Content Section
Tiedotteet

Ravistajat-yritysten korkea taso yllätti asiantuntijaraadin

Published date

Toimialaansa ravistavia yrityksiä ei tunnu Suomesta puuttuvan. Ravistajat-ohjelmaan ilmiannettujen yritysten määrä ja laatu yllätti asiantuntijaraadin, joka on nyt valinnut jatkoon päässeet yritykset. Lisäksi varattiin jatkopaikka yhdelle jokeriyritykselle, joten uusia yrityksiä voi ehdottaa vuoden loppuun saakka.

 ”Toimialaansa ravistelleiden tai tulevaisuudessa ravistelevien yritysten valinta ei ollut helppoa, sillä ilmiannettujen yritysten taso oli todella kova. Kävimme raadissa keskustelua tuntikaupalla ja lopulta päädyimme valitsemaan jatkoon enemmän yrityksiä kuin alun perin suunnittelimmekaan. Jatkossa on nyt siis 29 mielenkiintoista yritystä,” kertoo raadin puheenjohtaja ja Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala.

Raati toivoo Ravistajat-yritysten olevan muille yrittäjille esimerkkinä ja luomassa myönteistä yrittäjähenkeä. Raadin mielestä Suomeen kaivataan kuitenkin enemmän Ravistajat-yrityksiä, jotka ovat muuttaneet toimialaa myös maailmanlaajuisesti.

”Olemme monella toimialalla siinä tilanteessa, että jotain täytyy tehdä. Työnjako tapahtuu globaalisti, mutta samalla pitää pysyä näkemään lokaaleja pieniä ikkunoita”, Finnveran liiketoimintajohtaja Annamarja Paloheimo toteaa.

Tekesin markkinointi- ja viestintäjohtaja Ulla Hiekkanen-Mäkelän mukaan semifinalistien joukosta löytyy paljon sellaisia yrityksiä, joita ei vielä juurikaan tunneta.

”Yritykset ovat hyvin eri kokoisia ja ikäisiä. On hienoa huomata, että vanhatkin perheyritykset voivat uudistua”, Hiekkanen-Mäkelä iloitsee.

Ensimmäinen Ravistajat-finalisti julkistetaan helmikuussa

Ravistajat-ohjelma etenee siten, että raati valitsee jatkoon päässeiden yritysten joukosta yhden finalistin joka kuukausi, helmikuusta alkaen. Finaaliin pääsee kymmenen yritystä.

Yleisö voi edelleen ehdottaa mielenkiintoisia yrityksiä Ravistajat-listalle. Samalla voi myös äänestää omaa suosikkiyritystään. Raati seuraa listaa koko vuoden ja valitsee vielä yhden finalistin näiden uusien yritysten joukosta. Voittaja valitaan tammikuussa 2014. Valintaan vaikuttavat yleisöäänet ja raadin näkemykset.

Ravistajat-ohjelman tehtävänä on hakea kymmenen eniten suomalaisten arkea muuttanutta tai seuraavan kymmenen vuoden aikana muuttavaa yritystä. Ravistajien taustalla on Suomen Yrittäjät kumppaninaan tahoja, jotka haluavat olla yrittäjien mukana tekemässä Suomesta vieläkin parempaa paikkaa: Audit SUM, Elisa, Fennia, Finnvera, Itella, Juridia, Seedi, Taaleritehdas ja Tekes.

Lisätietoa osoitteessa http://www.ravistajat.fi/

Jaa sivu: