Content Section
Uutiset

Finnvera keskittyy jatkosijoituksiin ja irtaantumisiin

Published date

Työ- ja elinkeinoministeriön tekemien linjausten mukaisesti Finnveran vastuulla ollut aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminnan kehittämisvastuu on siirtynyt Tekes Pääomasijoitus Oy:lle. Finnveran hallituksen linjauksen mukaan Finnvera luopuu asteittain ja hallitusti pääomasijoitustoiminnasta.

Aloitusrahasto Vera Oy on ollut Finnveran työväline aikaisen vaiheen suorien sijoitusten tekemisessä 10 vuoden ajan. Rahaston elinkaari on tullut vaiheeseen, jossa keskitytään olemassa olevien sijoituskohteiden kehittämiseen, jatkorahoitukseen ja irtaantumisiin. Samalla rahasto lopettaa ensisijoitukset aikaisen vaiheen yrityksiin.

Kymmenen vuoden aikana suomalaiseen startup-kenttään on kanavoitunut tämän toiminnan avulla puoli miljardia euroa oman pääoman ehtoista rahoitusta. Yksityistä sijoituspääomaa kohdeyrityksiin on kerätty yhteensä noin 350 miljoonaa euroa. Kohdeyritysten kansainvälistymistä rahasto on edistänyt mm. saamalla kanssasijoittajiksi 25 eri kansainvälistä Venture Capital -rahastoa Euroopasta, USA:sta ja Kiinasta suomalaisten VC-rahastojen lisäksi. 

Rahasto on sijoittanut kohdeyrityksiin kaikkiaan noin 140 miljoonaa euroa. Bisnesenkelit ovat sijoittaneet kohdeyrityksiin yhdessä Aloitusrahasto Veran kanssa lähes 100 miljoonaa euroa. Aloitusrahasto Veran salkussa on tällä hetkellä 135 kohdeyritystä.

Lisätietoja: Leo Houtsonen, puh. 029 460 2733

Jaa sivu: