Content Section
Uutiset

Onnibus onnistui ravistamaan uinuvaa bussiliikennettä

Published date

Yhdeksäs Ravistajat-finalisti Onnibus on onnistunut herättämään matkustajien kiinnostuksen linja-autoliikennettä kohtaan. Menestys perustuu onnistuneeseen reittiverkostoon, johon liikennöitsijät voivat liittyä franchising-sopimuksella.

Kaksi vuotta sitten ryminällä bussimarkkinoille tullut Onnibus on koko olemassa olonsa ajan pysynyt median otsikoissa. Aiemmin pikavuoroliikenteessä ei juuri ollut kilpailua, sillä reitit oli totuttu jakamaan yksinoikeusperiaatteella.

”Me mursimme reviirijaon ja aiomme olla tämän vuosikymmenen lopulla Suomen johtava joukkoliikenneyritys”, toimitusjohtaja Pekka Möttö sanoo.

Onnibusin markkinointi perustuu pitkälti alhaisiin lippuhintoihin. Alusta asti yhtiö on mainostanut kolmen euron matkoja. Yksittäisen lipun hinta nousee bussin täyttyessä. Onnibus hoitaa lipunmyynnin ja markkinoinnin.

”Matematiikka on yksinkertainen; hinnalla noustaan otsikoihin, mutta nopeat reitit ratkaisevat kaiken. Ihmiset eivät asu linja-autoasemien vieressä”, Möttö toteaa.

Ravistajien asiantuntijaraadin mukaan Onnibus ansaitsee paikkansa kymmenen finalistin joukossa, vaikka on toiminut vasta kaksi vuotta.

”Tällaisesta toimijasta voi sanoa sen, että jokainen, joka onnistuu perinteisellä toimialalla luomaan uuden toimintakonseptin ja pystyy vielä tekemään sen kannattavaksi, on todellinen ravistaja”, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Annamarja Paloheimo.

Ravistajat-ohjelman tehtävänä on hakea kymmenen eniten suomalaisten arkea muuttanutta tai seuraavan kymmenen vuoden aikana muuttavaa yritystä. Ravistajien taustalla on Suomen Yrittäjät kumppaninaan tahoja, jotka haluavat olla yrittäjien mukana tekemässä Suomesta vieläkin parempaa paikkaa: Audit SUM, Elisa, Fennia, Finnvera, Itella, Juridia, Seedi, Taaleritehdas ja Tekes.

Lue lisää osoitteessa http://www.ravistajat.fi/

Käy keskustelua tai kerro mielipiteesi Ravistajien Facebook-ryhmässä

Jaa sivu: