Content Section
Uutiset

Etelä-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Finnveran rahoitus Uudellemaalle, Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon kasvoi - Investointien ja yrityskauppojen rahoitus huolestuttavan alhaalla

""
Published date

Finnvera myönsi Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille rahoitusta vuonna 2024 yhteensä 353 miljoonaa euroa (339). Vaikka rahoitus kasvoi edellisvuodesta, toimintaympäristön epävarmuus näkyi investoinneissa ja omistajanvaihdoksissa. Finnveran osarahoittamien investointien määrä laski Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa, joskin Kymenlaaksossa nähtiin hienoista kasvua. Omistajanvaihdosten rahoitus laski kaikissa alueen maakunnissa ja romahti voimakkaimmin Etelä-Karjalassa. Epävarmuuden ohella etenkin Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson talouden alavirettä voi selittää se, että maakunnissa on vähän keskikokoisia, työllistäviä yrityksiä, sanoo aluejohtaja Anna Karppinen. Vuoden 2025 näkymät alueella vaikuttavat varovaisen positiivisilta. Huoltovarmuuteen, turvallisuusteknologiaan tai energiantuotantoon liittyvät kehityshankkeet voivat tuoda mukanaan uusia investointeja ja mahdollisuuksia alueen yrityksille.

Finnvera myönsi vuonna 2024 Uudenmaan alueen yrityksille rahoitusta 307 miljoonaa (294), Etelä-Karjalan yrityksille 27 miljoonaa (30) ja Kymenlaakson yrityksille 19 miljoonaa (15). 

Rahoitus painottui yritysten käyttöpääomarahoitukseen. Uudellamaalla Finnveran yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit laskivat viidenneksellä vertailukaudesta, ja investointien määrä oli alimmillaan viiteen vuoteen. Etelä-Karjalassa rahoitetut investoinnit laskivat jopa yli 75 prosenttia edellisvuodesta. Kymenlaaksossa investoinnit puolestaan nousivat yhtä vahvasti, mutta määrä on silti edelleen alhaisella tasolla,14 miljoonassa eurossa.

Uudellamaalla tilanne on ollut viime vuodet tasainen, ja maakunnan yrityksille myönnetty rahoitus vastasi 2024 lähes kolmasosaa Finnveran valtakunnallisesta kotimaan rahoituksesta. Talouden alavire näkyy erityisesti itärajan lähellä, missä geopoliittiset vaikutukset ovat tuntuneet eniten. Tämä näkyy kautta linjan kuluttajien luottamuksesta yritysten investointihalukkuuteen. Aina taustalla ei ole yhteistä nimittäjää, vaan pienissä maakunnissa yksittäisten yritysten hankkeilla ja niiden ajoittumisella on suuri merkitys, ja vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria. Satatuhatta euroa voi olla iso muuttuja vuotuisissa rahoitusmäärissä, Finnveran Etelä-Suomen aluejohtaja Anna Karppinen sanoo.

Karppisen mukaan kasvun kannalta haaste on pienten maakuntien elinkeinorakenteen murros. 

Kaakkois-Suomessa niin sanottu savupiipputeollisuus on vähentynyt, ja muut yritykset ovat usein pieniä. Keskikokoisia työnantajayrityksiä, joita Finnveran rahoitus erityisesti hyödyttäisi, on vähän. Maakuntien elinvoima ei voi pitkällä tähtäimellä rakentua yksittäisten yritysten tai investointien varaan eikä viennin kasvu etene ilman kasvuyrityksiä. On hienoa, että yliopisto tuo alueelle uutta potentiaalista yrityskantaa etenkin vihreän siirtymän ja energiantuotannon innovaatioissa.

""

Toimialojen rahoituksessa eroja maakuntien välillä, teollisia investointeja kaivataan 

Uudellamaalla teollisuuden rahoitus nousi 15 prosenttia 96 miljoonaan euroon vuonna 2024, kun muiden päätoimialojen rahoituksessa muutokset olivat vähäisiä. Uudellamaalla teollisten investointien määrä laski edelleen. Liike-elämän palveluissa investoinnit kasvoivat, erityisesti tietojenkäsittelypalveluissa.

Etelä-Karjalassa teollisuuden osuus rahoituksesta on perinteisesti merkittävä ja oli noususuunnassa. Sen sijaan palvelualojen rahoitus maakunnassa laski selvästi. Liike-elämän palvelujen rahoitus laski yli kolmanneksella 5 miljoonaan euroon sekä kaupan ja kuluttajapalveluiden alan yritysten rahoitus vajaalla kolmanneksella noin 2 miljoonaan euroon. 

Kymenlaaksossa taas laskutrendi oli erityisen selvä teollisuuden rahoituksessa, joka aleni edellisvuodesta yli viidenneksen 6 miljoonaan euroon. Kaupan ja kuluttajapalveluiden alalla rahoitus lähes 2,5-kertaistui 8 miljoonaan euroon. Liike-elämän palveluja rahoitettiin lähes puolet edellisvuotta enemmän. 

Kaikissa maakunnissa matkailuinvestointien määrä kasvoi hienoisesti.

Teollisia investointeja kaivattaisiin lisää Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan yritysten kilpailukyvyn ja viennin kehittämiseksi sekä alueellisen elinvoimaisuuden ja työpaikkojen säilyttämiseksi. Uusiutuvan energian saatavuuden rajoitukset, esimerkiksi tuulivoimarakentamisessa, on voinut vaikuttaa teollisuuden investointihalukkuuteen alueella, Karppinen sanoo.

Viennin rahoitus piristyi, omistajanvaihdoksissa pohjakosketus toivon mukaan nähty – Finnveran lainarahoitus kiinnosti

Alueen maakunnissa viennin rahoitus oli aiempaa aktiivisempaa. Uudellamaalla pk-vientitakuita ja vientitakauksia myönnettiin reilun viidenneksen edellisvuotta enemmän. Etelä-Karjalassa viennin rahoitus oli lähes edellisvuoden tasolla. Myös Kymenlaaksossa vientiä rahoitettiin jälleen hiljaisemman edellisvuoden jälkeen. 

Sen sijaan yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten rahoitus oli erittäin alhaista. Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrä oli Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa alimmillaan viiteen vuoteen. Myös Kymenlaaksossa omistajanvaihdosten määrä laski, mutta pudotus oli lievempi. Etelä-Karjalassa rahoitettujen yrityskauppojen määrä laski alle puoleen edellisvuodesta, ja niihin myönnettiin 1,9 miljoonaa euroa rahoitusta. 

Tilanne on huolestuttava. Pienissä yrityksissä kauppoja tehdään edelleen, mutta suuremmissa yrityskaupoissa on näkynyt selvästi varovaisuutta. Yritystoiminnan jatkuvuudella on silti kansantaloudellisesti iso merkitys, ja yrityskaupat ovat Finnveralle tärkeä teema. Odotamme, että yrityskaupat kääntyvät nousuun, myös alueellisilla aktiviteeteilla voi olla tälle merkitystä.

Finnveran lainarahoitus kiinnosti. Uudellamaalla myönnettiin vuonna 2024 InvestEU:n takaamia digitalisaatio- ja ympäristölainoja 34 miljoonaa euroa, mikä on lähes puolet valtakunnallisesti myönnetyistä lainoista. Lainoja myönnettiin myös Kaakkois-Suomessa yhteensä lähes kolme miljoonaa.

Finnvera lanseerasi syksyllä 2024 määräaikaisen lainaohjelman mikroyritysten kasvuun. Loka-joulukuussa 2024 lainaa myönnettiin 5,6 miljoonaa euroa. Myönnetyistä lainoista hieman alle puolet kohdentui Uudellemaalle. Lainaa on haettu myös muissa alueen maakunnissa. Laina mikroyrityksen kasvuun on haettavissa maaliskuun loppuun, digitalisaatio- ja ympäristölainoja toukokuun loppuun saakka. 

Vuoden 2025 näkymät varovaisen positiiviset 

Etelä-Suomen alueella on käynnissä lukuisia investointikeskusteluja, mikä viittaa kasvun kääntymiseen kuluvana vuonna. Alueella on näkyvissä runsaasti erilaisia uuden teknologian hankkeita, myös turvallisuusteknologiaan ja huoltovarmuuteen liittyen. Helmikuussa julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan erityisesti Uudellamaalla yritykset ovat aktiivisia tekoälyn käytössä.

On tärkeää kannustaa yrityksiä innovoimaan ja investoimaan, jotta kasvu käynnistyisi. Toivomme, että yritykset lähtisivät rohkeasti hakemaan uutta kasvua, me autamme kyllä rahoituksen järjestymisessä, rohkaisee aluejohtaja Karppinen.

Lisätiedot:

Anna Karppinen, aluejohtaja, Finnveran Etelä-Suomen alue, puh. 029 460 2671

Markus Korpela, aluepäällikkö, Finnvera, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso, puh. 029 460 2861

Liite: Etelä-Suomen aluekatsaus 112/2024 (PDF)

Jaa sivu: