Content Section
Uutiset

Löytyykö suomalaisista yrityksistä halua kasvaa?

Published date

Team Finland -johtajat tietävät, miten suomalaiset yritykset saadaan nousukiitoon maailmalla – jos ne vain itse haluavat kasvaa. Kaikki lähtee yrityksen omasta voitontahdosta. Suomella menee hyvin maailmalta katsottuna, vaikka itse ehkä luulemme toisin.

Team Finland -organisaatioiden johto on yhtä mieltä siitä, että jos yrityksestä löytyy tahtoa, niin löytyy myös auttajia ja ratkaisuja. Tätä työtä Team Finland -verkostossa petrataan nyt koko ajan, jotta yhteistyö olisi saumatonta. Team Finland -organisaatioiden johtajilta löytyi #tiimitavattavissa-keskusteluissa konkreettisia vinkkejä siitä, miten yritykset pääsevät maailmalle.

Yrittäjien pitää uskoa itseensä

”Suomen ulkopuolelta maamme näyttää paremmalta, fiksummalta ja toimivammalta. Meidän pitää kannustaa yrityksiä uskomaan itseensä”, ulkoministeriön Team Finland -suurlähettiläs Juha Markkanen sanoo.

Markkanen on aiemmin toiminut Suomen pääkonsulina läntisessä USA:ssa ja näkee siksi Suomen myös ulkopuolisten silmin. Finpron toimitusjohtaja Markus Suomi vahvistaa, että kaikki lähtee yrityksestä itsestään.

”Yrittäjä on kuin kilpahiihtäjä – lopulta kaikki on kiinni voitontahdosta. Menestyvä hiihtäjä hyötyy kuitenkin tuesta. Me Team Finlandissa olemme osa huoltojoukkuetta: yksi heittää havuja, toinen lykkää uutta sauvaa katkenneen tilalle ja kolmas huutaa väliaikoja. Hiihtäjä voi keskittyä suoritukseen. Hän tekee sen kovan työn”, sanoo Suomi.

Kasvu löytyy kasvutaskuista

Tekesin toimitusjohtajan Pekka Soinin mukaan maailma on täynnä kasvutaskuja, jotka pitää löytää.

”Jos Suomessa talouskasvu on hidasta, maailmalta löytyy koko ajan merkittäviä kasvutaskuja. Pitää vain löytää oikea paikka ja oikea hetki. Me voimme auttaa myös tässä. Suomesta löytyy esimerkiksi maailman parhaisiin kuuluvat aaltovoimaratkaisut, vaikka meillä ei edes ole aaltoja”, Soini sanoo.

Siksi on tärkeää, että yritykset tekevät tuotekehitystä tiettyä markkinaa ja asiakkaita varten, eivätkä kehitä ensin ratkaisua ja etsi sille markkinaa.

”Suuri osa maailmantalouden kasvusta tulee kehittyviltä markkinoilta. Markkinaolosuhteet poikkeavat kehittyvien talouksien maissa täysin Suomen vastaavista. Jotta voi ymmärtää esimerkiksi Intian energiatuotannon jakeluongelmia, täytyy mennä paikalle. Toisaalta uskomme vieläkin liikaa, että uniikilla teknologialla pärjää, sen lisäksi tuote kaipaa tarinan ja markkinointia ympärilleen. Vasta silloin sen arvo moninkertaistuu”, toteaa Suomi.

Rahoituksen saamisessa ei ole kikkoja

”On sitkeä myytti, että hakemukseen pitää osata kirjoittaa tietyt oikeat sanat, jotta rahoitusta saa. Todellisuudessa haluamme keskustella asiakkaan kanssa ennen kuin hän laittaa mitään paperille, siksi kannattaa aloittaa olemalla meihin yhteydessä”, Tekesin Pekka Soini sanoo.   

Team Finlandissa kysytään ensin yritykseltä, mikä on kasvuvisiosi. Sen mukaan yritys voi asiantuntijan kanssa pohtia, millainen tuki on tarpeen. Tarvitaanko esimerkiksi tuotekehitykseen tai kansainvälistymiseen rahoitusta vai puuttuuko yritykseltä jotakin olennaista osaamista, joka on kasvun edellytys?

”Yritysten ei pidä suunnata toimintaansa sen mukaan, mihin saa tukea, vaan hyödyntää Team Finlandin instrumentteja, kun ne osuvat omaan asiakaslähtöiseen tarpeeseen. Me perustamme arviomme rahoitusmahdollisuuksistamme aina yhtiökohtaisesti”, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä päättää.

Aiheesta keskustelivat #tiimitavattavissa -lähetyksissä Finpron toimitusjohtaja Markus Suomi ja toimialajohtaja Risto Huhta-Koivisto, Tekesin toimitusjohtaja Pekka Soini, verkostojohtaja Raine Hermans ja asiakaskokemusjohtaja Minna Suutari, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä sekä Team Finland -suurlähettiläs Juha Markkanen ulkoasiainministeriöstä. Keskustelut isännöi toimittaja Jukka Relander.

Mediayhteydet:

Tomi Korhonen
johtaja, Tekes
tomi.korhonen(at)tekes.fi
+358 50 449 9575

Satu Malkamäki
viestintäpäällikkö, Finnvera
satu.malkamaki(at)finnvera.fi
+358 50 448 1182

Hetta Huittinen
viestintäpäällikkö, Finpro
hetta.huittinen(at)finpro.fi
+358 40 033 9597

Team Finland auttaa suomalaisyrityksiä kansainväliseen menestykseen. Tarjoamme asiantuntijapalveluita, rahoitusta ja mahdollisuuden verkostoitua alan huippujen kanssa. Team Finlandin keskeiset toimijat Tekes, Finnvera ja Finpro työskentelevät nyt saman katon alla Helsingin Ruoholahdessa. Tiimiin saa yhteyden puhelimitse yhteisen palvelunumeron kautta sekä chatissa. Kysymyksiin vastataan syksyn aikana myös live-lähetyksissä, joissa koko tiimi on tavattavissa. #tiimitavattavissa tarjoaa maan terävimmät näkemykset ja parasta käytännön apua kansainvälistymiseen.

Lisätietoa:

www.tiimitavattavissa.fi

palvelunumero: 029 502 0510

#tiimitavattavissa

Jaa sivu: