Content Section
Uutiset

Itärajan ostosmatkailulla menestynyt Atma Trade Ravistajat-finaaliin

Published date

Merkittäväksi kaupan alan toimijaksi noussut Atma Trade on piikki kauppajättien lihassa. Nuijamaalla sijaitsevassa Laplandia Marketissa käy 3 000 venäläistä turistia päivittäin ja yritys on laajenemassa marraskuussa Imatralle. Pian avataan myös merkkivaatteita myyvä muotikeskus Lappeenrantaan. Yhtiön kasvu ja kannattavuus ovat huippuluokkaa.

”Opettele kieli ja tunne oikeasti asiakkaasi”, kiteyttää syyrialaistaustainen Mohamad Darwich menestysreseptinsä. Konsepti toimii, sillä muutamassa vuodessa Darwich on onnistunut kasvattamaan Lapland Marketista todellisen kilpailijan itärajan isoille marketeille. Markettia pyörittävä Atma Trade tekee 43 miljoonan liikevaihdolla noin 6,4 miljoonan euron tulosta.

Laplandia Marketin hyllyillä on tavaraa aina kuivaelintarvikkeista taloustavaroihin ja puutarhatuotteista tekstiileihin asti. Myös kalatuotteet käyvät hyvin kaupaksi, etenkin lohi.

Laplandia Marketin lisäksi Atma Tradella on oma kalanjalostusyritys sekä omat tuotemerkit alusasuissa ja oliiviöljyissä. Darwich aikoo laajentaa Lapland Market -konseptia myös muualle. Marraskuussa avautuu Imatralle noin 2 500 neliön Laplandia Market, jossa myymäläpinta-alaa on 500 neliötä enemmän kuin Nuijamaalla.

”Hieno ravistaja jos mikä!”

Asiantuntijaraadin jäsen, Finnveran liiketoimintajohtaja Annamarja Paloheimo kehuu Mohamad Darwichia ja hänen omistamaansa yritystä loistavaksi valinnaksi Ravistajat-finalistien joukkoon.

”Darwich on ennakkoluuloton ja rohkea yrittäjä, joka ei ole epäröinyt tarttua tilaisuuteen. Erityisenä voimavarana on asiakaskunnan erinomainen tuntemus ja niche-markkinaan ’iskeminen’. Darwich hallitsee ostotoiminnan ja yrityksen kannattavuus on keskivertoa huomattavasti parempi.”

Paloheimon mukaan Atma Traden kasvu ja työllistäminen jatkuvat myös tulevaisuudessa. Tästä osoituksena uusia kauppoja aukeaakin jo loppuvuonna.

”Toivottavasti markkinaikkuna ei sulkeudu. Kun raja saadaan parempaan kuntoon, niin ostosmatkailu on vieläkin mukavampaa ja miellyttävämpää venäläisille asiakkaille. Hallituksen rakenneuudistuspaketissa tämä on huomioitu”, Paloheimo sanoo.

 

Ravistajat-ohjelman tehtävänä on hakea kymmenen eniten suomalaisten arkea muuttanutta tai seuraavan kymmenen vuoden aikana muuttavaa yritystä. Ravistajien taustalla on Suomen Yrittäjät kumppaninaan tahoja, jotka haluavat olla yrittäjien mukana tekemässä Suomesta vieläkin parempaa paikkaa: Audit SUM, Elisa, Fennia, Finnvera, Itella, Juridia, Seedi, Taaleritehdas ja Tekes.

Lue lisää ja ehdota mielenkiintoisia yrityksiä Ravistajat-listalle osoitteessa: www.ravistajat.fi

Käy keskustelua tai kerro mielipiteesi Ravistajien Facebook-ryhmässä

Jaa sivu: