”Paras hetki investoida oli eilen” – Finnveran Heinilä kannustaa yrityksiä investointeihin nyt, kun kysyntä on kasvussa ja työvoiman saatavuus korkealla
Suomen talous kasvaa jo, ja lähimarkkinat kasvavat voimakkaasti. Yritysten kannattaa hyödyntää tilaisuus ja tehdä kasvuinvestoinnit nyt, kun työvoimaa on hyvin saatavilla ja investointikustannukset saattavat olla alempana kuin kovimmassa noususuhdanteessa. Ukrainan jälleenrakennus tulee kiihdyttämään kilpailua markkinoista, raaka-aineista ja työvoimasta koko Euroopassa. ”Yritysten kannattaa tarttua tilaisuuteen viimeistään nyt, sillä talouskasvu on kääntynyt ja me tiedämme, että kysynnän kasvu on tosiasia. Kaikkein paras hetki investoida oli eilen, mutta tänäänkin on erittäin hyvä päivä”, Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä painotti Team Finland -päivän paneelikeskustelussa.
Heinilän mukaan alkuvuoden taloudellinen vire oli odotusten mukaisesti edellisvuotta parempi, ja Finnveran rahoitus pk- ja midcap-yrityksille sekä vientihankkeisiin kasvoi. Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa kotimaan lainoja ja takauksia 0,6 miljardia euroa ja vientitakuita ja -takauksia sekä erityistakauksia 3,7 miljardia euroa, joista jälkimmäinen yli kaksinkertaistui vuodentakaisesta.
– Näkymä tällä hetkellä on selvästi positiivisempi kuin vuosi sitten. Suuryrityksillä on valmistelussa edellisvuotta enemmän vientikauppoja eri toimialoilla. Sama näkyy pk- ja midcap-sektorissa, eli yritykset ovat käynnistäneet investointeja ja on merkittäviä kasvuhankkeita. Tämä näkyy meidän rahoituksessamme merkittävänä nousuna nimenomaan kasvun rahoitukseen liittyen, toimitusjohtaja Juuso Heinilä sanoo.
Vaikka geopolitiikan ja kauppasodan luoma epävarmuus on lisääntynyt, on kuitenkin monia tekijöitä, jotka puoltavat investointien toteuttamista ja uusille vientimarkkinoille lähtemistä juuri nyt.
– Korkotaso on tullut voimakkaasti alas, ja se on juuri Suomen taloudelle ja yrityksille hyvin myönteinen asia. Ennen kaikkea osaavaa työvoimaa on nyt erittäin hyvin saatavilla. Tämä ei ole pysyvä tila, kun Ukrainan jälleenrakennus käynnistyy täysimääräisesti ja kilpailu työvoimasta koko Euroopan tasolla kiihtyy. Ukrainan jälleenrakennus on valtava mahdollisuus myös suomalaisille yrityksille. Markkinoita jaetaan nyt uudelleen, ja etupainotteisesti toimivat yritykset saavat parhaan kilpailuaseman, Heinilä sanoo.
Finnvera ja muut Team Finland -ydintoimijat kokosivat yritykset, julkiset rahoittajat ja kasvun ja kansainvälistymisen verkostot yhteen vuosittaiseen Team Finland -päivään 28.8.2025.
Yhteistyön tavoitteena on madaltaa suomalaisten yritysten kynnystä kasvaa ja kansainvälistyä. Tilaisuuden avauspuheen piti tasavallan presidentti Alexander Stubb. Viennin merkityksestä puhui myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
– On upeaa nähdä, että valtiojohto on sitoutunut viennin edistämiseen. Pienelle maalle tämä avaa tärkeitä ovia maailmalla. Yritysten täytyy uskaltaa mennä uusille markkinoille. Finnvera voi suojata vientiä ja mahdollistaa kauppoja sinne, mihin se muuten ei olisi mahdollista, Heinilä sanoo.
Lähimarkkinoilla kasvu käynnissä, mahdollisuuksia nyt poikkeuksellisen paljon
Vientipotentiaalia on paitsi kaukomarkkinoilla, myös lähellä. Eurooppa on heräämässä, ja tiivistyvä yhteistyö Ruotsin kanssa näkyy yrityksille myönteisesti. Puolustussektorin valtavat panostukset ovat Heinilän sanoin tavallaan surullinen asia, mutta se on valtava kasvumahdollisuus yrityksille, joilla on kaksikäyttötuotteita tai kykyä tuoda teknologiaa ja ratkaisuja sille sektorille.
– Näihin tilaisuuksiin tarttuminen tarkoittaa myös sitä, että yrityksillä on oltava riittävät resurssit ja kyvykkyydet osallistua tarjouskilpailuihin. Pieniä yrityksiä tämä kannustaa kasvamaan suuremmiksi ja keskikokoisia tai suuria yrityksiä kirkastamaan kasvutavoitteitaan, Heinilä sanoo.
Heinilän mukaan on tärkeää puhua myös pitkän aikavälin kasvusta ja talouden myönteisistä shokeista, että Suomessa uskallettaisiin tarttua mahdollisuuksiin, joita on nyt poikkeuksellisen paljon.
– Me suomalaiset emme välttämättä ole historiassa olleet parhaita tarttumaan mahdollisuuksiin. Olemme tottuneet reagoimaan jarruttamalla, ja nyt on sellainen aika, että näin ei saisi toimia.
Lisätietoa:
Juuso Heinilä, toimitusjohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2576
Team Finland -päivä järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 28.8.2025. Paikalla oli 650 edustajaa suomalaisista kasvuyrityksistä ja Team Finland -verkostosta. Tietoa Team Finland -päivästä