitsevät markkinoiden epävarmuus ja rakentamisen jatkunut matalasuhdanne, kertoo Lapin aluepäällikkö Risto Koskiniemi.
Liike-elämän palveluiden rahoitus kasvoi lähes 50 prosenttia ja matkailun rahoitus yli 30 prosenttia.
– Teollisuuden rahoitus kasvoi 13 prosenttia, mikä viittaa piristymisen merkkeihin, jatkaa Koskiniemi.
Finnveran osarahoittamat investoinnit vahvassa kasvussa
Finnvera on ollut mukana rahoittamassa useita merkittäviä investointeja Pohjois-Suomessa yhdessä muiden rahoittajien, kuten pankkien ja sijoittajien kanssa. Osarahoitettujen investointien määrä nousi 106 miljoonaan euroon (67).
– Matkailualan investoinnit nousivat ennätystasolle, erityisesti Lapissa. Yritykset panostivat majoituskapasiteettiin, elämyspalveluihin ja ympärivuotisen matkailun kehittämiseen. Liike-elämän palveluissa investoinnit kohdistuivat toimitilarakentamiseen, digitalisaatioon ja palvelutarjonnan laajentamiseen ja teollisuudessa rahoitettiin tuotantolaitosten modernisointia, energiatehokkuushankkeita ja vientivalmiuden kehittämistä erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, sanoo Risto Koskiniemi.
Lapin rahoitus nousussa, Pohjois-Pohjanmaalla pysyi vakaana, Kainuussa laskua
Lapissa Finnveran rahoituksen määrä nousi 29 miljoonaan euroon (17), ja kasvua kirjattiin lähes kaikilla toimialoilla. Matkailualan investoinnit olivat ennätystasolla, ja teollisuuden rahoitus kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Maakunnan elinkeinoelämä hyötyi laajasti matkailun vetovoimasta.
Finnvera rahoitti Pohjois-Pohjanmaan yrityksiä alkuvuonna 50 miljoonalla eurolla (47). Liike-elämän palveluiden rahoitus kasvoi merkittävästi, mutta teollisuuden rahoitus laski hieman ja rakentamisen alavireisyys jatkui. Viennin rahoitus kasvoi metallialan yritysten vetämänä, mutta kasvu jäi alueellisesti rajatuksi.
Kainuussa rahoituksen määrä laski 42 prosenttia, 6 miljoonasta eurosta 3 miljoonaan euroon. Laskua kirjattiin kaikilla toimialoilla, ja erityisesti kaupan ja kuluttajapalveluiden rahoitus supistui.
Omistajanvaihdoksia rahoitettiin Pohjois-Suomessa yhteensä 43 kappaletta (52 kpl), mutta rahoitus kasvoi määrällisesti 9 miljoonaan euroon (7).
Näkymät loppuvuodelle 2025
Pohjois-Suomen talousnäkymät vuoden 2025 toiselle puoliskolle ovat varovaisen myönteiset, vaikka alueelliset erot säilyvät.
Lapissa matkailuala jatkaa vahvaa kasvuaan, ja investointihankkeiden vire ulottuu pitkälle tulevaisuuteen. Alan kehitys tukee maakunnan elinkeinoelämää laajasti, ja matkailuyritykset pyrkivät vahvistamaan ympärivuotista toimintaa. Pohjois-Pohjanmaalla talouden odotetaan elpyvän asteittain. Vaikka rakentaminen on edelleen vaisua, palvelualoilla ja viennissä on nähtävissä piristymisen merkkejä. Kainuussa pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vähäistä, eikä merkittävää aktivoitumista ole toistaiseksi havaittavissa.
– Pohjois-Suomessa on vireillä useita suuria investointihankkeita, kuten datakeskuksia ja vetylaitoksia, joiden toteutuminen voi vaikuttaa merkittävästi koko alueen elinkeino- ja innovaatiokehitykseen tulevina vuosina, toteaa Risto Koskiniemi.
Finnveran organisaatio uudistuu – vahvistamme yhteistyötä sidosryhmien kanssa
Finnvera uudistaa organisaatiorakennettaan 1.9.2025 alkaen vahvistaakseen kykyään tukea suomalaisten yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja viennin edistämistä.
Aluejohtajien tehtävä poistuu, ja jatkossa maakunnissa toimivat aluepäälliköt tekevät tiivistä yhteistyötä rahoittajien, kehitysyhtiöiden ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Lapin aluepäällikkönä jatkaa Risto Koskiniemi. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluepäällikkönä aloittaa Minna Paakkola 1.10.2025 alkaen.
Lisätietoja
Risto Koskiniemi, aluepäällikkö, Lappi, 029 460 2006, etunimi.sukunimi(at)finnvera.fi