Content Section
Tiedotteet

Yrityskauppa käy – Neljä maakuntaa ylitse muiden

YrityskauppakaeyNeljaemaakuntaaylitsemuiden.jpg
Published date

Varsinais-Suomessa on ollut poikkeuksellisen hyvä vuosi. Myös Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa kasvuluvut ovat merkittävät.

Neljän maakunnan yrityksissä on käynyt kova kuhina tämän vuoden aikana.

Finnveran tilastoista selviää, että Varsinais-Suomi, Pohjanmaa, Uusimaa ja Pohjois-Savo yltävät yrityskaupoissa kaksinumeroisiin kasvuprosentteihin niin euroissa kuin kappalemääräisesti mitattuna.

Varsinais-Suomessa vuosi on ollut jopa poikkeuksellinen. Euromääräisesti yrityskaupat ovat kasvaneet hurjat 129 prosenttia ja kappaleissakin neljänneksen. Omistajaa ovat vaihtaneet etenkin työllistävät pk-yritykset. Niiden markkina-alue on myös maakunnan ulkopuolella.

- Keskimäärin kaupan arvo on joitakin satoja tuhansia euroja. Kauppoja on ollut koko ajan ja niitä on vieläkin pöydällä, kuvaa Finnveran Lounais-Suomen aluejohtaja Seija Pelkonen.

Hänen mukaansa yrityskauppojen vilkastuminen kertoo ilmapiirin muutoksesta koko Lounais-Suomen alueella. Positiivisia uutisia on kuultu telakkatilauksista ja Uudenkaupungin autotehtaalta.

- Telakka luo uskoa. Yrityksiä uskalletaan ostaa ja kauppoihin on helpompi saada rahoittajia mukaan. Ensi vuoden näkymät ovat yhtä valoisat, Pelkonen vahvistaa.

Yksi kasvua selittävä tekijä on Finnveran aktiivisuus. Rahoituslaitos on ollut läsnä useissa tilaisuuksissa kannustamassa yrittäjiä harkitsemaan yrityskauppoja ja huolehtimaan yrityksensä myyntikunnosta. Potentiaalisille ostajille tärkeä viesti on rahoituksen järjestyminen hyviin hankkeisiin.

- Nuoret ja korkeasti koulutetut ostavat entistä enemmän yrityksiä. Yksi ostajaporukka ovat alanvaihtajat. He haluavat hypätä pois oravanpyörästä, mutta eivät halua aloittaa yritystoimintaa nollasta, Pelkonen arvioi.

Myös muualla Suomessa omistajanvaihdoksissa on pääosin positiivinen vire.

Finnvera on ennustanut yrityskauppojen määrän kasvavan tänä vuonna valtakunnallisesti 12-14 prosenttia. Näin ollen Finnvera rahoittaa yli 1 000 pk-yrityksen omistusjärjestelyjä 130 miljoonalla eurolla. 

Yrityskauppojen kasvu maakunnittain

Maakunta Kasvu euroissa, % Kasvu kpl, %
Etelä-Karjala -54 % -64 %
Etelä-Pohjanmaa +7 % +16 %
Etelä-Savo -41 % +6 %
Kainuu -43 % -36 %
Kanta-Häme +85 % -35 %
Keski-Pohjanmaa -31 % +89 %
Keski-Suomi -21 % +18 %
Kymenlaakso +216 % -6 %
Lappi -52 % -13 %
Pirkanmaa +19 % +9 %
Pohjanmaa +44 % +10 %
Pohjois-Karjala -71 % -9 %
Pohjois-Pohjanmaa +46 % -19 %
Pohjois-Savo +26 % +28 %
Päijät-Häme -29 % -38 %
Satakunta +96 % +4 %
Uusimaa +43 % +15 %
Varsinais-Suomi +129 % +23 %

Joissakin maakunnissa heilunta on suurta. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla yrityskauppojen euromääräinen kasvu on -31 prosenttia mutta kappalemääräisesti +89 prosenttia. Poikkeamaa selittää se, että omistajaa ovat vaihtaneet pienet paikalliset pienyritykset. Niiden yritysten arvo on yleensä kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä pienempi.

Kymenlaaksossa ja Kanta-Hämeessä tilanne on päinvastoin.

Pienissä maakunnissa tehdään yrityskauppoja kappalemääräisesti vähän, joten sekin selittää isoa heiluntaa.

Vuositasolla 50 omistajanvaihdoksen raja ylittyy Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Teksti: Kimmo Koivikko

Jaa sivu: