Content Section
Uutiset

Mahdollisuus myöntää suurille yrityksille Euroopan investointipankin takaamaa käyttöpääomalainaa jatkuu vuoden 2022 loppuun

""
Published date

Finnvera voi myöntää suurille yrityksille lainoja Euroopan investointipankin (EIP) Pan-European Guarantee Fund (EGF) -takausohjelman puitteissa vuoden 2022 loppuun saakka. Takausohjelman aiempi takaraja oli kesäkuun 2022 lopussa, mutta EU-komission päätös tuo takausohjelmalle edelleen lisäaikaa.

Finnvera voi myöntää EGF-takausohjelmassa kaikkiaan 650 miljoonaa euroa käyttöpääoma- ja investointilainoja pääasiassa suurten yritysten rahoitustarpeisiin. Rahoituksella on EIP:n 75 prosentin takaus.

EGF on yleiseurooppalainen takuurahasto, jonka kokonaismäärä on 25 miljardia euroa. Rahasto perustettiin keväällä 2020 EIP-ryhmän aloitteesta, ja pankki vastaa rahaston hallinnoinnista.

- Takausohjelman ansiosta myös suuret yritykset pystyvät hyödyntämään EU:n laajuista takausohjelmaa. Takausohjelman jatkuminen vuoden loppuun antaa meille lisäaikaa tarjota Finnveralla olevaa lainakiintiötä yrityksille ja laajentaa Finnveran mahdollisuuksia täydentää kaupallista rahoitusmarkkinaa, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

- On tärkeää, että yritysten toimintaedellytykset säilyvät näkymien epävarmuuden keskelläkin. Pääasiassa käyttöpääomatarpeisiin suunnattuna EGF-rahoitus monipuolistaa rahoitusvaihtoehtoja.

Takausohjelma on tarkoitettu EU:n pk-yritysmääritelmän ylittäville keskisuurille ja suurille yrityksille, joiden henkilöstömäärä on vähintään 250, vuosiliikevaihto yli 50 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma yli 43 miljoonaa euroa.

Finnvera käyttää takausohjelman piirissä suoraa luottoa. Yksittäisen luoton määrä voi olla enintään 100 miljoonaa euroa ja luottoaika enintään 6 vuotta. Rahoituksen tarkemmista ehdoista sovitaan hankekohtaisesti. Lähtökohtaisesti ehdot vastaavat yrityksen muun rahoituksen ehtoja.

Lisätiedot:

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, Suuryritykset, Finnvera puh. 029 460 2601

Lue myös aiempi uutinen EGF-ohjelmasta

 

Jaa sivu: