Content Section
Tiedotteet

Myönteiset talousnäkymät siivittävät jo investointeja

Published date

Kasvurahoitusta pk-yrityksille -seminaari Uudessakaupungissa 30.3.2011

Suomen talouskasvu piristyi viime vuoden lopulla, mutta keskenään ristiriitaiset arviot talouden näkymistä aiheuttivat vielä epävarmuutta. Tällä hetkellä näkymät ovat varovaisen myönteisiä: yritysten tilauskannat ovat kasvaneet ja investoinnit kääntyneet taas nousuun.

– Vaikka taloustilanne normalisoituu, toimintaympäristö on kuitenkin erilainen kuin ennen rahoitus- ja talouskriisiä. Tuotantokapasiteettia on edelleen runsaasti käyttämättä varsinkin metalliteollisuuden ali- ja osahankintayrityksissä. Telakkateollisuuden tilauskannan väheneminen näkyy erityisesti Varsinais-Suomessa, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Finnvera tekee tiivistä yhteistyötä muiden julkisten toimijoiden kanssa koko maassa ja etenkin rakennemuutosten koettelemilla alueilla yritysten auttamiseksi. Heikkilän mukaan kaikki mahdollisuudet tutkitaan, etteivät kannattavan liiketoiminnan edellytykset omaavat hankkeet jäisi ainakaan rahoituksen puutteen vuoksi toteuttamatta. 

Investointeihin tarjolla myös julkista rahoitusta

Varsinais-Suomessa useat yritykset joutuvat etsimään toiminnalleen uutta suuntaa. Heikkilä näkee kaksi mahdollisuutta: joko entiseen liiketoimintaan liittyvän uuden liiketoiminta-alueen löytäminen tai nykyisen toiminnan laajentaminen kansainvälisille markkinoille.

– Finnveralta löytyy sopivia työkaluja näihin molempiin tilanteisiin. Voimme rahoittaa uutta, aloittavaa yritystoimintaa lainoilla ja takauksilla sekä tehdä myös pääomasijoituksia aikaisen vaiheen innovatiivisiin yrityksiin. Myöhemmän vaiheen pääomasijoituksista vastaa Teollisuussijoitus Oy.

Varsinais-Suomessa ja varsinkin Turun seudulla investointien käynnistämisessä uusi rahoitusmahdollisuus on ELY-keskusten myöntämät investointiavustukset. Finnvera on myös mukana kannattavien investointihankkeiden rahoituksessa täydentämässä muuta rahoitusta ja jakamassa rahoitusriskiä.

– Uusia työpaikkoja ei synny ilman aineellisia ja aineettomia investointeja. Niiden vauhdittamiseksi teemme kaikkemme käytettävissä olevin keinoin ja yhteistyössä muiden julkisten sekä yksityisten rahoittajien kanssa. Lisäksi tarvitsemme runsaasti yrittäjiä ja yrityksiä, jotka näkevät rakennemuutoksissa ennakkoluulottomasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia tai mahdollisuuksia nykyisen liiketoiminnan laajentamiseen, Heikkilä painottaa.  

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, puh. 020 460 7321

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vientitakuita. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa.

Jaa sivu: