Content Section
Tiedotteet

Kasvuhakuiset ja kansainvälistyvät pk-yritykset satsaavat nyt yrityksen kehittämiseen

kasvuhakuisetjakansainvalistyvatpkyrityksetsatsaavatnytyrityksenkehittamiseen.jpg
Published date

Kasvuhakuiset ja kansainvälistyvät pk-yritykset pyrkivät viemään toimintaansa voimakkaasti eteenpäin ja aikovat hakea kehityshankkeisiin ulkoista rahoitusta. Voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä peräti puolet ja kansainvälisillä markkinoilla toimivista kolmannes aikoo hakea toimintaansa ulkopuolista rahoitusta tulevan vuoden aikana, selviää Pk-yritysbarometristä.  Rahoituksen käyttökohteina erottuvat yrityksen kasvun rahoitus, yrityksen kehittämishankkeet ja liiketoiminnan kansainvälistyminen samoin kuin käyttöpääoman tarve.

Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritykset eivät pidä rahoituksen saatavuutta enää yhtä suurena esteenä yrityksen kehittämiselle kuin aiemmin. Barometrin vastaajista nyt 20 prosenttia listaa rahoituksen yhdeksi kolmesta pahimmasta liiketoimintansa kehittämisen esteistä, kun luku vuosi sitten oli 26 prosenttia. Myös kasvuhakuisten yritysten joukossa arvio rahoituksen saatavuudesta on muuttunut selvästi valoisampaan suuntaan. Ongelmaksi ne kokevat lainaehtojen kireyden ja oman pääoman vaatimukset.

Yleisesti ottaen vain noin joka seitsemäs yritys on jättänyt hankkeita toteuttamatta rahoituksen saatavuuden vuoksi.

Tulosten perusteella näyttää siltä, että pk-yritykset ovat nyt valmiita hyödyntämään Suomen talouden noususuhdanteen ja ottamaan kasvuaskelia. On mielenkiintoista nähdä, miten pk-yritysten aikeet hakea rahoitusta ja toteuttaa investointeja toteutuvat loppuvuonna, sanoo toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.

Investointien rahoitus kasvusuunnassa

Pk-yritysbarometrin mukaan kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointeja lisääviä yrityksiä kuin niitä, joilla investoinnit ovat laskussa. Vahvimmat odotukset investointien kasvusta ovat teollisuudessa, mikä näkyy myös Finnveran rahoituksessa. Finnveran investointirahoituksen kärkitoimialat ovat metallituotteiden valmistus, sähkö- ja elektroniikkateollisuus, it-ala ja puuhun perustuva valmistus.

Finnvera myönsi pk- ja midcap-yritysten investointeihin kokonaisuutena rahoitusta tammi–kesäkuun aikana reilut 160 miljoonaa euroa. Tästä kasvavien ja kansainvälistyvien pk-yritysten investointirahoituksen osuus oli noin 37 miljoonaa euroa, kun koko viime vuonna kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten investointeja rahoitettiin hieman yli 55 miljoonaa euroa. Investointien osuus kasvaville ja kansainvälistyville pk-yrityksille myönnetystä rahoituksesta on 18 prosenttia.

Rahoituksen käyttökohteet osoittavat, että kasvuhakuiset ja kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset hakevat selvästi muita yrityksiä useammin rahoitusta yrityksen kasvuun, kehittämiseen ja henkilöstön osaamiseen. Globaaleilla markkinoilla toimiminen haastaa yritysten osaamista ja toimintamalleja. Puhtaasti kotimaan markkinoilla toimivat yritykset hakevat puolestaan rahoitusta eniten kone- ja laitehankintoihin, toteaa Pauli Heikkilä.

Omistajanvaihdokset luovat tarvetta ulkopuoliselle rahoitukselle

Pk-kentässä tullaan näkemään paljon omistajanvaihdoksia seuraavien 10 vuoden aikana. Pk-yritysbarometrin vastaajista noin 40 prosenttia harkitsee yrityksestään luopumista seuraavan 10 vuoden aikana pitkälti ikääntymisen seurauksena. Eniten omistajanvaihdosta harkitsevia on kaupan alalla.

Noin viidennes yrityksistä on kiinnostuneita laajentamaan toimintaansa yritysostojen kautta. Voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä jopa neljännes on kiinnostunut laajenemaan yritysoston kautta seuraavan parin vuoden aikana. Tarve ulkopuoliselle rahoitukselle on suuri, sillä lähes 80 prosenttia toimijoista tarvitsisi laajentumiseensa ulkoista rahoitusta.

Kasvuhakuiset pk-yritykset suojaavat vientikauppojaan

Pk-yritysten tietoisuus vientikauppojen myyntisaatavien suojaamisesta näyttää lisääntyneen. Pelkkää laskua vastaan ilman luottovakuutusta vientiä tekevien yritysten määrä on tasaisessa laskussa. Nyt 65 prosenttia pk-viejistä kertoi tekevänsä vientikauppaa ilman luottovakuutusta. Vuosi sitten osuus oli 72 prosenttia ja syksyllä 2015 peräti 75 prosenttia.

Eniten vientikaupan suojaamisessa ovat kunnostautuneet kasvuhakuiset pk-yritykset. Toimialoista myyntisaatavia suojaavat parhaiten palvelualat, joista jo yli 70 prosenttia käyttää jotain instrumenttia vientikaupan rahoittamiseen ja suojaamiseen.

Lisätiedot:

Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, Finnvera, 029 460 2400

Pk-yritysbarometri

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät Pk-yritysbarometrin yhteistyössä kaksi kertaa vuodessa. Tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Syksyn 2017 barometri perustuu noin 4 700 pk-yrityksen vastauksiin. Pk-yritysbarometri löytyy verkosta osoitteesta: https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/pk-yritysbarometri-22017-562696

Jaa sivu: