Aluekatsaus 1–6/2026: Investointien rahoitus kovassa kasvussa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Taustalla meriteollisuuden imu ja yrityskaupat, myös maatalouden investoinnit herättävät kiinnostusta
Finnveran rahoitus investointeihin otti tammi–kesäkuussa 2026 kasvuloikan vuodentakaisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa rahoitetut investoinnit kasvoivat noin kolmanneksella, ja Satakunnassa investointien rahoitus lähes kolminkertaistui vuodentakaisesta. Varsinais-Suomessa kasvua selittää meriteollisuuden vetovoima ja Satakunnassa erityisesti yrityskaupat. Kehitys on positiivista, kun valtakunnallisesti Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus laski vuodentakaisesta. Myös maatalouden suurten investointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta etenkin Varsinais-Suomessa.
Finnvera rahoitti tammi–kesäkuussa Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä yhteensä 86 miljoonalla eurolla (111). Tästä Varsinais-Suomen yritysten rahoitus oli noin kaksi kolmasosaa ja määrä nousi vuodentakaisesta. Satakunnassa sen sijaan rahoitus lähes puolittui edellisvuoden vastaavasta ajasta 32 miljoonaan euroon, ja myönnetyn rahoituksen taso normalisoitui muutaman edellisvuoden huippulukemien jälkeen.
Vaikka yhteenlaskettu rahoitus laski vuodentakaisesta, Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa osarahoittamien investointien arvo nousi.
− Investoinneilla on suuri merkitys maakuntien taloudelle, ja vaikutus heijastuu laajemminkin alihankintaverkostoon ja palvelualoille. Kun toimintaympäristön epävarmuus on pitkään jarruttanut investointeja, on positiivista, että Lounais-Suomen yritykset kulkivat vastavirtaan ja käynnistivät hankkeitaan, sanoo Varsinais-Suomen aluepäällikkö Jyrki Isotalo.
Suomen talouden näkymät ovat vahvistuneet, ja monelle yritykselle juuri nyt voi olla oikea hetki valmistautua seuraavaan kasvuvaiheeseen.
− Finnvera on varautunut rahoittamaan investointeja koko maassa miljardilla eurolla. Olemme lisänneet rahoitusta innovatiivisten yritysten skaalautumisvaiheeseen, jatkamme mikro- ja aloittavien yritysten kasvuhankkeisiin suunnatun lainan myöntämistä ja voimme toimia takaajana myös maatalouden suurissa investoinneissa, sanoo Satakunnan aluepäällikkö Pia Kiuru.
Varsinais-Suomessa rahoitus ja investoinnit kasvussa, hyvä vauhti sekä teollisuudessa että kuluttajavetoisilla aloilla
Finnveran rahoitus Varsinais-Suomeen nousi toista vuotta peräkkäin ja oli 55 miljoonaa euroa (51). Maakunnan osuus Finnveran koko Suomen rahoitusluvuista oli tuttuun tapaan noin kymmenesosa. Veturitoimialana jatkoi teollisuuden aloista metallituotteiden valmistus. Myös kaupan ja kuluttajapalvelujen rahoitus nousi.
Investointien rahoituksessa erottuivat matkailu ja liike-elämän palvelut, johon kuuluu esimerkiksi yritysten käyttämiä teknisiä palveluja ja konsultointia mutta joka kattaa myös yrityskauppojen rahoituksen.
− Varsinais-Suomen alkuvuosi oli positiivinen sekä rahoituksen että investointien kannalta. Finnveran rahoitus oli lähes yhtä suurta kuin Pirkanmaalla, joka on vahva teollinen maakunta. Meriteollisuuden hyvä tilauskanta on piristänyt merkittävästi metallitoimialan volyymikehitystä. Alustoimialalla on ollut paljon hankkeita niin valmistuksen kuin alihankinnankin osalta. Hyvä uutinen on myös kuluttajavetoisten alojen, matkailun sekä kaupan ja kuluttajapalvelujen, hyvä kehitys. Kuluttajien käyttäytymistä leimannut varovaisuus onkin hieman vähenemässä, sanoo aluepäällikkö Jyrki Isotalo.
Satakunnassa yrityskaupat vetivät investointirahoituksen kasvuun
Finnvera myönsi Satakunnan pk- ja midcap-yrityksille rahoitusta tammi−kesäkuussa 32 miljoonaa euroa (60). Kahden poikkeuksellisen korkean edellisvuoden jälkeen rahoituksen määrä laski, mutta rahoitusta myönnettiin silti kaikista maakunnista viidenneksi eniten. Erityisesti teollisuusyritysten tilauksiin liittyvät toimitusvakuudet vähenivät. Kaupan ja kuluttajapalvelujen rahoitus puolestaan kasvoi viidenneksellä, mikä viittaa yksityisen kulutuksen piristymiseen.
Ilahduttava muutos Satakunnassa oli Finnveran osarahoittamien investointien merkittävä kasvu.
− Satakunnassa teollisuuden investoinnit lähes tuplaantuivat, ja investointien suurin kasvu kohdistui liike-elämän palveluihin, mikä tarkoittaa käytännössä yrityskauppojen lisääntymistä. Yritysten näkymät ovat parantuneet, ja yritykset hakevat kasvua myös yrityskaupoilla. Heikon vertailukauden 2025 jälkeen rahoitettujen yrityskauppojen määrä nousi yli 60 prosentilla, ja niihin myönnetty rahoitus yli kolminkertaistui. Omistajanvaihdoksissa palattiin siis takaisin normaalille tasolle. Vuodenvaihteen viestien pohjalta käänne oli ennakoitavissa, aluepäällikkö Pia Kiuru sanoo.
Viennin rahoitus alavireistä, InvestEU-lainojen käyttö ampaisi kasvuun – Mikroyritysten lainat ja rahoitus maatalouden investointeihin kiinnostavat
Vahvasta vientivetoisuudesta huolimatta Finnveran viennin rahoitus Lounais-Suomeen jatkoi laskuaan. Sen sijaan yritysten digitalisaatio- ja ilmastoinvestointeihin suunnattujen InvestEU-ohjelman takaamien lainojen käyttö moninkertaistui. Satakunnassa myönnettiin ensimmäiset ilmasto- ja ympäristölainat.
− Mikroyritysten kasvuun tarkoitetun lainan kysyntä lähti Lounais-Suomessa myös hyvin liikkeelle. Lainaa myönnettiin alkuvuonna Varsinais-Suomessa 1,2 miljoonaa euroa ja Satakunnassa 0,7 miljoonaa. Laina mikroyritysten kasvuun täydentää hyvin yksityistä rahoitustarjontaa, ja suuren kiinnostuksen vuoksi lainassa on nyt jatkuva hakumahdollisuus, Pia Kiuru sanoo.
Toukokuussa 2026 käynnistynyt Finnveran rahoitus maatalouden suuriin investointeihin on herättänyt suurta kiinnostusta Lounais-Suomessa, jossa maataloudella ja ruoantuotannolla on vahva asema.
− Kyselyjä on tullut mukavasti, ja Varsinais-Suomi on näissä hyvin edustettuna. Hankkeet ovat investointeja tuotannon kehittämiseen ja laajentamiseen sekä omistajanvaihdoksia. Alkutuotannon investointihankkeet ovat tyypillisesti pitkäkestoisia, ja kasvukauden aikana viljelijät keskittyvät tavallista enemmän käytännön töihin, mutta odotamme rahoituksen kysynnän jatkuvan, Jyrki Isotalo sanoo.
Tulevat näkymät ennakoivat nousua kulutukseen, investointeihin ja vientiin
Suomen taloudessa näkyy nyt selviä merkkejä paremmasta: kulutus, investoinnit ja vienti ovat vahvistuneet. Lounais-Suomen maakunnissa talouden näkymät ovat nousujohteiset, ja työvoimaa on yleisesti hyvin saatavilla.
− Meriklusterin ja puolustusteollisuuden ohella maakunnissa on kasvupotentiaalia muillakin aloilla. Kuluttajavetoisten alojen piristyminen on toivottu käänne. Yritysten rohkeus investoida on nyt erittäin tärkeää, ja sitä kehitystä haluamme olla vauhdittamassa panostuksilla investointirahoitukseen. Investointien vahvaa kasvua vauhdittavat myös InvestEU-lainat, joiden volyymit saatiin vihdoin alkuvuonna vahvaan kasvuun myös Lounais-Suomessa. Vientitakuut ovat tällä hetkellä alihyödynnetty tuote, vaikka viennin näkymät ovat hyvät, Isotalo ja Kiuru sanovat.
Lisätiedot:
Jyrki Isotalo, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2611
Pia Kiuru, aluepäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2314