Content Section
Uutiset

Kansainvälistyvien yritysten investoinnit vihdoin kasvussa

Published date

Kansainvälisiltä markkinoilta kasvua hakevien yritysten pitkään vähentyneet investoinnit näyttävät kääntyneen kasvuun vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tieto perustuu Finnveran alkuvuoden aikana käsittelemiin rahoitushakemuksiin.

– Tämä on mielestäni hyvä signaali yritysten investointiluottamuksen parantumisesta. Erityisen merkittäväksi muutoksen tekee se, että investointien kasvu perustuu aineettomiin investointeihin, kuten tutkimus- ja tuotekehitykseen, sekä erilaisiin yritysjärjestelyihin, sanoo liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi.

Aineettomien investointien osuus Finnveran rahoittamista kansainvälistyvien yritysten hankkeista on viime vuosina ollut 2–3 % tasolla. Tämän vuoden alkupuoliskolla niiden osuus kuitenkin lähes kaksinkertaistui. Myös yritysjärjestelyihin tarvittavan rahoituksen määrä nousi lähes kaksinkertaiseksi edellisvuosiin verrattuna.

Keitaanniemi korostaa aineettomien investointien tärkeyttä pitkän aikavälin kilpailukyvyn kehittämisessä.

– Suomen ongelma kansainvälisillä markkinoilla toimittaessa on ollut suhteellisen pieni yrityskoko, jolloin käytettävissä olevat resurssit ovat myös pieniä. Yrityskoon kasvaessa mahdollisuus panostaa kansainväliseen kasvuun lisääntyy.

– Mikään yksittäinen alue tai toimiala ei selitä investointien kasvua, joten kyse lienee yleisen investointiaktiivisuden lisääntymisestä, Keitaanniemi arvioi.

Positiivista kehityssuuntaa vahvistavat myös FK :n ja EK :n kyselyt. Investointien lisääntymisestä huolimatta kasvun vaatima käyttöpääoma on edelleen suurin yksittäinen tarve Finnveran rahoitukselle.

Linkit:

Kasvu > Investoinnit

Kasvu > Liiketoiminta ulkomailla

Jätä yhteydenottopyyntö

Jaa sivu: