Content Section
Tiedotteet

Pk-yritysbarometri kertoo koronakeväästä: Valoa näkyvissä, mutta tilanne edelleen vaikea

kuvituskuva
Published date

Noin 40 prosentilla pk-yrityksistä suhdannetilanne on heikompi kuin vuosi sitten tähän aikaan, mutta syksystä ovat pk-yritysten odotukset piristyneet. Tilanne on edelleen heikko kaikilla päätoimialoilla vuodentakaiseen verrattuna, joskin neljännes kaupan yrityksistä arvioi näkymät nyt paremmaksi. Tiedot käyvät ilmi 17.2.2021 julkistetusta 5500 yrittäjän Pk-yritysbarometrista.

Vaikka koronakriisi jatkuu, pienten ja keskisuurten yritysten odotukset lähiajan suhdannekehityksestä ovat kohtalaisen luottavaiset viime syksyyn verrattuna: 26 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 23 prosenttia arvioi niiden heikkenevän. 

Vaikeinta on palveluissa ja teollisuudessa, joissa lähes puolella yrityksistä tilanne on heikompi kuin vuotta aiemmin. Lievästi muita päätoimialoja parempi tilanne on kaupassa, jossa joka neljäs yritys sanoo nykytilanteen olevan vuodentakaista parempi.

Koronakriisin keskellä pk-yritykset ovat pyrkineet uusiutumaan

Viime keväänä alkanut koronapandemia valitettavasti jatkuu ja joudumme yhä olemaan varuillamme. On rohkaisevaa, että kyselyyn vastanneiden pk-yritysten odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat kääntyneet viime syksystä positiivisempaan suuntaan, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Osa yrityksistä on kärsinyt tilanteesta pahoin. Viime vuonna kriisin seurauksia pyrittiin lieventämään erilaisilla politiikkatoimilla. Tästä kertoo myös barometrin tulos Business Finlandin ja ELY-keskuksien roolin vahvistumisesta pk-yritysten rahoittajana, Lintilä huomauttaa.

Erinomaista, että pk-yritykset ovat pandemian aikana panostaneet monella tavalla uusiutumiseen. On erityisen hyvä myös pandemian jälkeisen kilpailukyvyn kannalta, että pk-yritykset ovat jatkaneet yhteistyötä tutkimus- ja oppilaitosten sekä korkeakoulujen kanssa myös koronakriisin aikana, kiittää elinkeinoministeri Lintilä Pk-yritysbarometrin tuloksia.

Taloustutkimus Oy toteutti kevään 2021 Pk-yritysbarometrin internet- ja puhelinkyselynä joulukuussa 2020 ja tammikuussa 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen Yrittäjien ja Finnveran tilaamaan kyselyyn vastasi 5 553 suomalaisen pk-yrityksen edustajaa.

Odotukset henkilöstön määrästä ovat lievästi positiiviset

Vaikea taloustilanne heijastuu yritysten sopeuttamistarpeeseen. Nyt neljännes yrityksistä suunnittelee sopeuttamistoimia. Tarve on kasvanut vuoden takaisesta noin kymmenen prosenttiyksikköä.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta yritysten odotukset henkilöstön määrän kehityksestä ovat kääntyneet lievästi positiivisiksi. 

– Tämä on erittäin hyvä uutinen, vaikka muutos onkin pieni. Yrittäjät tekevät kaikkensa säilyttääkseen työpaikat, pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Koronakriisin varjoon ei saa kuitenkaan jäädä se vakava työmarkkinoidemme rakenteellinen ongelma, että osaavan työvoiman saatavuusongelma, erityisesti rakentamisen ja teollisuuden toimialoilla, ei ole kadonnut, Kuismanen toteaa.

Pk-yritykset arvioivat vähentävänsä investointejaan merkittävästi lähiaikoina. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointejaan vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joissa investoinnit lisääntyvät.

Valtaosa valmistautuu koronakriisin jälkeiseen aikaan, mutta investointitilanne huolestuttaa

Yli puolet pk-yrityksistä on valmistautunut aikaan pandemian jälkeen: 37 prosenttia on kehittänyt uusia tuotteita ja palveluita. Toimintatapojaan on muokannut lähes kolmannes yrityksistä. Myös digitalisoituminen on ottanut suuren loikan eteenpäin.

Nyt on oikea hetki hyödyntää pk-yritysten innovaatioherkkyys ja tukea niitä kestävään kasvuun ja parempaan kilpailukykyyn, Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Investointinäkymät ovat kuitenkin heikot kaikilla päätoimialoilla. Nyt on pidettävä huoli siitä, että talouspolitiikan puolelta ei missään muodossa lisätä epävarmuutta, Kuismanen toteaa.

Rahoituksen saatavuus hyvällä tasolla

Rahoituksen yleinen saatavuus näyttäisi säilyneen hyvällä tasolla. Pk-yrityksistä 30 prosenttia raportoi ottaneensa ulkoista rahoitusta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.

Hieman yli kolmannes pankkirahoitusta ottaneista yrityksistä vastasi rahoituksen saamisen edellyttäneen Finnveran takausta. Selvästi yleisintä takauksen käyttö oli voimakkaasti kasvuhakuisissa yrityksissä. Myös rahoitusta ottaneista vientiyrityksistä sekä teollisuuden pk-yrityksistä lähes puolet käytti Finnveran takausta.

– Nämä kolme yritysryhmää ovat ratkaisevassa asemassa talouden uuden nousun rakentamisessa. Finnvera on varautunut turvaamaan pk-yritysten lainarahoituksen saatavuuden myös uuden kasvun aikana, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

 

Pk-yritysbarometrissa tarkastellaan kahdesti vuodessa pk-yritysten suhdanneodotuksia ja kehitystä, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä sekä investointeja ja rahoitustilannetta.

Lue Pk-yritysbarometri tästä linkistä.

Lisätietoja:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny-Katariina Hasu TEM, puh. 040 6583 510, [email protected]

kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, TEM, puh. 0295 064 926, [email protected]

pääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, puh. 050 356 0705, [email protected]

liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä, Finnvera Oyj, puh. 029 460 2576, [email protected]

Jaa sivu: